Talouden rakenteet

Termi globalisaatio syntyi vasta 1990-luvulla. 1990-luvulla alkoi kuitenkin jo globalisaation toinen vaihe. Tavarakauppaa - globalisaation ensimmäistä vaihetta - maat ja kansat ovat harjoittaneet vuosituhansia. Toinen vaihe, jota vauhdittaa teknologian kiihkeä edistyminen, merkitsi tiedon ja tuotannon maantieteellisten esteiden poistumista. Samalla se nosti uudet mahtitekijät maailmantalouteen.

Nykyinen, todennäköisesti murtumassa oleva kansainvälinen taloudellinen järjestys, instituutiot ja käyttäytymisnormit, luotiin heti toisen maailmansodan jälkeen. Uusi järjestys oli vastaus 1920- ja 1930-luvuilla koetulle epäjärjestykselle ja keskinäiselle kauppapoliittiselle kamppailulle, joka osaltaan johti maailmansotaan.

Järjestys luotiin Yhdysvaltojen johdolla. Instituutiot koostuivat kolmesta tärkeimmästä organisaatiosta; Kansainvälisestä valuuttajärjestö IMF, Maailmanpankki sekä GATT-sopimus. Viimeksi mainittu edisti vapaakauppaa. GATT-sopimus muutettiin vuonna 1994 Kansainväliseksi kauppajärjestöksi WTO:ksi.

YK:n toimesta järjestettiin 1990-luvulla monta mittavaa konferenssia, joissa tarkasteltiin kansainvälisen muutoksen hallintaa. Yhteinen nimittäjä oli global governance, eli globaali hallinta. Keskinäisriippuvuus oli päivän sana. Ajateltiin, että yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla päästään kehitystavoitteisiin ja kestävään kehitykseen.

Globalisaatiota edistivät politiikkamuutokset ja teknologian läpimurrot ja tekniikan häikäisevä kehitys. Informaatio- ja kommunikaatioteknologia teki parissa vuosikymmenessä koko maailmasta yhteiset markkinat. Tieto, pääomat ja osaaminen kulkevat nyt valon nopeudella ja hakeutuvat parhaiten tuottaviin paikkoihin ja kombinaatioihin. Myös tuotantoketjut muistuttavat verkostoa.

Kaupan ja tuotannon fyysiset rajat madaltuivat. Myös kauppapoliittiset rajat kaatuivat, kun Kiina, Intia ja monet muut maat muuttivat talouspolitiikan suuntaa. Neuvostoliitto hajosi ja irtautuneet maat alkoivat integroitua länteen.

Kiinan talouskasvu hallitsee nyt maailmaa. Vuosille 2017 – 2019 tehtyjen ennusteiden mukaan Kiinan talouskasvu kattaa 35 % maailmantalouden kasvusta, Yhdysvaltojen 18 % ja Intian sekä Euro-alueen kumpikin 8 %. Tämä geopoliittinen muutos on yksi syy muutospaineisiin länsimaiden sisäpolitiikassa.

Samalla, kun globalisaatio voimistui, alkoi myös hajaannus. On siirrytty kahdenvälisiin, suppeampia maaryhmiä koskeviin sopimusneuvotteluihin. Suomen puolesta asiaa hoitaa Euroopan unioni. EU:lla on kauppapolitiikassa ns. kompetenssi. EU on neuvotellut kahdenväliset sopimukset mm. Kanadan ja Japanin kanssa. Neuvottelut jatkuvat Etelä-Amerikan kauppajärjestön Mercosurin kanssa.

Eri maiden sisäpolitiikan muutosta vauhditti ihmisten kokemus siitä, että globalisaatio on syy heidän taloudellisiin ongelmiinsa. Tuotanto siirtyy uusiin maihin ja kilpailu kiristyy. Palkkoja ei sen vuoksi voi nostaa entiseen tahtiin. Varsinkin teollisuusmaiden matala- ja keskituloisten tulojen kasvu on ollut vähäistä. Globalisaatiosta tuli syntipukki. Samaan aikaan pääomamarkkinoilla ja yrityksien korkeassa asemassa olevat voivat kuitenkin nostaa tulojaan reippaasti.

