Lasten ja nuorten sosiaalistumisvaikeudet, maahanmuuttajien asema sekä vanhusten yksinäisyys ja turvattomuus ovat esimerkkejä vuodesta toiseen toistuvista uutisista. Ensimmäinen selitys pulmiin on resurssipula. Se selittää ehkä osan ongelmasta, mutta ei kaikkea. Vaikuttaa siltä, ettei vanhoilla konsteilla enää pärjätä. Jotain pitäisi tehdä toisin, mutta mitä?

Viime vuosina on herätelty lähestymistapaa, joka tuo taiteen sosiaali- ja terveydenhuollon välineistöön. Kehittämishankkeitakin on ehditty toteuttaa ja tulokset ovat myönteisiä. Aihe on noussut hallituksen hankelistalla korkealle ja sen tueksi on saatu ministeritason kannanottoja jo edellisen hallituksen aikana.

Mistä näissä hankkeissa on ollut kysymys? Ongelmien kanssa painiville nuorille musiikki on tarjonnut yhteisen harrastuksen tai fanituksen kohteen ja sitä kautta on löytynyt tie varjosta valoon. Kuvataide puolestaan on tarjonnut areenan, joka auttaa toisiaan vierastavia ryhmiä keskustelemaan keskenään. Esimerkkejä on niin maahanmuuttajaryhmien keskinäisistä suhteista kuin maahanmuuttajien ja kantaväestön kiistojen käsittelystä. Draaman avulla on voitu käsitellä hankalia aiheita ja auttaa lapsia ja nuoria, vankeja ja vanhuksia löytämään polku turvalliseen yhteisöelämään. Kuvitteellisen ja todellisuuden rajalla kulkeva draama helpottaa asioista puhumista ja tunteiden ilmaisemista. Musiikkidraama on avannut lapsille ja vanhuksille aivan sananmukaisesti uusia areenoita.

Esimerkkejä on, mutta vauhti on hidasta. Taidemaailmasta on silti ehtinyt kuulunut myös ääniä, että taidetta pitää tehdä taiteen ehdoin eikä sitä pidä alistaa osaksi hyvinvointipyrkimyksiä. Ennakkoluuloja on toisellakin puolella. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutoimen puolelta voi kuulla kommentin, että voi mukavaltahan tuo kuulostaa, mutta kaikkeen ei aika ja rahat riitä. Silloin ei ole ymmärretty, että juuri uudella otteella päästään siihen, etteivät samat tapaukset toistu viikosta ja vuodesta toise

Epäilijöitä siis riittää, mutta liikkeelle on kuitenkin päästy. Hyvä edes se, mutta tästä ongelmien hoitamisesta pitäisi päästä vielä askel eteenpäin. Tavoitteena tulisi olla elämäntapohin liittyvien ongelmien estäminen jo etukäteen. Silloin huomio kohdistuu koko yhteisöön, ei vain yhteisön ongelmalliseen osaan. Ei vain ongelmanuoriin, vaan nuoriin ryhmänä. Tavoitteeksi asetetaan sellaisen elinympäristön luominen, jossa tuo ongelmallisuus ei pääse kukoistamaan. Tähän tavoitteeseen päästään yhteisön sosiaalista pääomaa vahvistamalla.

Sosiaalista pääomaa karttuu, kun ihmisten välille syntyy luottamukseen perustuvaa kanssakäymistä. Mitä pidemmälle tässä edetään, sitä helpommaksi asioiden hoitaminen muodostuu. Muodollisia ja byrokraattisia sääntöjä tarvitaan vähemmän. Tehokkuus ja viihtyvyys kulkevat käsi kädessä. Miten tällaista pääomaa voi vahvistaa?

Olennainen osa sosiaalista pääomaa on tunne. Tarvitaan tunne yhteenkuuluvuudesta, aidosta vuorovaikutuksesta ja vaikeudet kestävästä luottamuksesta. Näitä ei löydy Excel taulukosta. Mikä herättää tunteita? No tietysti taide. Taide voi olla myös sosiaalisen pääoman vahvistamisen väline.

Sosiaalinen pääoma voi vaikuttaa monilla tasoilla. Voidaan puhua kansakunnan sosiaalisesta pääomasta yhtä hyvin kuin koulun, kylän tai kaupunginosan sosiaalisesta pääomasta 

Taiteella oli merkittävä rooli kansallisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden vahvistajana 1900-luvulle tultaessa. Sibeliuksen Finlandian merkityksen myös venäläiset ymmärsivät. Ajoittain kappaleen esittäminen oli kielletty, mikä tietysti vahvisti sen suomalaisia yhteen sitovaa voimaa. Ajanjakso tunnetaan Suomen taiteen kultakautena. Kaikilta taiteen lohkoilta, kuva- ja säveltaiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja teatterin alalta syntyi teoksia, jotka tavalliset suomalaiset tunnistavat ja pitävät oman kulttuurinsa perustaan kuuluvina yhä edelleen. Sen uutta tulemista odoteltaessa voimme tyytyä pienempiin pyrintöihin. 

Ihmisten taidevastaanotin voidaan virittää monella tavalla. Yhteishenkeä, sosiaalisen pääoman yhtä kivijalkaa luodaan musiikin vahvistamalla viestillä. Siihen ovat tähdänneet niin työväenlaulut kuin maakuntalaulut. Siitä vaan tekemään oman koulun, kylän tai kaupunginosan laulua. Säveltäjiä kyllä löytyy. Draaman avulla saadaan liikkeelle, ilman katsojille annettavaa taidekoulutusta, kohderyhmän koko tunneskaala. Kauneuden ainutkertaisia kokemuksia voi synnyttää luonnon kauneus tai arkkitehtoninen kokonaisuus, jossa ihminen hiljenee ja syytä ymmärtämättä tuntee olevansa osa jotain suurempaa. Vuorovaikutus voi perustua myös käden taitojen käyttämiseen tai ympäristön siisteyden ja kauneuden vaaliseen.

Taideaineiden väheksyminen on virhe. Päättäjät eivät ole ymmärtäneet, minkä mahdollisuuden he ovat hukkaamassa. Siitä huolimatta, että hyviä esimerkkejä taiteen voimasta on olemassa niin meillä kuin muualla. Usein muistetaan suomenruotsalaisten kuorolauluharrastus ja näytelmäkerhot. Kulttuuriharrastusten ja terveyden yhteys on osoitettu monessa tutkimuksessa. Kysymys ei ole vain aktiiviharrastajista, vaan laajemmasta aiheen ympärille sitoutuneesta ihmisjoukosta, joiden elämä saa taiteesta uutta virtaa. 

Olennaista on se, että kaikille löytyy rooli, joka synnyttää tunteen kipinän - olipa kysymys palvelutalosta, koululuokasta tai kaupunginosan nuorista. Roolien löytymistä helpottaa, jos tarjolla on useampia taiteen lajeja. Osa tekee mielellään jotain käsillään, osa parantaa ympäristöestetiikkaa ja osa haluaa musisoida. Vaihtoehtoja tarjoamalla kaikki saadaan mukaan ja yhteisiä arvoja korostamalla päästään siihen, että yhteisö koetaan omaksi toiminnan eriytymisestä huolimatta.

Ennakkoluulottomasti toteutettuna taide ei ole eliitille tarkoitettua korkeakulttuuria, vaan yksi keinoista, joilla sosiaalista pääomaa voidaan vahvistaa ja ehkäistä vaikeasti hoidettavien sosiaalisten ongelmien syntyminen. Siitä kannattaisi puhua kunnallisvaaleissakin.