Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Vielä sotesta ? varo neuvottelumankelia

Sunnuntai 15.11.2020 klo 10.25 - Markku Lehto

Vielä sotesta – varo neuvottelumankelia

Kokeneen konsultin ohje nuorelle aloittelijalle on yksinkertainen: Jos ne ovat keskittäneet toimintoja, neuvo hajauttamaan ja jos ovat hajauttaneet ehdota keskittämistä. Käänteisesti tämä vanha kasku kertoo myös sen, että teet niin tain näin, aina menee väärin päin.

Nämä mietteet tulivat mieleeni lukiessani sotelakeja. Vanhat soteveteraanit muistavat 1970-luvun keskittämisaallon valtakunnallisine suunnitelmineen ja kunnallisine toimintasuunnitelmineen. Sitten tuli vapauden aika. 1990-luvun alussa suunnitelmista luovuttiin ja valtion rahoitus muuttui laskennalliseksi.

Päätöksenteko jäi yli neljällesadalle kunnalle ja monille kymmenille kuntayhtymille ja sairaanhoitopiireille. Vaikka jokainen niistä pyrki parhaansa mukaan hyvään tulokseen, vahvimmat veivät ja heikommat vikisivät. Tähän ongelmaan on nyt tarjolla ratkaisu. Maahan ollaan muodostamassa 21 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastuussa olevaa aluetta. Se tunnetaan nimellä SOTE.

Pitkään kestänyt valmistelu on vaatinut kovaa turnauskestävyyttä esityksiä valmistelleilta virkamiehiltä. He ovat hatunnoston arvoisia. Aikaa on kulunut, käänteet ovat olleet jyrkkiä, intressit väkeviä ja uudet aikataulut kireitä. Kiitosta on tullut vähän. Valitusta kuuluu aina jostain päin – teet niin tai näin.

Valtakunnalle ja sen kansalaisille on ehdottomasti paras vaihtoehto viedä nyt valmisteltu esitys lopulta maaliin. Hienosäätöä voi tehdä vain, jos se on mahdollista aikataulua vaarantamatta. Oma kommenttini kuuluu tähän sarjaan.

Lakiluonnokseen on sisällytetty pykälätasolla yllättävän yksityiskohtainen kuvaus vuosittaisesta suunnittelu-, seuranta- ja neuvottelumenettelystä. Se luo vaikutelman isosta veljestä, joka ei oikein luota pikkuveljiin.

Elävä vuorovaikutus ministeriön ja maakuntien välillä on mitä suurimmassa määrin suotavaa. Molemmin puolin on opittavaa. Maakunnan käytössä on runsaasti kentän tuntevia asiantuntijoita. Tämän tasavertaisuuden soisi paremmin heijastuvan lain kirjaimesta ja hengestä – samoin kuin sen, että vaaleilla valittu poliittinen johto vastuussa myös valitsijoilleen.

Valtion ohjauksella on ehkä haluttu varmistaa, että siirtyminen uuteen hallintokulttuuriin etenee hallitusti. Vaarana on kuitenkin se, että siirtymävaihetta ajatellen rakennetaan menettelytapa, joka on vuosittaisena käytäntönä tarpeettoman raskas. Rutiininomainen asiakirjamylly pikemminkin estää kuin nopeuttaa tarvittavia muutoksia. Tämä kantapään kautta saatu kokemus on syytä ottaa vakavasti.

Valtion on ilman muuta oltava hyvin perillä siitä, missä mennään ja valtion on myös voitava nopeasti ja tehokkaasti puuttua ilmiselviin epäkohtiin. Tästä ei kuitenkaan saa syntyä sitä vaikutelmaa, että valtio on mukana ikään kuin ylimmäisenä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäjänä. Vastuu on maakunnilla ja maakunnilla on myös osaamista omasta takaa. Vastuun kirkastamiseksi suunnittelua ja ohjausta koskevia pykäliä olisi hyvä keventää, jos se vielä on mahdollista.

Lakiluonnoksen 24 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriöllä ja valtionvarainministeriöllä on velvollisuus käydä vuosittaiset neuvottelut erikseen jokaisen hyvinvointialueen kanssa. Pykälään on sisällytetty myös neuvottelujen esityslista. Yksityiskohtiin menevä säätely johtaa siihen, että molemmin puolin sidotaan kapasiteettia kaavamaisiin neuvottelutapaamisiin, niihin valmistautumisiin, raporttien laatimiseen ja asiakirjaseurantaan, oli tarvetta tai ei.

Kohdan muotoilua kannattaisi vielä harkita. Ministeriöllä on käytössään monia tapoja, joilla se voi tehokkaammin vaikuttaa asioiden tilaan. Käytännön elämästä tiedämme, että neuvottelujen lakisääteinen toistuvuus ja kaavamainen etenemisjärjestys on vaarallisen helppo tapa ohjata huomio pois akuuteista ja kipeästi ratkaisua kaipaavista asioista: ”Asiaan palataan seuraavalla neuvottelukierroksella”.

Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat tulleet neuvotteluihin aina ministeriön niin halutessa. Uskon sen koskevan myös tulevia hyvinvointialueiden johtoa. Yksinkertaisinta olisi poistaa maininta vuosittaisesta neuvottelusta erikseen jokaisen hyvinvointialueen kanssa ja jättää se harkinnan ja todellisen tarpeen varaan. Esimerkkejä neuvottelussa käsiteltävistä asioista voi sisällyttää lain perusteluihin.

Pienenä sormiharjoituksena pykäliä yhdistelemällä 24 § voisi kuulua suunnilleen tähän tapaan:

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelu hyvinvointialueiden kanssa:

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi hyvinvointialueiden toimintaa käyttämällä hyväksi 29 §:n 2 momentissa tarkoitettua hyvinvointialueen vuosittaista selvitystä sekä 30 §:ssä tarkoitettua hyvinvointialuekohtaista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arviota. Hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteutumisen seurannassa ja arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota hyvinvointialueen strategisten tavoitteiden toteutumiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö neuvottelee tarvittaessa hyvinvointialueiden kanssa erikseen hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien toteuttamisesta. Valtiovarainministeriö osallistuu neuvotteluihin.

Neuvottelut on käynnistettävä viipymättä, jos 22 §:ssä tarkoitettujen sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten tavoitteiden toteutuminen on alueella vaarantumassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö voivat tarvittaessa antaa hyvinvointialueelle järjestämistä koskevia toimenpidesuosituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö laatii yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa pöytäkirjan käydyistä neuvotteluista. Asiakirja julkaistaan julkisessa tietoverkossa

Edellä mainittua sovelletaan myös HUS-yhtymään siltä osin kuin se järjestää terveydenhuoltoa. HUS-yhtymän neuvotteluihin osallistuvat myös Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki.

Alkuun palatakseni en ehdota keskittämistä enkä hajauttamista, vaan asettumista niiden puoliväliin. SOTE sellaisenaan keskittää paikallista ja alueellista päätöksentekoa. Siirtymävaiheessa syntyy kysymyksiä, joihin tarvitaan valtion ohjausta ja opastusta, mutta sitä varten päätöksentekoa ei kannata rutiininomaisesti keskittää edelleen ylöspäin valtion keskushallintoon.

Kyliltä kuuluu

Torstai 12.11.2020 klo 18.14 - Markku Lehto

Alvar ja Aino Aallon elämäntyöstä tehty elokuva on katsomisen väärti. Nostan elokuvasta esille vain yhden pienen episodin, johon tämän kertomuksen juoni keskittyy. Alvar sairastui suunnitellessaan Paimion parantolaa. Vaakatasossa ollessaan hän oivalsi, että sairaalan ikkunoiden korkeus on suunniteltu pystyssä olijoille sopivaksi. Niinpä piirustuksia korjattiin ja kaikkien tarpeet otettiin huomioon.

Sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon aluejaosta kiisteltäessä on kysymys ollut juuri tästä. Sitkeästi on haettu yhtä oikeaa ikkunan paikkaa. Kun nyt edetään toteuttamisvaiheeseen, tuosta kiistelystä on aika luopua. Tarvitaan valtakunnallinen taso, viiden yliopistollisen keskussairaalan taso, keskussairaaloiden taso ja siitä alaspäin tasoja terveyskioskeihin saakka. Olennaista ei ole ikkunoiden määrä. Olennaista on sopia, mitä tehdään ikkunoiden takana. 

