Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Perustulokokeilu antaa kaikille miettimisen aihetta

Tiistai 12.2.2019 klo 10.21 - Markku Lehto

Toistaiseksi käytössä on niukasti tietoa perustulokokeilun tuloksista. Se mitä tiedetään antaa niin perustulon epäilijöille kuin sen kannattajille mietittävää. Kaikki ei ennakkotietojen valossa mennytkään niin kuin luultiin.

Kokeiluun osallistuneet 2000 ihmistä olivat lähtötilanteessa työmarkkinatuella tai työttömyysturvan peruspäivärahalla. Perustulo oli verottomana 560 €/kk. Vaikutusten selvittämiseksi ryhmälle valittiin vertailuryhmä. 

Toistaiseksi tiedämme, ettei kokeilun ensimmäisen vuoden aikana kokeiluun osallistuneiden ja vertailuryhmän välillä ollut eroja, kun tarkastellaan työllistymistä. Vertailuryhmä kyllä koki hyvinvointinsa parantuneen.

Näin niukkojen tietojen perusteella ei pidä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sen sijaan voi tehdä joukon kysymyksiä, joihin toivottavasti saadaan vastauksia myöhemmässä vaiheessa.

Perustulon puoltajien ja vastustajien yksi keskeinen argumentti koskee juuri työllistymistä. Kannattajat korostavat sitä, että vakiintunut ja varma tulo antaa turvallisen pohjan ottaa vastaan työtä, erityisesti lyhytaikaista työtä. Vastustajien mielestä se johtaa vain lorvimiseen ja työn välttelyyn. 

Tulos ei puolla kummankaan näkemystä. Yksittäisiä tapauksia varmasti löytyy kummankin näkemystä vahvistamaan, mutta kokokuva näyttää tyrmäävän molemmat.

Perustulon järkevyyttä epäilevät voivat kuitenkin todeta, että työllistämiskeinona tämän mallin mukainen perustulo johtaisi koko maan mittakaavassa kielteiseen tulokseen. Jos kokeiltu malli otettaisiin yleiseen käyttöön, sosiaalimenot kasvaisivat miljarditolkulla. Se pitäisi kattaa veroja korottamalla. Verojen korottamisen katsotaan yleensä heikentävän työllisyystilannetta.

Perustuloon kielteisesti suhtautuville tuloksessa on kuitenkin yksi vaikeasti selitettävä kohta. Heidän perustelujensa ytimenä on yleensä se, että sosiaaliturvan on oltava kannustavaa. Kun ottaa työtä vastaan, käteen pitää jäädä selvästi enemmän kuin sosiaaliturvan varassa elettäessä. 

Tässä tapauksessa juuri niin toimittiin. Perustulo oli verotonta ja sen lisäksi sai ansaita kuinka paljon tahansa perustulon siitä pienenemättä. Kannustin oli niin voimakas, että monet pitivät tulosta itsestään selvänä. Jotkut lupailivat syövänsä erittäin vaikeasti sulavaa tuotetta, jos tällä ei työllisyys kohene. Ei kohentunut.

Samasta syystä tulos oli pettymys perustulon puolustajille. Keikkatöiden tekeminen ei leikannut perustuloa. Töihin ei silti aktiivisemmin tartuttu. Selitykseksi on nostettu se, että tässä ryhmässä on paljon henkilöitä, joiden työllistyminen on keskivertoa vaikeampaa. Jotkut näyttävät lohduttautuvan sillä, ettei perustulo vähentänyt työn hakemista. Ja kohenihan koettu hyvinvointi - tosin vain kolmannes kokeiluun osallistuneista vastasi hyvinvointikyselyyn.                                         

Monet yllättänyt tulos osoittaa, että kokeiluun oli tarvetta. Se jouduttiin käynnistämään kiireellä ja siitä syystä rajaamaan otos yllä mainitulla tavalla. Niin tai näin, nyt tiedetään enemmän kuin ennen siitä, miten avokätinen perustulo tässä ryhmässä vaikuttaa ensimmäisen vuoden aikana. Ja lisää tietoa on tulossa.

                                                         -  0  -

Ennestään kyllä tiedettiin yleisellä tasolla, että taloudelliset kannusteet purevat huonosti pitkään työttömänä olleisiin. Monet epäonnistuneet työnhakuyritykset, muusta syystä murentunut elämänhallinta tai tietoisesti omaksuttu elämäntyyli ohjaa jatkamaan entisellä polulla. Siitä on tutkimustuloksia jo 90-luvun lamavuosilta. Jostain syystä sitä ei muisteta, kun aktivointikeinoja kehitellään. 

