Markkinoiden dynamiikkaan kuuluu se, että vanhat rakenteet, yritykset, tuotteet ja osaamisalueet häviävät parempien ja tuottavampien tieltä. Kansanviisaus tunnistaa tämän Schumpeterin teorian toteamuksessa, ettei munakasta voi tehdä munia rikkomatta. 

Pandemia on kiistatta aiheuttanut tuhoa. Se on synnyttänyt myös luovuutta. Pakon edessä on huomattu, että töitä voi tehdä toisellakin tavalla ja opiskeluun on monia mahdollisuuksia. 

Eniten pandemiasta kärsineiden joukossa ovat monet kulttuurin alat. Tuhoisuus on ensi vaiheessa aiheutunut kokoontumusrajoituksista, jotka ovat estäneet ammatinharjoittamisen. Tuhoa on pahentanut se, että alihankintaketjuissa toimivien pelivaara on pieni ja heidän mahdollisuutensa saada korvausta työtilaisuuksien peruuntumisesta ovat osoittautuneet poikkeuksellisen aukollisiksi. Kysymys ei ole vain taiteilijoista, vaan laajasta joukosta ammattilaisia, jotka tekevät esitykset mahdolliseksi.

Ongelman hoitamista on viivästyttänyt asian putoaminen hallinnon alojen väliseen kuiluun. Käytännössä monet toimivat yksinyrittäjinä ja ovat lähellä palkansaajaa. Työttömyysturvaa koskevat tulkinnat ovat olleet horjuvia ja hakijan näkökulmasta katsottuna mielivaltaisia. Työttömyysturvalakiin olisi pitänyt lisätä selvennys, joka koskee tilannetta, jossa ammatinharjoittaminen on estynyt julkisen vallan asettamien tilapäisten ja henkilöstä riippumattomien rajoitusten takia.

Tuho on nyt nähty. Jäljellä on kysymys voisiko tästä seurata jotain positiivista, jota voisi kutsua luovan tuhon tuotteeksi?

Ensimmäinen oppi ja yllätys monelle on ollut kulttuurialalla työskentelevien määrä. ”Tapahtuma-ala” on sanana vasta nyt tullut monelle tutuksi. Tilastokeskuksen määritelmän mukaisesti alalla toimii reilusti yli satatuhatta henkilöä. Nyt määrä pienenee, kun monet ovat laittaneet kirjaimellisesti pillit pussiin. Potentiaalinen kysyntä ei kuitenkaan ole vähentynyt ja kysyjät pääsevät vauhtiin, kunhan tapahtumat sallitaan. Hyvinvointia etsitään yhä enemmän kulttuuritarjonnasta.

Tästä tullaankin toiseen päätelmään. Kulttuurin kysynnälle ei ole ”luonnollista” rajaa näköpiirissä. Taiteen ja tieteen tuotteet eivät kuormita ympäristöä ja niistä voi nauttia loputtomasti saamatta vahinkoa sielulleen tai ruumiilleen. Usein toistettuun kysymykseen, onko jatkuva talouskasvu mahdollista rajallisessa ympäristössä, kulttuuri tarjoaa vastauksen. Se osoittaa tien talouskasvuun ilman ympäristöön kohdistuvia ylenpalttisia vaatimuksia. Kulttuurin tarjontaa voi lisätä tuhoamatta tulevien sukupolvien elinympäristöä.

Tarjontaa voi siis lisätä, mutta entä kysyntä. Kolmas kohta kuuluukin, osoitetaanko alaa kohtaan arvostusta? Miten on kulttuurikasvatuksen laita? Kulttuuriin pääsee sisälle opettelemalla ja sitä varten on olemassa koululaitos, mutta toimiiko se näin? Päätoimittaja Matti Kalliokoski (SK 11/21) ei ole ainut, joka on huolissaan lukioiden tulevaisuudesta. Niistä on tulossa valmennuskurssien pitäjiä, jotka eivät tarjoa elämän eväitä aikuisuutta kohti kulkevalle nuorelle. Koulutuksen tehtävä on kehittää lapsen ja nuoren kykyjä nauttia henkisestä hyvinvoinnista. Jos emme muuta kurssia, hyvinvoinnin sisältö ohenee materian palvonnaksi.

”Mut mikä se on se kyltyyri” kysyi Eino Leino. Onko se hienoston tapa osoittaa paremmuuttaan? Onko tasa-arvolla mitään tekemistä kulttuurin kanssa? Leinon satiiri on edelleen ajankohtainen. Taloudellisesti merkittävä osa kulttuuriin käytetyistä julkisista varoista ohjautuu aloille, jotka asettavat ihmiset alueellisesti ja taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Suurimpien kaupunkien varakkaat asukkaat ovat etuoikeutetussa asemassa. 

Tämä johtaa neljänteen opetukseen. On selvää, ettei pienessä maassa voi olla monia oopperataloja ja taidemaailman huiput esiintyvät vain maailmankuuluilla estradeilla. Kun nämäkin mahdollisuudet ovat pandemian takia olleet pois laskuista, on olosuhteiden pakosta herännyt kysymys, voisiko teknologia tulla avuksi. Siitä on nyt saatu kokemuksia. Niiden arvioiminen ja uusien innovaatioiden soveltaminen voi olla sitä luovaa tuhoa, johon Schumpeter viittasi sata vuotta sitten.

Taiteilijan ja yleisön välitön kontakti luo elämyksen, jota on mahdoton ainakaan nykyisen tekniikan keinoilla korvata. Täydellisen esityskokemuksen ja sen täydellisen puuttumisen välillä on kuitenkin monia mahdollisuuksia. Viides opetus on, että sähköisesti välitetystä esityksestä voidaan tehdä elävä tapahtumaa lähestyvä tilaisuus. Tuotekehittelylle on tarvetta ja vielä enemmän on tarvetta romuttaa ennakkoluuloja.

Esitys voidaan räätälöidä kuulija- ja katsojakunnan mukaan. Taltiointi tai suora lähetys voidaan esittää paikallisessa juhlasalissa samoilla alku- ja väliaikatarjoiluilla kuin originaali tapahtuma. Sitä voidaan täydentää yhteydellä, joka mahdollistaa esiintyjien haastattelun. Sekin on mahdollista, että joku esiintyjistä saapuu paikan päälle kertomaan esityksen valmisteluista ja siihen liittyviä anekdootteja. On monia tapoja rikastuttaa paikalliskulttuuria.

Jotain silti puuttuu. Kuudentena opetuksena onkin se, että aitoon kokemukseen tarvitaan pidemmälle kehitettyä tekniikkaa. Kun henkilö osallistuu tapahtumaan, hän seuraa esitystä kohdistamalla huomionsa kulloinkin kiinnostavalta vaikuttavaan seikkaan. Sen pitäisi olla mahdollista myös sähköisesti välitetyssä esityksessä. Kuvanäkymän pitäisi seurata katsojan silmänliikkeitä. Kun katse siirtyy näyttämön vasempaan takanurkkaan, kuvassa tarkentuu vastaava osuus ja muu hämärtyy. Tai kun katsoja haluaa seurata viulistin jousenkäyttöä, pianistin sormien liikkeitä tai rumpalin sooloa, kuva tarkentuu siinä kohdassa. Juuri niin kuin todellisuudessa tapahtuu. Katsojalle on synnyttävä vaikutelma, että hän ohjaa kameraa. Tekniikalle riittää siis vielä haasteita.

Pandemia on tehnyt tuhoisaa jälkeä kulttuurielämässä, mutta jos otamme opiskemme, se voi parhaimmillaan myös uudistaa kulttuurielämää. Tilaisuuksia ja tapahtumia voi toteuttaa monella tavalla. Jos siinä onnistutaan, kysyntä monipuolistuu ja se mahdollistaa tarjonnan laajemman levityksen. Kulttuuri tulee useampien ulottuville ja se takaa tasaisemman tulovirran kulttuurin tuottajille. 

Kysyntää pitää vahvistaa koulutusta uudistamalla ja ennakkoluuloja karsimalla. Tarjonnan kehityspotentiaali saadaan kukkaan panostamalla tuotteiden kehittelyyn. Pidemmän ajan tavoitteena suomalaiset voisivat kehittää teknologian, joka mahdollistaa entistä paremman mukanaolon kotisohvalla ja lähiauditoriossa. Se sopisi kutsumustehtävänä harvaan asuttuun ja maailman metropoleista etäällä olevaan maahan.