Entä sitten kuntien näkymät sen jälkeen, kun rahassa mitattuna tehtävät puolittuvat? Katsotaanpa lyhyesti historiaa. Kunnallisen itsehallinnon historian 80 ensimmäistä vuotta kuntia jaettiin pienemmiksi. Suurimmillaan lukumäärä nousi yli viidensadan. Pienen kunnan etuna olivat ahkerat ja asiansa hoitavat luottamushenkilöt. 

Kunnan tehtävien lisääntyessä virkakunnan rooli vahvistui. Sodan jälkeen alkoi kuntien yhdistely ja kuntainliittojen perustaminen. Tähän asti lukumääräisesti suurin, kymmenen kunnan liitos, koski Salon kaupunkia ja sen naapurikuntia. Samalla alueella olleet Uskela ja Angelniemi olivat hävinneet kartalta jo aikaisemmin.

Kuntien yhdistäminen oli vastaus palvelujen vaatimaan väestöpohjan kasvuun. Tämän kehityskulun seurauksena kunnat alkoivat muistuttaa yhä enemmän palvelukoneistoa, jossa luottamushenkilötkin muuttuivat osaksi tuota koneistoa. Kehityksen myötä sulkeutui yksi ikkuna, kyläikkuna.

Nyt on oikea aika kysyä, voisiko pienen ihmisen ja hänen lähiyhteisönsä vanhan suhteen elvyttää. Mitä jos näkisimme kuntien sisällä olevat kylät? Ajatukseen pääsee mainiosti sisälle tutustumalla Kuisman ja Mäkelän kirjoittamaan kirjaseen ”Kylien tulevaisuus”. Julkaisu löytyy Kunnallisalan kehittämissäätiön sivuilta. 

Kirjoittajat muistuttavat, että toisista huolehtiminen ja sukupolvien välinen yhteys sekä eri-ikäisten lasten kohtaaminen toteutuvat parhaiten juuri kyläyhteisössä. Ajatusta voisi soveltaa myös suurten kaupunkien lähiöiden ja asemanseutujen levottomuuksiin. Kylillä ongelmiin voidaan käydä käsiksi juurista alkaen.

Kirjoittajat tarkoittavat kylällä maaseutumaista yhteisöä. Astun vain askeleen pidemmälle ja ehdotan, että katselemme koko maata kylistä koostuvana kokonaisuutena. Mitä suurempi kunta, sitä etäisempiä ovat päättäjät ja sitä tarpeellisempia kylät. Helsinkiläinen voi kysyä, missä täällä ovat kylät. Niitähän on runsaasti, mutta suuressa kunnassa kylätkin ovat suuria, sellaisia kuin Katajanokka, Puistola tai Lassila. Ellei käy niin, että niiden sisältä löytyykin pienempiä kyliä.

Organisoinnin pohjaksi käyvät kylätoimikunnat ja asukasyhdistykset. Yhdistysten identiteettiä parantaisi, jos ne löytäisivät yhteisen nimen. Kyläyhdistys kuulostaa epäurbaanilta, mutta juuri sen takia Raunistulan tai Hervannan kyläyhdistys tuo viehättävällä tavalla muistuman menneeltä ajalta. 

Kysymys ei ensi sijassa ole rahasta, vaan kunnan johdon ja virkakunnan arvostavasta suhtautumisesta kyläläisten ajatuksiin. Tilaisuuksiin ei tulla kertomaan ja puolustelemaan tehtyjä päätöksiä, vaan keskustelemaan tavoista, joilla voidaan yhdessä edetä. Kuisma ja Mäkelä osoittavat monilla esimerkeillä hajauttamiseen liittyviä etuja, joita konsulttijargoniaan tottunut virkamies ei ota vakavasti huomioon.

