Pandemian riehuessa luemme synkkiä uutisia. Yrityksillä  menee huonosti, pahimmillaan ne ajautuvat konkurssiin. Valtiovalta pinnistelee pitääkseen elinkelpoiset yritykset hengissä. Seurauksena on julkisen talouden velkaantuminen. Kansantaloudet ovat kokonaisuudessaan valtavien haasteiden edessä. Eivätkä vain kansantaloudet. Samat vaikeudet kohdataan EU:n sisällä. Koko maailmantalouden näkymät ovat huonot. 

Harva huomaa, että joukosta puuttuu yksi talous. Nimittäin kotitalous. Siitä on harvoin mainintoja lehtien taloussivuilla. Syykin on ymmärrettävä. Yksi kotitalous ei näy talouden kokokuvassa kuin mikroskoopilla katsottaessa. Mutta asian voi nähdä toisinkin. Koko tämä valtava globaali tavaroiden ja palvelujen tuotanto on olemassa vain sen takia, että loppuhyödykkeet päätyvät kotitalouden käyttöön. Kaikki taloudellisen toimeliaisuuden muodot ydinvoimaloista ja jäänsärkijöistä kehitysmaiden hikipajoihin palvelevat kotitalouden tarpeita.

On tullut tavaksi puhua yhteiskuntien resilienssistä. Saman voisi ilmaista sanoilla iskunkestävyys, kyky uusiutua ja ponnistaa vaikeuksien läpi. Parikymmentä vuotta on muistutettu, että yhteiskunnnan tulisi toimia trampoliinin tavoin. Makrotasolla keskustellaan muun muassa työehtojen joustavuudesta, työvoiman liikkuvuudesta, sosiaaliturvan kannustavuudesta sekä koulutuksen ja tutkimuksen tasosta ja riittävyydestä. Vanhastaan muistetaan valuuttakurssien muutokset ja setelirahoitus.

Entä kotitalouksien resilienssi. Osaamisen, ammattitaidon ja terveyden ylläpitäminen parantaa sopeutumiskykyä muutostilanteissa. Näiden hyväksi jokainen voi tehdä jotain. Raja on kuitenkin nopeasti vastassa. Taantuman iskiessä työtä ei vaan löydy. Silloin tulee avuksi sosiaaliturva. Samalla havaitaan se ikävä tosiasia, että makrotason resilienssin parantamiseen tähtäävät joustot ja kannustavuudet tarkoittavat työehtojen ja sosiaaliturvan heikennyksiä. Päättäjät joutuvat kahden tulen väliin: kenen resilienssiä pidetään arvossa.

Pandemia on saanut paljon pahaa aikaiseksi, mutta myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Etätyö ja etäopiskelu ovat tulleet todelliseksi vaihtoehdoksi. Muutos toteutui nopeasti olojen pakosta. Osa kotitalouksista joutui venymään äärimmilleen. Sovellutukset hakevat vielä muotoaan. Ehkä kiireen takia on vähälle huomiolle jäänyt myös se, että nämä uudet työnteon ja oppimisen muodot voivat parhaimmillaan parantaa ratkaisevasti kotitalouden resilienssiä. 

Etätyön ansiosta työ ja toimeentulo jatkuu, vaikkei työpaikalle voi mennä. Menon voi estää jokin muukin syy kuin pandemia, esimerkiksi sisäilmaongelma, vesivahinko, peruskorjaus tai tulipalo. Etätyö estää katastrofin ja kaikki voittavat. Yrityksen ja yhteiskunnan resilienssi paranee eikä se ole kotitaloudelta pois. Joskus päinvastoin, työ saa uusia ja myönteisiä piirteitä. Etätyötä kannattaa kehittää jo tämän takia. 

Sama koskee kouluja ja oppilaitoksia. Rakennukset eivät ole enää oppimisen ja tiedon levittämisen ehtoja. Koulua voi käydä, vaikka koulurakennus olisi käyttökiellossa. Kotitalouden näkökulmasta suuri merkitys on sillä seikalla, että maan laajuisesti toteutettu etäopetus voi tarjota sellaista yksilöllisyyttä, jota tähän mennessä ei ole voitu toteuttaa. Erityislahjakas tai erityistä tukea tarvitseva oppilashan voi olla 500 kilometrin päässä.

Kotitalouden resilienssi tiivistyy sanaan elämänhallinta. Aineellista elämänhallintaa voi parantaa menoja pienentämällä tai tuloja vakauttamalla. Etätyö tekee mahdolliseksi uskomattomia asioita. Työ voi pysyä pääkaupunkiseudulla eikä työmatka pitene, vaikka muuttaisi Helsingin Kalliosta 200 kilometrin päähän. Päinvastoin, työhuone on muutaman metrin päässä makuuhuoneesta. Kalliosta myydyn kaksion hinnalla voi ostaa puutarhatilan, jossa maalämpö ja aurinkopaneelit kattavat suuren osan asumiskustannuksista ja omat viljelmät ja metsämarjat osan ravinnosta. Tämä ei todella sovi kaikille, mutta se ei tarkoita, ettei kukaan saa toimia näin. Joillekin se avaa uuden vaiheen elämänhallinnassa.  

Moni haluaisi asua lähiomaisten kanssa samassa kaupungissa tai kylässä. Se on turvallinen vaihtoehto lapsille, jotka ovat jo juurtuneet yhteisöön ja se on turvallinen myös vanhuksille, jotka voivat elää kävelymatkan päässä lapsistaan. Työpaikan vaihtuminen toiselle puolelle maata ei vaadi asuinpaikan vaihtamista. Taas kaikki voittavat. Hoito- ja huolenpitokustannukset pysyvät kohtuullisina, asuinyhteisöt toimivina ja kuitenkin työvoimaa on joustavasti tarjolla. 

Etätyö tekee mahdolliseksi myös tulojen vakauttamisen. Kun oivalletaan, ettei työ ole sidottu toimistoon, huomataan ettei sen tarvitse perustua myöskään palkkatyöhön ja töitä voi tehdä useille toimeksiantajille. Jotkut ovat laajentaneet kotityötä niin, että siitä on tullut osaksi ansiotyötä. Vakautta voi tuoda myös osaamisen yhdistäminen. Kun tekijöitä on useampia, riskit kumoavat toisiaan. Samalle alustalle voi rakentaa monimuotoista yrittäjyyttä.

”Etä” pitäisi korvata sanalla ”lähi” ja puhua lähityöstä ja lähiopiskelusta. Kekseliäisyydellä ei ole rajoja, kunhan puhkaistaan ennakkoluulojen muuri. Kotitalousjärjestöt voisivat toimia muurin murtajina. Alvin Toffler puhui kolmannesta aallosta 40 vuotta sitten. Hän tarkoitti suunnilleen samaa kuin mitä tässä kuvasin. Kolmas aalto tuli, mutta se olikin globalisaation aalto. Jos nyt olemme hereillä, onnistumme lopultakin toteuttamaan tuon kolmannen aallon, elämänhallinnan vallankumouksen.