Elämäntapa ja vapaa-aika

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä

Kävin Kunnallisalan kehittämissäätiön 14.2.2018 pidetyssä seminaarissa
”Kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan Suomi”. Yhdistin etukäteen mielessäni seminaarin
teeman tulevaisuuden kunta -ideaan. Kunnilta poistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon
tehtävät, ja jäljelle jäävien tehtävien merkitys korostuu. Kuntien tärkeänä
tulevana roolina on nähty elinvoiman vahvistaminen. Mitä kaikkea siihen kuuluu?

Pohjaa keskustelulle

Puheenvuoroja oli paljon, ja ne olivat lyhyitä. Siitä
aiheutui kiire, jolla puhujat tykittivät oman asiansa kuulijoille. Kuulijalla
ei paljon ollut vapaa-aikaa, mutta ilmapiiri oli silti hyväntuulisen rento.
Seminaarissa päästiin jopa nykytilanteen kuvauksesta (ikuinen resurssipula)
myös laajemmin uudistavaan ajatteluun.

Byrokraattisimman puheenvuoron käytti Eurooppa-, kulttuuri-
ja liikuntaministeri Sampo Terho. Kuulimme, mitä hankkeita opetus- ja
kulttuuriministeriöllä on meneillään, ja miten valtionrahoitus jakautuu eri
kulttuurin ja liikunnan sektoreille. Taiteen ja kulttuurin valtionrahoitus on
nykyisin noin 450 miljoonaa/vuosi, kuntien sitä jonkin verran suurempi.

Toista maata oli sitten professori Mika Pantzarin
puheenvuoro tulevaisuuden vapaa-ajastamme. Hengästyttävässä tahdissa hän latasi
esiin ajankäyttötutkimuksia, ennusteita, termejä ja elämäntapatrendejä. Sitä
olisi kuullut mielellään puolet pidemmänkin ajan. Pantzar kertoi kuluttajista
luonnonvoimana – he tekevät miljoonia onnen tavoitteluun tähtääviä pieniä arjen
päätöksiä, jotka ohjaavat kehitystä ja talouskasvua, ei politiikka tai taloustiede.

Tulevaisuudessa hidas ja nopea talous eriytyvät: aktiivieläkeläiset
haluavat ajan kulua ja työssä olevat ajan säästöä. Senioritulevaisuuteen
kuuluvat ajantäyttö ja markkinat, kun eläkeläiset etsivät ajankäyttökohteita ja
ostavat palveluja. Junioritulevaisuuteen puolestaan kuuluu kulutuksen ja työn
yksittäisten jaksojen lyhentyminen ja mittaroitu (vapaa-)ajankäyttö.

Tutkimustuloksia kansan toiveista ja sivistysjohtajien
painotuksista

Yllätyksettömästi professori Anita Kangas kertoi, että
naiset ovat KAKS:n tutkimuksen mukaan käytännössä miehiä innostuneempia
kaikesta vapaa-ajan tarjonnasta, lukuun ottamatta huipputason urheilukilpailuja
ja -otteluita. Siitäköhän miesten ja naisten elinikäerot loppujen lopuksi
johtuvatkin? Seminaarissa ei kerrottu, mutta jaetuista kyselyvastauksista kävi
ilmi, että perussuomalaiset olivat vielä miehiä ja työttömiäkin vähemmän
kiinnostuneita ylipäänsä kaikista kulttuuripalveluista. Kertookohan se jotakin
perussuomalaisten eliniästä? Tai syrjäytymisestä?

Kunnallisten sivistysjohtajien painotukset ja kansan toiveet
poikkesivat kovin paljon toisistaan. Sivistysjohtajat arvioivat kokonaisuutena
kaikkien palvelujen tärkeyden lähes kaksinkertaisiksi. Askarruttamaan jäi,
miten miehet saataisiin mukaan kulttuuririentoihin ja miten kansan ja heidän
palveluistaan vastaavien viranhaltijoiden käsitykset saataisiin lähentymään. Joidenkin
olisi varmaan syytä katsoa peiliin.