Kirjassa Hyvän historia Rutger Bregman ehdottaa uudeksi realismiksi uskon ihmisen hyvyyteen. Hänen mukaansa niin paljon tosiasioita puhuu sen puolesta, että muu olisi epärealismia. Siltä pohjalta voi toivoa, että kuntien tulevaisuuteen kuuluvat korkealle kohonneiden kuntaikkunoiden lisäksi kyläikkunat, joista lapset, mummut ja vaaritkin näkevät mitä todella tapahtuu. Nuorisolle tarjoutuisi tekemistä. Kylällä nähdyn ja kuullun perusteella voivat kaikki yhdessä tehdä arkisen elämisen ehdoista parempia, kokea asuinympäristössä elävää osallisuutta, auttaa muita ja tuntea yhdessä tekemisen iloa.  

Päivä soten kaatumisen jälkeen

Sunnuntai 10.3.2019 klo 16.08 - Silja Hiironniemi

Olen kirjoittanut useita blogikirjoituksia soten valmistelusta ja sen eri ulottuvuuksista parin kolmen vuoden aikana. Valmistelun venyessä päätin, että kirjoitan siitä seuraavaksi vasta sitten, kun asiasta on päätetty. No nyt asia on ratkennut, ja koko komeus on rauennut.

Arvostelua moniäänisessä kuorossa

Sotea arvosteltiin kiihtyvään tahtiin valmistelun ja eduskuntakäsittelyn kuluessa. Arvostellessa asian monitahoisuus kuitenkin on tahtonut unohtua.

Hallituksessa tehty ”lehmänkauppa” tuomittiin, siinä oli kuulemma irtauduttu alkuperäisistä tavoitteista. Arvostelijat unohtivat mielellään sen, että maakuntamalli oli ainoa edellisten hallitusten valmistelukierroksilta käteen jäänyt ja perustuslakivaliokunnan seulan läpi päässyt palvelujen järjestäjille leveämpiä hartioita tuova rakenteellinen malli, jollainen nimenomaan oli alkuperäinen uudistuksen tavoite.

Yksityisten palvelujen hyödyntäminen ”markkinamallilla” vasta olikin paha juttu, kun sen avulla pörssiyhtiöt olisivat rahastaneet palveluista. Unohdettiin mielellään, että mallilla olisi ollut ainakin se hyvä puoli, että ihmisten pääsy palveluihin olisi verraten nopeasti ja selvästi parantunut. 

Perustuslainvastaisuus oli eduskuntakäsittelyvaiheen kantava teema. 

Lue lisää »

Perustuslaki ja todellisuus

Maanantai 4.6.2018 klo 21.59 - Markku Lehto

Perustuslakivaliokunnan lausunto valinnanvapautta koskevasta sote-laista on huolella laadittu ja perustuu laajan asiantuntijajoukon näkemyksiin niin kuin asiaan kuuluukin. Ensi näkemältä kohteet, joihin valiokunta on puuttunut, ei herätä hämmästystä. Jos olisi vastattava kysymykseen, mitkä kohdat saattavat aiheuttaa ongelmia toimeenpanovaiheessa tai joita on kenties muutettava kokemusten perusteella, valiokunnan listaus vastaisi monen sote-asioita tuntevan käsityksiä.

Perustuslain tulkintoihin vihkiytymättömän mielessä alkaa sen sijaan herätä muita kysymyksiä. Tiivistän omat tuntemukseni neljään ryhmään.

Ensimmäinen koskee uudistukseen liitettyjen ongelmien ja nykytilan suhdetta. Mietinnössä kannetaan huolta muun muassa siitä, miten alueellinen tasa-arvo, palvelujen ja rahoituksen riittävyys sekä tietojärjestelmien toimivuus voidaan taata tulevaisuudessa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan asiantuntija tietääkseen, että nämä ovat ongelmia juuri nyt. Helsinkiläinen voi joutua odottamaan lääkärille pääsyä viikkokausia. Monille kunnille rahoituksen järjestäminen kasvaneisiin sotemenoihin on ollut suuri ongelma. Palvelujen taso ja määrä vaihtelevat tavalla, joka ei ole ollenkaan oikeassa suhteessa väestön tarpeisiin. Tietojärjestelmän puutteet eivät aiheudu uudesta mallista. Päinvastoin se tuo ne vain esille.

Valiokunta kantaa toisin sanoen huolta siitä, etteivät nämä puutteet kenties täysin poistu ehdotetun lain myötä. Siitä voi palvelujen käyttäjänä ilahtua. Maallikon mieltä kuitenkin hämmentää se, että mitä ilmeisimmin nykytila on perustuslain vastainen. Ja on ollut niin kauan kuin perustuslaki on ollut olemassa. Kun nykyinen lainsäädäntö on mahdollistanut tällaisen menon, se ei ole täyttänyt perustuslain asettamia vaatimuksia. Olisiko valiokunta ja asiantuntijaraati voinut käydä samalla tarmolla ja perusteellisuudella käsiksi jo aikaisemmin sosiaali- ja terveydenhuollon lakeihin?

Toinen kysymys koskee uudistusten vaikutusten arvioinnin varmuutta. Tunnettua on, että ennustaminen on epävarmaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Vaikutuksia voi spekuloida loputtomiin. Yhteiskunta on monimutkainen ja ihmisen käyttäytyminen yllättävää. Jos suuren uudistuksen vaikutusten tulisi olla ehdottomalla tarkkuudella ennustettavissa, voidaan samalla sanoa hyvästit suurille uudistuksille. Ilman perustuslain ankkuriakin moni suuri uudistus on tyssännyt siihen, ettei lopulta mikään saa muuttua. Eikö riitä, että uudistuksen mahdollisia kielteisiä vaikutuksia lupaudutaan seuraamaan ja jos niitä havaitaan, luvataan ne korjata?

Näin päästään kolmanteen kysymykseen, joka koskee intressien vertailua. Se on ollut vaikea pala  juridisesti ratkaistavaksi. Ekonomistille on selvää, että terveydenhuollon raha tulisi suunnata sinne, missä se tuottaa eniten terveyttä. Kallis hoito, jonka terveysvaikutus on vähäinen, tippuisi tämän mukaan pois listalta. Valiokunta on huolissaan siitä, ettei tähän kysymykseen ole selkeää kantaa puhumattakaan ohjeista. Tästä voi olla samaa mieltä, mutta toivottavasti rivien väliin ei sisälly ajatusta, että kaikki rajaukset ovat epäilyttäviä.

Tätä yksittäisiä tapauksia koskevaa priorisointia merkittävämpi kysymys lainsäädännössä on ylipäätänsä etujen ja haittojen vertailu. Ohjeiden mukaan sellainen tulisi lakia valmisteltaessa tehdä ja tavalla tai toisella se myös tehdään. Kokemus kuitenkin osoittaa, että haittojen tai kielteisten puolien sietäminen on monelle ylivoimaista.  Lain pitäisi olla täydellinen. Erityisen ongelmallista on niin sanottujen dynaamisten vaikutusten käsittely, joista kilpailu on hyvä esimerkki. Vaihtoehtojen avaaminen luo kilpailua ja sillä on yleensä sekä hyviä että huonoja seurauksia. Parhaimmillaan palvelujen laatu paranee ja palvelut monipuolistuvat. Saattaa käydä kuitenkin niin, ettei palveluja ole enää entisissä paikoissa. Kumpaa pitäisi arvostaa enemmän. Sitä että palvelut ovat kaikille huonompia, mutta pysyvät entisissä paikoissa vai sitä että palvelut ovat parempia, mutta joillekin matka pitenee. Vertailua vaikeuttaa myös se, ettei nykytila missään tapauksessa pysy ennallaan, vaan muuttuu tavalla tai toisella. Muutokset saattavat uudistuksia odotellessa olla monelle suurempi haitta kuin kohtuullisella aikataululla toteutettu uudistus ongelmineen.

Neljäs ja viimeinen kommentti koskee muutosten suuruutta asiakkaan silmin tarkasteltuna. Siihenhän lainsäädännön muutoksia ennen kaikkea verrataan. Hallinnolliset puitteet muuttuvat olennaisella tavalla ja siihen valiokunta perustaa koko arvionsa. Sitä värittää useassa kohdassa ajatus, että ollaan astumassa kokonaan uuteen ja tuntemattomaan. Yllättävän vähän kiinnitetään huomiota siihen, että käytännössä samat henkilöt ovat edelleen töissä ja vastaavat päivittäisten toimien sujuvuudesta. Jonkin verran siirtymiä tulee toteutumaan heti alku vaiheessa, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että asiakkaita ja potilaita hoitavat ammattiinsa vuosia koulutetut henkilöt, joilla useimmilla on vuosien tai vuosikymmenien rutiini työssään. Joku voisi sen perusteella olla huolissaan siitä muuttuuko mikään.