Nyt on entistä selvempää, että loukkujen purkaminen yksinään ei ole tehokas työllistämiskeino näille ihmisille, tarvitaan muutakin. Kun tuota muuta mietitään, huomio kohdistuu yleensä henkilön ominaisuuksiin ja niiden kohentamiseen. Tarjotaan koulutusta, kuntoutusta, työharjoitteluja, motivointia ja sosiaalisten taitojen harjaamista. Toisin sanoen treenataan työtöntä ja joskus se riittää. Kaikille ei. Työllistymiseen tarvitaan myös työnantaja.

Työnantaja koettaa pitää työntekijän palkkaamiseen liittyvän riskin mahdollisimman pienenä. Työnhakijaa avustavan henkilön/henkilöstön tulisi etsiä tehokkaimmat keinot, joilla työllistämisriskiä pienennetään. 

Riskiä voidaan vähentää pienentämällä työnantajan palkkakustannuksia. Se voidaan tehdä maksamalla riittävän suuri osa palkasta julkisista varoista suoraan työntekijälle tai korvauksena työnantajalle. Menettelyn tulisi olla nopea ja joustava, varsinkin lyhytaikaiset keikkatyöt on päätettävä tässä ja nyt. Välineitä on jo olemassa, toimivuudessa on paljonkin toivomisen varaa. 

Toinen tapa riskinhallinnan parantamiseksi on vähentää työnantajan velvoitteita. Työntekijän kannalta turvallisin tapa on siirtää työnantajan velvoitteet jollekin kolmannelle taholle, vaikkapa työpankille. Työnantaja voi ottaa työntekijän työhön ilman työnantajan tavanomaista riskiä. Jos työ ei onnistu, työpankki huolehtii toimeentulon jatkuvuudesta. 

                                                   - 0 -

Kannustinkeskustelu ja -toimet käynnistyivät 90-luvun puolivälin jälkeen. Lamavuosina ennätykselliselle tasolle noussut työttömyys oli innostanut tuloloukkujen metsästäjät. Ja totta oli, että löytyi sellaisia tilanteita, joissa työtulosta jäi kovin vähän käteen verrattaessa tuloja työttömyysjakson aikaisiin tuloihin. Jälkeenpäin tehtyjen arvioiden mukaan loukkujen miedontumisella oli positiivinen työllisyysvaikutus. Arviointi on kuitenkin epävarma, käytettävissähän ei ollut kokeilu- ja vertailuryhmää - kaikki olivat kokeiluryhmässä. 

Nyt voidaan odottaa ja toivoa, että jatkoanalyysi osoittaa selvemmin kuin koskaan ennen, missä alaryhmissä taloudelliset kannusteet todella toimivat niin kuin yleisesti on väitetty ja missä eivät. Paljon kysymyksiä jää myös vastausta vaille. Se osoittaa, että työmarkkinoilla on ja sinne pyrkii hyvin erilaisia työntekijöitä ja työnantajia. Jälleen kerran tieto lisää päättäjän tuskaa. Yhden tempun poni voidaan jättää pilttuuseen.

Luottamus ja osallisuus

Perjantai 8.2.2019 klo 14.21 - Leo Suomaa

Jossain tapauksessa osallistuminen ja osallistaminen käyvät yhtä jalkaa tai ne ovat ainakin yhteentoimivat asiat. Siinä tapauksessa voidaan arvella, että työntekijä ehkä myös kokee olevansa osallinen. Osallisuuden kokemuksesta ei tiettävästi ole havaittu olevan haittaa.

Tuoreet esimerkit hoito- ja hoiva-alalta kertovat karua kieltään. Töissä ollaan, mutta osallisuutta ei koeta olevan. 

Jotta omavalvonta olisi vaikuttavaa, henkilöstön edustajilla pitää olla lakiin perustuva mahdollisuus tarvittaessa myös kyseenalaistaa työnantajan tai esimiehen työnjohto-oikeutensa perusteella tekemä ratkaisu. Se on olennainen osa toimivaa työnantajan omavalvontaa. Tarvittavaa valtaa voidaan ja pitää antaa. Miksei ammattilaisiin luotettaisi edes sen verran, että heillä olisi lupa kysyä ja oikeus saada vastaus?

