Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Kuolematon korporatismi eli pitkä kihlaus

Perjantai 7.2.2020 klo 10.50 - Leo Suomaa

Loputtomat kihlajaiset (Siltala, 2020) on tuore kirja. Kihlauksella ei ole nykyään juridisia seuraamuksia. Sen sijaan kirjassa kerrotulla kihlauksella, tammikuun kihlauksella, on ollut, on ja lienee oleva monenlaisia seuraamuksia. Sen juoni on kerrottu työnantajien näkökulmaa valaisten ja on tavallaan hämmästyttävää, että siihen on tarvittu 400 sivua ja liitteet. Saman näkökulman kiteytti aikoinaan Työnantajain yleisen ryhmän toimitusjohtaja Lauri Saurama neljäksi sanaksi: pienet palkat ja työrauha. Toki kirja antaa sävyjä näihin sanoihin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työehtosopimus, korporatismi, kolmikanta, työmarkkinajärjestöt

Vähimmäispalkkadirektiivi

Torstai 16.1.2020 - Leo Suomaa

Euroopan komissio pohtii asioita, joilla voi olla suurikin vaikutus Suomen työmarkkinajärjestelmään. Toinen koskee alustatyötä. 

Toinen koskee vähimmäispalkkalainsäädäntöä, eurooppalaista minimipalkkadirektiiviä. Suomi on yksi niistä EU:n jäsenvaltioista, joissa ei ole vähimmäispalkkalakia tai ei ainakaan ole säädetty vähimmäispalkan määrästä. 

Melko varmaa on kuitenkin yksi asia. Minimipalkkadirektiivi ei paranna Suomen työnantajien palkanmaksukykyä eikä luultavasti lisää palkansaajien ansiotuloja. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palkka, vähimmäispalkka, yleissitovuus, työmarkkinajärjestöt,

Kukaan ei tule kertomaan jäsenyyden eduista

Keskiviikko 28.11.2018 klo 18.33 - Leo Suomaa

Ammattiliittojen jäsenmäärien nykyinen väheneminen saattaa johtua osittain samasta syystä kuin niiden kasvu vuosikymmeniä sitten.

Ympäri on käyty ja yhteen tultu: nyt ei ”kukaan työpaikalla tule kertomaan jäsenyyden eduista ja kysymään kiinnostaisiko liittyä”.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nuoret työntekijät, työmarkkinajärjestöt, ay-liike, ammatillinen järjestäytyminen, järjestäytymisaste, SAK, Akava, STTK

Mitä kolmikannalle sitten pitäisi tehdä?

Perjantai 16.11.2018 klo 15.02 - Leo Suomaa

ILO:n kolmikantaperiaate on hallituksen käytössä ja käytännössä toimiva menetelmä.

Parhaimmillaan kolmikanta on toimivaa vuoropuhelua valtiovallan, työnantajien ja palkansaajien kesken. Hallituksen kannattaa hyödyntää se paremmin. Järjestöiltä se edellyttää halua ymmärtää toisten näkökulmia. Aivan olennaista on jaettu ymmärrys muutosten tarpeellisuudesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kolmikanta, kolmikantaperiaate, työmarkkinajärjestöt, tulopolitiikka, työehtosopimus, ILO