Perustuslain tulkintoihin vihkiytymättömänä en hämmästele kysymyksiä, joita valiokunta analysoi, mutta aidosti hämmentyneenä kysyn ovatko ne kaikki perustuslaillisia ongelmia. Mieltäni jää askarruttamaan, kuinka tarkkaa tietoa tulevaisuudesta perustuslaki edellyttää, voidaanko ollenkaan luottaa toimeenpanijoiden taitoon toteuttaa uudistus lainsäätäjän edellyttämällä tavalla ja miten pitäisi suhtautua nykytilaan, jossa havaitaan mainitut perustuslailliset ongelmat.

Hillitseekö sote-uudistus kustannusten nousua vai ei? Halutaanko säästöjä vai eikö haluta?

Tiistai 29.5.2018 klo 16.47 - Silja Hiironniemi

Sote-keskustelussa on kuohuttanut viime päivinä kaksi toisistaan näennäisesti erillistä asiaa: uudistuksen vaikutusten arviointi ja valinnanvapauden toteutuksen aikataulu. Kun kaikki liittyy kaikkeen, liittyvät nämäkin kaksi asiaa yhteen.

Ensimmäisen myrskyn aiheutti valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen muistio sote-uudistuksen vaikutuksista sote-menoihin. Se sai tavanomaista jyrkemmän tuomion oppositiopoliitikkojen ja median toimesta. Ainahan valtiovarainministeriön näkemyksiä on arvosteltu, mutta yleensä niiden oikeellisuutta ei juuri ole kyseenalaistettu. Nyt on tehty sitäkin.  

Reaktio oli sen verran jyrkkä, että heräsi epäilys, olivatko arvostelijat lukeneet koko muistion vai reagoivatko he johonkin yksittäiseen kohtaan. Oli siis haettava muistio netistä ja vaivauduttava lukemaan se.

Epäilys siis tuossa vaiheessa noin viikko sitten oli, että luvattuja säästöjä ei synny. Tämän päivän huhumyllyn mukaan perustuslailllisena uhkana onkin se, että niitä tulee ehkä liikaa.

Lue lisää »

Vapaavuori ajaa punamultaa valtaan

Keskiviikko 16.5.2018 klo 20.03 - Hiljainen todistaja

Jan Vapaavuori agitoi pääkaupunkiseudun kunnat sotekapinaan. Hankkeen seuraukset ovat kaikkien tiedossa. Neljän kunnan kapinan onnistuminen merkitsisi maan hallituksen kaatumista. Uusien vaalien jälkeen SDP on todennäköinen ykkönen. Kokoomus siirtyy oppositioon. Ja vaikka ei siirtyisikään, yksi on varma.

Mitään valinnan vapautta ei soten mukana enää tule. Sitä ajaa vain kokoomus. Yksin. Muut puolueet löytävät uudessa hallituksessa äkkiä yksimielisyyden maakuntamallista ilman valinnanvapautta.

Miksi siis kokoomuslainen keskuskaupunkikellokas pyrkii kaikin tavoin estämään sote-maakunta-uudistuksen?

Lue lisää »

Sote-maakuntauudistusta Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan tyylillä

Keskiviikko 21.3.2018 klo 15.01 - Silja Hiironniemi

Suomessa on edessä historiallisen suuri ja kaikkien tärkeäksi tunnustama sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen. Kaikkien on osallistuttava, muutettava toimintatapoja, taitettava kustannusnousua. Uudistuksen taloudellinen tavoite on kustannusten kasvun taittaminen tulevan vuosikymmenen aikana 3 miljardilla vuoteen 2030 mennessä.  

Olen helsinkiläis-alavutelaisena kansalaisena seurannut sote-maakuntauudistuksen valmistelua Helsinki-Uusimaan ja Alavus-Etelä-Pohjanmaan horisontista. Kunnat ovat kovin erilaisia eikä vertailu ole ihan helppoa, mutta kun elämäntilanteessani monipaikkaisena asukkaana käytän nykyisin näiden kahden kaupungin palveluja, tilannetta tulee seuratuksi molemmissa paikoissa.  

