Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Aluekehitystä koronan aikaan

Share |

Keskiviikko 16.9.2020 klo 18.48 - Silja Hiironniemi


On vierähtänyt puolisen vuotta edellisestä aluekehitystä koskevasta blogikirjoituksestani näille sivuille. Olisi helppo syyttää koronaa, mutta se olisi tekosyy. Olen viettänyt elämäni ehkä ehjimmän maaseutukevään ja kesän. Kaikki menemiset minimissä ja verkossa hoidettuna, ei tarvetta matkustaa. Aikaa on vapautunut omiin toimiin.
Korona ei siis ole ollut esteenä kirjoittamiselle, ja tavallaan kuitenkin on ollut. Kaupunkien ja maaseudun asema ja merkitys ihmisten mielissä on myllertynyt, kehityssuunnat kääntyneet, ajatustavat saaneet uusia virikkeitä. Onko kyse suuresta vai pienestä muutoksesta, onko se lyhytaikainen vai pitkäaikainen, ja mitä tästä kaikesta seuraa? Ensin olen tehnyt havaintoja ja muutkin ovat tehneet niitä, sitten havaintoja on tullut enemmän, ja nyt muutoksen merkkejä näkyy jo tilastoissakin. Johtopäätösten teko voi olla ennenaikaista, mutta muutoksen enteitä ei voi jättää huomiotta.
 
Jotakin on tapahtunut, onko se käänne vai ei?
 
Korona sysäsi käyntiin äkkimuutoksen työskentelytavoissa. Etätyön ja etäopetuksen massiivinen käyttöönotto oli todellinen osoitus siitä, että digitalisaatio tarvittaessa toimii hyvin, ja ihmiset pystyvät muutokseen kun siihen on välttämätön tarve. Etätyö on merkittävästi irrottanut ihmisiä työ- ja asuinpaikoistaan, ja antanut heille uutta valinnanvapautta asumisensa ja elämisensä järjestämiseen.

Avainsanat: Aluekehitys, Digitalisaatio, Korona


Kommentit

18.9.2020 8.48  Salme Sundquist

Kaksoiskuntalaisuus olisi tulevaisuudessa toteutettava. Enää ei riitä se kommentti, ettei voida toteuttaa. Digitalisaatio kyllä sen mahdollistaa, jos tahtoa on. Nyt pitäisi aloittaa toimet kaksoiskuntalaisuuden toteuttamiseksi jo demokratiankin vuoksi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini