Sosiaaliturvan käännekohtia
10.3.2019
Silja Hiironniemi
Päivä soten kaatumisen jälkeen
Olen kirjoittanut useita blogikirjoituksia soten valmistelusta ja sen eri ulottuvuuksista parin kolmen vuoden aikana. Valmistelun venyessä päätin, että kirjoitan siitä seuraavaksi vasta sitten, kun asiasta on päätetty. No nyt asia on ratkennut, ja koko komeus on rauennut.
Arvostelua moniäänisessä kuorossa
Sotea arvosteltiin kiihtyvään tahtiin valmistelun ja eduskuntakäsittelyn kuluessa. Arvostellessa asian monitahoisuus kuitenkin on tahtonut unohtua.
Hallituksessa tehty ”lehmänkauppa” tuomittiin, siinä oli kuulemma irtauduttu alkuperäisistä tavoitteista. Arvostelijat unohtivat mielellään sen, että maakuntamalli oli ainoa edellisten hallitusten valmistelukierroksilta käteen jäänyt ja perustuslakivaliokunnan seulan läpi päässyt palvelujen järjestäjille leveämpiä hartioita tuova rakenteellinen malli, jollainen nimenomaan oli alkuperäinen uudistuksen tavoite.
Yksityisten palvelujen hyödyntäminen ”markkinamallilla” vasta olikin paha juttu, kun sen avulla pörssiyhtiöt olisivat rahastaneet palveluista. Unohdettiin mielellään, että mallilla olisi ollut ainakin se hyvä puoli, että ihmisten pääsy palveluihin olisi verraten nopeasti ja selvästi parantunut.
Perustuslainvastaisuus oli eduskuntakäsittelyvaiheen kantava teema. Lue lisää.
8.3.2018
Markku Lehto
Sote-asiantuntijan vastuu
Sote-uudistuksen mutkaista polkua seuraava ei voi olla hämmästelemättä asiantuntijoiden ajatusten käänteitä ja ehdotonta varmuutta kulloisenkin käänteen jälkeen. Yksi näistä koskee asukasmääriä.
Ei ole pitkää aikaa siitä, kun terveyskeskuksen piiriin tuli kuulua vähintäin 20 000 asukasta ja keskussairaalapiiriin 200 000 asukasta. Sitä varten maa olisi pitänyt jakaa 12 alueeseen.
Nyt (HS 6.3.) hallituksen asiantuntijana toiminut Martti Kekomäki on löytänyt uuden oikean asukasmäärän. Se on 50 000. Palvelujen tuottaja, yksityinen tai julkinen, saisi tuon asukasmäärän asiakkaikseen. Silloin rahoitus Kekomäen mukaan toimii ihanteellisesti. Asiakas saisi halutessaan vaihtaa toisen tuottajan palvelujen käyttäjäksi.
Kekomäelle ei tule mieleen yhtään ongelmaa omasta esityksestään. Tosiasiassa se johtaisi suurimmassa osassa Suomea alueellisiin monopoleihin. Rintamaillakin kuten Varsinais-Suomessa etäisyydet olisivat alueiden (Loimaan, Salon, Raision ja Uudenkaupungin) välillä niin pitkiä, että alueen toimija olisi todellisuudessa monopoliasemassa.
Toiseksi se johtaisi siihen, että alueelle muodostuisi uudelleen keskussairaalatasoa lähestyvä aluesairaalaverkosto, joka heikentäisi yliopistollisen keskussairaalan toimintaedellytyksiä. Ehdotus johtaisi juuri päinvastaiseen tulokseen kuin samojen asiantuntijoiden aikaisemmat esitykset, jotka olisivat kasvattaneet keskussairaaloiden asukaspohjaa,
Silloin kun uudistusta käynnistetään, on arvioitava vaihtoehtoja. Kun ollaan loppusuoralla, on arveluttavaa pukeutua asiantuntijaviittaan ja väittää koko järjestelmä epäonnistuneeksi vain sen takia, ettei se satu sopimaan viimeksi mieleen tulleeseen mielipiteeseen. Varsinkin kun se toisi mukanaan kokonaan uusia ongelmia eikä sen tueksi ole esittää juuri muuta kuin arvailua.
5.3.2018
Juhani Pelaaja
Täydellisyyden harhat
On neljä luopumisenarvoista asiaa. Ne ovat täydellisyyden
tavoittelu, muuttumattomuuden tavoittelu, asiantuntemushalvaus ja suljetun
muodon haave.
Täydellisyyden tavoittelu. Kaikki ihmisen tekemä on
vajavaista. Kaikki nykyhetkellä täydelliseltäkin tuntuva on tuokion kuluttua
monella tavalla kaukana siitä, mitä kohta pidetään edes kelvollisena.
Reformisti ei kuvittele minkään tulevan koskaan eikä kerralla valmiiksi.
Kaikkea, jopa sotea, on tarpeen ja mahdollista korjata ja parannella.
Muuttumattomuuden tavoittelu. Menneinä vuosisatoina
saatettiin tärkeimmän lain perään kirjoittaa, että sitä ei saa koskaan muuttaa.
Kaikki lait ovat kuitenkin voimassa vain toistaiseksi: lailla lakia muutetaan.
Me emme tiedä, millainen maailman on kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden
kuluttua. Maailma muuttuu ja sote-lakeja muutetaan ja on muutettava sen
mukaisesti.
Asiantuntemushalvaus. Minkään lainsäädännön valmistelun tukena
ei ole ollut ja tuskin koskaan tulee olemaan niin paljon asiantuntijatietoa
kuin on kertynyt sote-uudistuksen kolmikymmenvuotisen valmisteluhistorian
aikana. Jokaista asiantuntemusta ja asiantuntijaa kohden on useampi erilainen
asiantuntemus ja asiantuntija. Valmistelijoiden ja myös päätöksentekijöiden
tukena ja tiedossa on kaikki, mikä on päätöksenteon kannalta merkityksellistä. Mutta
onko (ollut) asiantuntemuksenkäytönasiantuntijoita – poliitikkoja, valtiomiehiä?
Suljetun muodon haave. Sote on tyyppiesimerkki niin
sanotusta pirullisesta ongelmasta. Pirullisilla ongelmilla on tosin väärä nimi.
Ne ovat tosielämän yleisimpiä ongelmia. Niitä ei voida ratkaista, kuten
matemaatikot sanoisivat, suljetussa muodossa. Jos ongelma olisi ratkaistavissa
suljetussa muodossa, sille olisi olemassa vain yksi, täsmällinen ratkaisu. Johtamiskirjallisuudessa
tätä aihetta on pyöritelty ainakin kolmenkymmenen vuoden ajan. Soteakaan ei
voida ratkaista suljetussa muodossa, mutta pirullisimmatkin ongelmat voidaan
kesyttää niin, että niiden kanssa voidaan käytännössä tulla toimeen.
Pyöräilevä maalari
14.2.2018
Kaikki työ ei ole arvokasta
Maailma muuttuu. On jo nähty digitalisaatio, robotisaatio, globalisaatio ja datasaatio. Työ ei
pelkästään muutu. Se voi hävitä. Uutta syntyy, mutta se ei ole samaa työtä. Voi
käydä niinkin, että työvoimaa tarvitaan vähemmän.
Uudelleen työllistämisen kanssa ponnistellaan jo tänään. Työ ei kohtaa tekijäänsä tai päinvastoin,
tekijälle ei löydy sopivaa tekemistä. Jälkimmäiseen on tarjolla vaihtoehtoja
työmarkkinoiden reunalta. On kuntouttavaa työtoimintaa, osallistavaa työtä, vapaaehtoistyötä,
välityömarkkinoita, työpankkeja, itsensä työllistämistä, tukityöllistämistä,
työseteleitä ja monen monta muuta keinoa.
Kaikki työ on arvokasta. Niin sanotaan. Työ antaa elämälle rytmin. Työ pitää kiinni yhteiskunnassa. Työ
luo lisäarvoa. Kaikkea työtä pitää ottaa vastaan. Tuloksista voimme yhdessä
nauttia. Mitään työtä ei pidä väheksyä. Prekariaattien puheet paskaduuneista on
unohdettava.
On kuitenkin yksi työ, jonka on huomattu olevan yhteiskunnalle ja tekijälle turmiollinen. Sitä pitää välttää. Siihen horjahtaneita on laajalti paheksuttu. Osaksi säälitty. Ei myötätuntoisesti, vaan niin kuin erehtyneitä säälitään. Tavalla, joka saa heidät ymmärtämään oman arvottomuutensa. Eikä vain arvottomuutensa, vaan toden totta saa heidät tekemään parannuksen.
Niin, kysymys on pienten lasten kotona hoitamisesta. Se on erityisen turmiollista nimenomaan silloin,
kun joku jää kotiin hoitamaan lasta pienen korvauksen varassa tai peräti ilman
korvausta.
Jokaisen pitäisi ymmärtää, että hyväksyttävää lapsen kotona hoitaminen on vain silloin, jos siltä ajalta
maksetaan lähes aikaisemman ansion mukainen korvaus. Onhan selvää, että itse
hoito ei ole työtä, eikä siitä pidä maksaa mitään. Korvauksen tulee perustua
aikaisempiin ansioihin.
Erityisen ymmärtämättömiä ovat naiset. Heillä on taipumus jäädä tuon pienen korvauksen varassa kotiin. Jokin voima saa heidät unohtamaan, kuinka paljon he menettävät eläkettä.
Varmasti katuvat myöhemmin. Mikseivät menneet kipin kapin ansiotöihin. Kukaan
heistä ei ole rohjennut ehdottaa, että alle kolmivuotiaan lapsen isän ja äidin tulot lasketaan yhteen ja puolitetaan ja kummankin eläke määräytyy sen mukaan.
Kerrassaan omituisena on pidetty sitä, että suomalaiset äidit poikkeavat ruotsalaisten äitien käyttäytymismallista. Ikään kuin me voisimme täällä elää omilla oivalluksillamme. Vanhan alusmaan on osoitettava edes kohtuullista, mieluummin tietysti täydellistä kopiointikykyä.
Ruotsalaiset sisaret käyvät ahkerammin töissä. Tai oikeastaan eivät ahkerammin, jos työ muutetaan kokopäivätyöksi. He jakavat aikansa osaksi sinne, osaksi tänne. Suomalaisilla on metsästäjäkauden perintö. Keskitytään yhteen asiaan kerrallaan. Kammottavaa. Postmodernissa maailmassa pitää hyrrätä kaikilla areenoilla.
Ruotsalaiset siis nostavat työllisyysastetta tekemällä töitä osa-aikaisesti. Lapsettoman henkilön lyhyt
työperiodi päiväkodissa riittää työllisyysasteen kohottamiseen. Kolmen alle
kouluikäisen 7/24 hoitaminen kotona ei ole työtä eikä paranna
työllisyysastetta. Näin se menee. Tilastoissa.
Eiköhän tähän joku selvyys tule. Jotain valoa pimeydessä on jo nähtävissä. Lasten hoitamisen ja kotona olemisen vaarat on kuultu ja ymmärretty. Syntyvyys painuu vauhdilla alas.
Kannamme globaalin vastuumme. Lapsia on maailmassa liiankin kanssa. Keskitymme
uusien elämäntyylien ja työmuotojen kehittämiseen.