Lue lisää »

Koko Suomi on mahdollisuus

Torstai 7.2.2019 - Silja Hiironniemi

1.       Aluepolitiikkaa vai ei aluepolitiikkaa. Jokaiseen Suomen valtion, kuntien, yritysten ja yhteisöjen ja myös kansalaisten päätökseen ja toimenpiteeseen missä päin Suomea tahansa sisältyy alueellinen ulottuvuus, jokin vaikutus asukkaisiin, yrityksiin ja toimintaympäristöön sillä alueella, jota päätös koskee, ja usein myös sellaisilla alueilla, joita se suoranaisesti ei koske. Siinä mielessä erillistä aluepolitiikkaa ei ole olemassa.

Kun kuitenkin eri tahojen päätösten alueelliset vaikutukset voivat olla kasautuvia tai yllättäviä tai muiden alueiden tai kokonaisuuden kannalta epäkohtia aiheuttavia, tulee erikseen miettiä, miten voitaisiin päästä vielä parempaan kokonaistulokseen ja miten mahdollisia haittoja vähennetään. Siinä mielessä aluepolitiikkaa (tai jollakin muulla nimellä otsikoitua vastaavaa toimintaa) tarvitaan.

2.       Suomalaisilla on perustuslain mukaan vapaus valita asuinpaikkansa. Se toteuttaa kansalaisten näkemystä, luo turvallisuutta ja mahdollistaa Suomen kaikkien voimavarojen käytön Suomen kilpailukyvyn kehittämiseksi. Se on muiden perustuslain turvaamien oikeuksien tavoin osa suomalaisen demokraattisen hyvinvointivaltion perustaa.

Lue lisää »

Kohti voimat kokoavaa politiikkaa

Keskiviikko 6.2.2019 klo 21.25 - Markku Lehto

Ajatukset muuttuvat. Aikanaan maaseutua romantisoitiin. Kaupungit olivat synnin pesiä. Maaltapako oli halveksittava teko. Nyt on parin sukupolven ajan paheksuttu paikalleen jämähtäneitä. Maaseudun takaperoisia asukkeja. Peräkamarin poika on symboloinut alikehittyneisyyden ääripäätä. Kaupungistumiseen kuuluu muuttaa ja liikkua. On globaalin tyylin aika. 

Kuinka vakavasti otettavasta vastakkain asettelusta oikein on kysymys.

Kauempaa katsottuna Suomi on fyysisesti ja kulttuurisesti homogeeninen maa. Ikänsä maailmaluokan metropolissa kasvanut näkee Suomeen tullessaan maaseutua kaikkialla. Ihmiset kunnioittavat samoja arvoja ja tapoja siitä riippumatta, missä maan kolkassa kuljetaan. Tiedonvälitys on vapaata, mutta sekin on melko yhdenmukaista. Samoja televisio-ohjelmia on tarjolla niin helsinkiläiselle opettajapariskunnalle kuin Pihtiputaan mummolle ja aika paljon yhteistä on myös ohjelmien katselutavoissa.   

Eroja löytyy, jos vertailaan nuoria ydinhelsinkiläisiä eläkkeellä oleviin maaseudun asukkaisiin, elämäntyylit ja arvostukset eroavat toisistaan. Mutta on hyvä havaita, että kummankin ryhmän sisällä on merkittäviä eroja. Helsinkiläisnuorten joukosta löytyy elämäntyylejä moneen lähtöön. On vihertäviä pihistäjiä, pinnallisia shoppailijoita, verkossa eläviä ja tasapainoisen perhe-elämän tavoittelijoita. Maaseudulla puolestaan asuu perinteisen agraari-ihmisen lisäksi ympäristön suojelijoita, mielen- ja työrauhan etsijöitä, luonnon harrastajia ja yhdistelmäasukkaita, jotka jakavat aikansa eri ympäristöihin.

Läheltä katsottuna  kuntien kuva on moniulotteinen. On suurten kaupunkien palvelujen runsautta, mutta myös menestyvien kaupunkien taantuvia kaupunginosia. On hiljaisia pieniä kaupunkeja, joista yllättäen löytää nimekkäitä luovan työn tekijöitä. On maaseutua, josta löytyy elinvoimaisia tehtaita ja omaperäistä kulttuuria.