Talous toimii pääomien ehdoilla. Teollisuusmaiden keski- ja matalatuloisten jääminen ainakin suhteellisesti jälkeen herättää katkeruutta ja syytöksiä globalisaatiota kohtaan. Huomaamatta jää, että teknologian kehityksen ja globalisaation ansiota on, että inflaatio on ollut matala viimeiset parikymmentä vuotta. Saamme kaikki televisiomme aikaisempaa halvemmalla.

Ihmisten tyytymättömyyden saumaan ovat iskeneet erilaiset nationalistiset liikkeet ja poliitikot. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on huippuesimerkki. Häntä ei kiinnosta kauppateorioiden lupaama win-win-kehitys. Trump katsoo maailmaa nollasummapelin lasien läpi. Kun minä voitan, jonkun on hävittävä. Amerikan pitää aina voittaa. Make America great again. Trumpin YK:ssa syksyllä 2018 pitämässä puheessa tyrmättiin lähes kaikki monikansalliset yhteistoimintamuodot.

Yhdysvallat on edelleen niin suuri talous (lähes 20 000 miljardia dollaria), että maan suunnanmuutos heijastuu jokaiseen muuhun talousyksikköön maailmassa. Luodut instituutiot murtuvat ja menettävät merkitystään. Mitä tulee tilalle ja mitkä ovat seuraukset? Trumpin kauden jälkeen – oli se vaikka vain neljä vuotta – paluuta entiseen ei ole.

Amerikkalaiset globaalit yritykset Google, Microsoft, Facebook, Apple, Amazon jne., hallitsevat tällä hetkellä mielen maisemaa maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltojen panostus vaadittavaan tieteelliseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen on kuitenkin jäämässä jälkeen. Kiina ja Intia ovat nousevia mahteja näilläkin aloilla.

Kiinan on jo saavuttamassa Yhdysvaltojen käyttämät määrärahat tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vuonna 2014 Yhdysvaltojen panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K) oli noin 460 miljardia dollaria, kun vastaava luku Kiinassa oli 375 miljardia[1]. USA on vielä edellä, mutta olennaista on nopeus, millä Kiina nousee. Vuosituhannen alussa Kiinan panostus T&K-menoihin oli vain muutamia miljardeja dollareita.

Kiinassa yli 2 miljoonaa nuorta opiskelee teknisiä tieteitä eikä ole oletettavaa, että he jäisivät työttömiksi. 2020-luvulla Kiina ohittanee USA:n innovaatioissa ja teknisten tieteiden kehitystyössä. Samalla Washingtonin konsensuksen sijaan aletaan puhua Pekingin konsensuksesta. Kiinan noudattama talouspolitiikka saa seuraajia länsimaiden sijasta. Mahtimaiden asemat vaihtuvat. Edessä on Aasian vuosisata.

---

[1] Johannes Eugster, Giang Ho, Florence Jaumotte, and Roberto Piazza: How Knowledge Spreads, Finance and Development, September 2018, IMF

Sanonta ”yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” pätee hyvin, kun tarkastellaan Suomen kansantalouden kehitystä edellisen ja nykyisen vaalikauden aikana. Kataisen ja Stubbin hallitusten kausi kesästä 2011 kesään 2015 jää taloushistoriaan kautena, jolloin Suomen talous sakkasi. Takana oli tosin Yhdysvalloista vuonna 2008 alkanut finanssikriisi, joka romahdutti Suomenkin viennin vuonna 2009. Vanhasen hallituksen aikana saatiin talouden toipuminen aikaan, mutta laskukausi alkoi uudelleen vuoden 2011 aikana.

Oheisessa kuvassa Tilastokeskuksen laskema kuukausittainen suhdannekuvaaja on indeksoitu niin, että sekä Kataisen hallituksen että Sipilän hallituksen alussa pisteluku on 100. Kuukausimuutokset suuntaan ja toiseen kertovat talouskasvun nousuista ja laskuista.

Kuvio myös kertoo, kuten tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että hallituksen talouspolitiikka alkaa vaikuttaa noin puolen vuoden viiveellä. Kun tehdään toimenpiteitä tai talouspoliittisia valintoja tänään, niiden vaikutukset näkyvät 6 – 8 kuukauden kuluessa tai kuluttua.