Helsingin ja Alavuden tarvevakioidut sote-kustannukset ovat sattumalta samalla tasolla, Helsingissä 3327 €/asukas ja Alavudella 3253 €/asukas. Tämä on samalla suomalaista keskitasoa. Alavuden ikärakenne on huomattavasti vanhempi kuin Helsingin, joten vakioimattomat kustannukset ovat Alavudella korkeammat. Palvelujen laatua en pysty nykytiedoilla vertailemaan.

Helsinki valittaa suunnilleen kaikesta

Sote-maakuntauudistuksen valmistelu on pitkällä. On ollut hämmentävää seurata, miten alueistamme edistyksellisimpänä itseään pitävät Helsinki ja Uusimaa tempoilevat ja uhittelevat muutoksen edessä.

Lue lisää »

Sote-asiantuntijan vastuu

Torstai 8.3.2018 klo 12.08 - Markku Lehto

Sote-uudistuksen mutkaista polkua seuraava ei voi olla hämmästelemättä asiantuntijoiden ajatusten käänteitä ja ehdotonta varmuutta kulloisenkin käänteen jälkeen. Yksi näistä koskee asukasmääriä.

Ei ole pitkää aikaa siitä, kun terveyskeskuksen piiriin tuli kuulua vähintäin 20 000 asukasta ja keskussairaalapiiriin 200 000 asukasta. Sitä varten maa olisi pitänyt jakaa 12 alueeseen. 

Nyt (HS 6.3.) hallituksen asiantuntijana toiminut Martti Kekomäki on löytänyt uuden oikean asukasmäärän. Se on 50 000. Palvelujen tuottaja, yksityinen tai julkinen, saisi tuon asukasmäärän asiakkaikseen. Silloin rahoitus Kekomäen mukaan toimii ihanteellisesti. Asiakas saisi halutessaan vaihtaa toisen tuottajan palvelujen käyttäjäksi.

Kekomäelle ei tule mieleen yhtään ongelmaa omasta esityksestään. Tosiasiassa se johtaisi suurimmassa osassa Suomea alueellisiin monopoleihin. Rintamaillakin kuten Varsinais-Suomessa etäisyydet olisivat alueiden (Loimaan, Salon, Raision ja Uudenkaupungin) välillä niin pitkiä, että alueen toimija olisi todellisuudessa monopoliasemassa.

Toiseksi se johtaisi siihen, että alueelle muodostuisi uudelleen keskussairaalatasoa lähestyvä aluesairaalaverkosto, joka heikentäisi yliopistollisen keskussairaalan toimintaedellytyksiä. Ehdotus johtaisi juuri päinvastaiseen tulokseen kuin samojen asiantuntijoiden aikaisemmat esitykset, jotka olisivat kasvattaneet keskussairaaloiden asukaspohjaa,

Silloin kun uudistusta käynnistetään, on arvioitava vaihtoehtoja. Kun ollaan loppusuoralla, on arveluttavaa pukeutua asiantuntijaviittaan ja väittää koko järjestelmä epäonnistuneeksi vain sen takia, ettei se satu sopimaan viimeksi mieleen tulleeseen mielipiteeseen. Varsinkin kun se toisi mukanaan kokonaan uusia ongelmia eikä sen tueksi ole esittää juuri muuta kuin arvailua.

Maakunta keventää hallintoa

Sunnuntai 4.3.2018 - Markku Lehto

Sote-uudistuksen monia käänteitä on voinut aiheestakin hämmästellä. Mutta miksi sen sanotaan luovan turhaa hallintoa? Sehän yhdessä muiden hallinnollisten järjestelyjen kanssa tuo jotain tolkkua aluehallintoon. Ymmärrän, ettei suuri osa keskustelijoista  ole perillä siitä sadoista kunnista, kuntayhtymistä, sairaanhoitopiireistä, valtuustoista, hallituksista, johtajista, johtoryhmistä, hallintokoneistoista ja aluehallintoviranomaisista muodostuvasta rykelmästä, joka nyt koetetaan puristaa 18 maakunnan muotoon. Mutta miksi osa vastoin parempaa tietoaan puhuu puuta heinää?

Lue lisää »