Erilaisuuteen kuuluu, että on laajoja haja-asutusalueita, joissa tuotannollinen toiminta ei näytä lupaavalta, palvelut siirtyvät kauemmaksi ja väki kaikkoaa. Siitä huolimatta siellä asuvat ihmiset tuntevat seudun omakseen. He nauttivat kiireettömyydestä, luonnon rikkaudesta ja hiljaisuudesta. Jos väkeä on hippusen enemmän, ryhdytään elvyttämään kerhoja ja kuoroja, yhteislaulua ja tansseja, retkiä ja iltamia, vapaaehtoistyötä ja ystäväpiirejä. 

Jos ja kun ihmisille on tarjolla monia vaihtoehtoja, miksi pidetään yllä vastakkainasettelua ikään kuin vain yksi vaihtoehto olisi sallittu. On toisteltu, että Suomi on kaupungistunut hitaasti. Olemme perässäkulkijoita. Miten väitetty hitaus näkyy tuloksissa?

Monella mittarilla mitattuna taloutemme ja yhteiskuntamme on erittäin kilpailukykyinen. Voimme ylpeinä esitellä koululaisten osaamista ja myös toisista huolehtimista. Esimerkiksi koulupudokkaita on eurooppalaisittain vähän. Tulonjako on edelleen tasainen ja korruptio vähäistä. Meitä arvostetaan, koska olemme luotettavia. Yhteiskunta on vakaa ja ennustettava. Infrastruktuuri toimii. Se antaa pohjan tehokkuudelle. Onnellisuuden mittarillakin olemme maailman huipulla. Kansalaisaktiivisuus on mallikasta.

Tähän on päästy ”liian hitaan” kaupungistumisen avulla. Olisiko tulos parempi, jos olisi kiihdytetty aikaisemmin ja voimakkaammin muuttovirtoja kaupunkeihin?

Väestön keskittyminen on eittämättä tuonut mukanaan skaalaetuja, jotka perustuvat tehokkaampaan logistiikkaan. Kaupungistumisen guru, kaupunkisosiologi Richard Florida näkee etuja muuallakin. Hän kuvaa globaalia kehitystä luovuuden piikeillä, joita on vain suurissa kaupunkimaisissa väestökeskittymissä. Ne ovat kehityksen dynamoja. Edistyksen kärkijoukko on luova luokka ja sen elinehto on elävä, jatkuvasti muuntuva vuorovaikutus.

Jos seuraamme Floridan ajatuskulkua, on johdonmukaista sijoittaa väestö suoraan luovuuden keskuksiin Berliiniin, Pariisiin, Milanoon ja muihin elinvoimaisempiin paikkoihin. Turha värjötellä Suomenlahden hyisellä pohjoisrannalla. 

On muitakin guruja, Florida ei hallitse yksin kenttää. On sellaisia, jotka näkevät tilaisuuksien jakaantuvan tulevaisuudessa tasaisemmin. Etäyhteydet parantavat suurten väestökeskittymien ulkopuolella asuvien mahdollisuuksia toimia ja elää elävässä yhteydessä pitkin ja poikin maailmaa. Kokoavassa eli paikallisia vahvuuksia rohkaisevassa toimintatavassa voi olla viisautta. Se auttaa rekrytoimaan koko väestön voimavarat. On oma etunsa ylläpitää yhteiskuntaa, jossa voi elää arvostettua kansalaisena, yrittäjänä ja palkansaajana menestyksellisesti missä päin maata tahansa.

Perimäisenä syynä menestykseen on ollut kattava usko tulevaisuuteen. Yhteiskuntaa on rakennettu tavalla, joka on saanut ihmiset paikkakunnasta riippumatta näkemään edessään avautuvat mahdollisuudet ja tarttumaan niihin. Emme ole julistaneet Stalinin tavoin osaa maasta perspektiivittömäksi. Jos olisimme tehneet niin, Lapissa ei nähtäisi nyt turistien virtaa, ei Ponssen koneita maailmalla ei nykyistä määrää kontteja vientisatamissa ja clean tech kumisisi tyhjyyttä.

Alueiden erilaisuus on osoittautunut rikkaudeksi. Ei pidä unohtaa sitäkään, että Suomen geopoliittinen asema voi äkkiä muuttaa alueiden painoarvoa ja merkitystä. Erilaisuuden hyväksyminen on vahvuus myös tulevaisuudessa. Ei vähiten väestörakenteen takia. Maaseutu on ollut väestövarasto. Nyt se alkaa tyhjentyä. Korvaavaa työvoimaa on tuotava ulkomailta. Siinäkin testataan taito käsitellä erilaisuutta. Vastakkain asettelun sijasta on painavia syitä elvyttää kokoavaa yhteiskuntapolitiikkaa.