Talouskehitys kääntyi Kataisen hallituksen aikana puolen vuoden jälkeen laskuun, eli Suomen bruttokansantuote supistui, ts. BKT laski. Trendissä ei tapahtunut olennaista muutosta Stubbin hallituksenkaan aikana. Koko vaalikaudella Suomen kokonaistuotanto pieneni yhteensä noin kolme prosenttia. Välitön seuraus oli työttömyyden kasvu ja verotulojen kertymän supistuminen.

Vastaavalla tavalla Sipilän hallituksen aloittaessa suunnanmuutosta sai odottaa puolisen vuotta.

Vuoden 2016 alusta muutoksen suunta on ollut selvä, talous kasvaa vakaasti ja jopa kiihtyen. Tosiasiassa vuoden 2017 BKT:n kasvuluvut ovat – lopullisia lukuja ei ole vielä käytettävissä – hämmästyttäviä. BKT:n kasvu lienee lähes 3,5 prosenttia vuositasolla. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvu oli jo lähellä 4 prosentin luokkaa vuositasolle muutettuna.

Talouskasvu jatkuu vahvana edelleen vuosina 2018 ja 2019. Koko vaalikauden 2015 – 2019 aikana kansantuotteen kasvu tullee ylittämään 10 prosenttia, eli tuotannon määrä on ainakin kymmenesosan suurempi kuin hallituksen aloittaessa.

Missä tämä näkyy ja mistä tämä häikäisevä muutos johtuu?

Tärkein seuraus nähdään työllisyyden kehityksessä. Vanha sanonta kuuluu, että ”työssään ihminen jäsentyy yhteisöönsä”. Työ on siis tärkein syrjäytymistä estävä tekijä. Kun edellisen vaalikauden aikana työllisten määrä aleni keskimäärin 50 – 60 000 henkeä, nyt vajaan kolmen vuoden aikana työllisyys on parantunut vastaavalla ja hieman suuremmallakin määrällä ihmisiä.

Sipilän hallituksen tavoitteena on lisätä työpaikkoja - ja siten työllisyyttä - noin 110 000 työpaikalla. Tavoite voi hyvinkin toteutua, koska saldo on nyt vuoden 2018 alussa 75 – 77 000 työllistä. Sen lisäksi uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin tammikuussa 2018 työvoimatoimistoihin ennätysmäiset 75 000.

Aivan tuoreiden lukujen mukaan yli vuoden työttömänä olleiden määrä oli tammikuussa 2018 89 000 henkeä. Korkeimmillaan luku oli noin 120 000. Tämä on tärkein ja vaikein osa työttömyyttä. Pitkäaikaistyöttömyys johtaa syrjäytymiseen. Toisaalta osa pitkäaikaistyöttömistä on vaikeasti työllistettävissä. Trendi on kuitenkin kääntynyt ja kehitys näyttää etenevän hyvää vauhtia oikeaan suuntaan.

Työpaikan saanti ja työllisyys merkitsevät toimeentulon paranemista. Sosiaaliturvan varassa eläminen on paitsi niukkaa myös epävarmaa, koska valtiontalouden ollessa vaikeuksissa, sosiaalietuuksia leikataan.

Talouskasvu ja työllisyyden nousu merkitsevät myös julkisen talouden, valtion ja kuntien, rahoitusaseman paranemista. 2010-luvun suuria huolenaiheita onkin ollut valtion velkaantumisen huikea kasvu. Valtiontalouden alijäämä oli vuosikymmenen alussa lähes 10 miljardia euroa vuodessa. Kataisen hallitus tasapainotti valtiontaloutta etupäässä verotusta kiristämällä. Sipilän hallituksen ohjelmaan kuului noin 4 miljardin leikkaukset valtion menoissa. Se merkitsi leikkauksia myös sosiaaliturvassa.

Viimeisen parin vuoden kehitys Suomen taloudessa antaa uskoa toisaalta siihen, että talouskehitykseen voidaan vaikuttaa, ja toisaalta siihen, että saavutettu muutos luo voimavaroja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan heikkojen kohtien korjaamiseen. Julkisen talouden vakautuessa seuraava suuri urakka on perusturvan kattava uudistaminen. Saavutetun muutoksen ansiosta sen tekemiseen on nyt aikaisempaa paremmat mahdollisuudet.