Keskustelua vapaa-ajan palveluista

Keskusteluosuuden aloitti liikuntapoliittista selvitystä
tehneen työryhmän puheenjohtaja Harry Harkimo kertomalla, että hänellä ei ole
hajuakaan siitä, mihin valtion liikunta- ja kulttuurirahat kuluvat, kun ne
kunnille annetaan. Ajatteleekohan hän, että kunnat saavat enemmän valtionapuja
kuin mitä kunnallisiin julkisesti nähtävillä oleviin liikuntapalveluihin
käytetään ja loppuraha menee ikään kuin hukkaan? Olisin selvitellyt hänen ja
työryhmän ajatuksia enemmän, mutta OKM:n sivuilta ei työryhmän mietintöä löytynyt,
vain blancomaininta siitä, että liikuntapoliittinen selonteko on
”suunnitteilla”, ei valmistelun aikatauluja eikä valmisteluvastuussa olevia.
Varmuuden vuoksi totean siis vain, että valtionosuuksien käytön
yksityiskohtainen ohjaus ei todellakaan edustaisi mitään tulevaisuuden
ajattelua.

Muissa keskustelupuheenvuoroissa tuli kuitenkin esille
havainnollisesti ja vakuuttavasti esille liikunnan ja kulttuurin keskinäiset
yhteydet ja myös yhteys laajemmin hyvinvointiin, terveyteen ja syrjäytymisen
estämiseen. Liikunta, urheilu ja taide ovat sama asia, totesi kirjailija Rosa
Liksom. Suunnistaja Minna Kauppi totesi, että urheilu yhdistää. Päävalmentaja Henrik
Dittman korosti vapaa-ajan ja oppimisen yhdistämistä. Ilman liikuntaa ei opita
matematiikkaa, ja paneelin kirjailijatkin kertoivat ratkovansa pulmiaan
kävelemällä, koska se vireyttää aivoja. Tässä kohdin tuli kyllä mieleen
rikkiviisas ajatus, että ovatpa ajat muuttuneet. Eino Leinoa on vaikea
kuvitella muualle kuin Kappelin pöytien ääreen jumipaikkoja avaamaan.

Kirjailija Elina Hirvonen todisti omasta elämästään, että tarvitaan
mahdollisimman paljon mahdollisuuksia, jotka eivät liity ihmisen taustaan.
Kirjastot ja musiikkiopistot antavat mahdollisuuden päästä asioiden äärelle,
ilman että sanotaan, mitä niillä pitää tehdä. Tämä on itsessään arvokasta.
Tämähän on myös hyvinvointiyhteiskunnan idea parhaimmillaan.

Presidentti Tarja Halonen korosti seminaarin innoittamana,
että muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan sekä ajattelu että tunne. Kulttuuri
tuottaa tunnetta, eläytymistä ja myötätuntoa.

Mitä on elämä ja mitä on vapaa-aika?

Asiamies Antti Mykkänen pohti loppupuheenvuorossa vapaa-ajan
olemusta, onko se vain jäännösaikaa kaiken muun ajankäytön jälkeen, vai jotakin
laajempaa. Elämä ja sen osa-alueet ovat kokonaisuus, jako työhön ja vapaa-aikaan
ei enää ole mielekäs. Mykkänen nosti esiin tutkimuksissa todetun kulttuurin tervehdyttävän
ja esimerkiksi lukemisen jopa elämää pidentävän voima. Eläkeläiset ovat voimavara, jatkuvasti suureneva osa heistä tekee erilaista työtä eläkkeellä ollen.

Minulle jäi seminaarista päällimmäiseksi vapaa-ajan ja
yleensä ajankäytön eriytyminen tulevaisuudessa. Meillä tulee olemaan yhä
enemmän eläkeläisiä, joiden koko elämä on työstä vapaata aikaa ja ajankäyttö
itse määriteltävissä, ja voi tosiaan puhua Pantzarin tapaan ajantäytöstä.
Niitäkin on, joiden vapaa-aika kietoutuu työhön eikä erotu siitä. Ja on sellaisiakin,
jotka elävät odottaen vapaa-aikaa ja tulevia lomamatkoja. Elämä on kuitenkin
kokonaisvaltaista tapahtumista, jossa liikunnan ja kulttuurin elähdyttävä voima on
jatkuvasti käytettävissämme, jos haluamme.

Vapaa-aikasektori on kärsinyt hallinnon siiloutumisesta sekä
valtiolla että kunnissa. Toivottavasti kunnat huomaavat tämän pehmosektorin tuomat
mahdollisuudet ja sisällyttävät tulevaan elinvoimarooliinsa elinkeinopolitiikan
rinnalle täysimääräisesti liikunnan ja kulttuurin. Bongasin kulttuuriviranhaltijavaltaisesta
yleisöstä kyllä yhden kuntajohtajan, joka oli kartalla jo seminaariin tullessaan,
mutta uutta asennoitumista kuntien johdolta ja päättäjiltä tarvittaisiin nyt
laajasti.