En muista, kuka on sanonut, että valtaa ei anneta, vaan se otetaan. Paavo Haavikko sen sijaan kirjoitti: "Tosi herkut ovat raakoja, osterit, lohi ja valta." Saksalainen vasemmistoradikaali Rosa Luxemburg puolestaan oletti vallan siirtyvän aina lopulta sekretariaatin käsiin.

Tämän dystopian vastakohtakin on mahdollinen. Olkoon esimerkkinä ammattiosasto tai muu ammatillinen paikallisyhdistys.

Osallisuus on hyvä käsite, myönteinen ja sopivan sumea. Siitä voidaan aloittaa. Osallisuudella on useita tunnusmerkkejä.

Sen perusteella, kuuluuko henkilö johonkin vai eikö kuulu, hän joko on osa yhteisöä tai hän ei ole sen osa. Onko työyhteisö yksi vai monta yhteisöä? Yksinkertainen testi on työmaaruokalatesti: Onko eri henkilöstöryhmille eri työmaaruokalat ja henkilöstöravintolat?

Kansanedustaja Reijo Lindroos esitti taannoin jotain kokousta odotellessa yksinpuhelun, jonka ainoa kuulija minä saatoin olla. Sen ydinviesti oli se, että herroilla ja duunareilla on eri tupakat: molemmat polttavat omiaan: toiselle ei tarjota eikä toiselta oteta, vaikka tämä tarjoaisikin. Jos ruokalat olisivat tulleet puheeksi, luultavasti hän olisi kannattanut myös eri henkilöstöryhmien omia ruokaloita.

Siitä riippumatta, mitä mieltä satumme olemaan Reijo Lindroosin ajatuksesta, se ilmaisee seikan, jota ei edes kannata yrittää säätää tai määrätä muuksi. Sama koskee vaikkapa näkemystä, että kaikki me olemme samassa veneessä. Demokratia elää tämäntapaisesta näkemysten moninaisuudesta.

Vaikka yhteisössä olisi useita yhteisöjä, yhteistoiminta on silti mahdollista.

Johtamiskoulutuksissa esimerkiksi opetetaan, kuinka henkilöstöä osallistetaan. ”Meiksi” oletetut ovat toimijoita, jotka eri tavoin lähestyvät ”heiksi” oletettuja, jotta ”he” olisivat myötämielisiä ”meidän” tavoitteillemme. Yhteisössä on osapuolia tai partteja.

Vaikka työnantaja kuinka osallistaisi, työntekijä saattaa sen asemesta tai sen lisäksi haluta osallistua. Jossain tapauksessa osallistuminen ja osallistaminen käyvät yhtä jalkaa tai ne ovat ainakin yhteentoimivat asiat. Siinä tapauksessa voidaan arvella, että työntekijä ehkä myös kokee olevansa osallinen. Osallisuuden kokemuksesta ei tiettävästi ole havaittu olevan haittaa.

Viime kädessä osallisuus onkin kokemus. Mihin työntekijä tuntee kuuluvansa? Millaisen ja kuinka vastavuoroisen psykologisen sopimuksen työntekijä kokee tehneensä työnantajansa kanssa? Mihin hän haluaa sitoutua? Mille ja mistä hän maksaa jäsenmaksunsa? Minkä asian puolesta hän on valmis vaikka lakkoilemaan?  

Olen sovitellut työriitaa, jossa oli kysymys siitä, mihin ammattiryhmään henkilöstö halusi kuulua ja minä ryhmänä työnantaja siihen suhtautuisi tekemänsä organisaatiomuutoksen jälkeen. Kysymys ei ollut rahasta, vaan työntekijöiden identiteetistä ja yrityksen kulttuurista.

Tuoreet esimerkit hoito- ja hoiva-alalta kertovat karua kieltään. Töissä ollaan, mutta osallisuutta ei koeta olevan. Esimerkiksi keskusteluyhteyttä työnantajan ja työntekijöiden välille rakennetaan ulkopuolisen konsultin kautta, jotta keskusteluun osallistuvien työntekijöiden henkilöllisyys ei paljastu.

Jotain tämä kertoo myös ammatillisista paikallisyhdistyksistä ja niiden nykytilasta. Ovatko ne pelkkiä palkkausasioiden edunvalvojia. Ainakin yhtä tärkeä tehtävä olisi huolenpito ammattikunnan työn ja jäsenten arvostuksesta ja jokaisen jäsenen vähäisimmänkin äänen kuuluville saattamisesta.

Ammatilliseen paikallisyhdistykseen liittyminen ja siihen kuuluminen on työntekijöille vapaaehtoista. Luottamusmies on eräänlainen kiteytys siitä, mihin ammattiosastojen toiminta perustuu: keskinäinen luottamus, yhteinen arvopohja ja sitä ilmaisemassa tehostetulla irtisanomissuojalla suojattu luottamusmies.

Luottamusmies on henkilö, joka asemansa perustella ilman vastatoimien pelkoa voi ottaa asioita puheeksi työnantajan tai tämän edustajan kanssa, jolloin ne tulevat käsitellyksi työyhteisössä.  Vanhan sanonnan mukaan asiansa hoitava luottamusmies on samalla myös työnantajan paras PR-henkilö.

Toinen vaihtoehto on se, että jokainen työntekijä kohdaltaan hakee nimettömänä apua valvontaviranomaisilta. Viranomaisvalvonnan lisääminen on myös poliittisesti suosittu ratkaisu. Ihmisten viimeisinä oljenkorsina näkyvät sitten olevan iltapäivälehdet ja Kansanradio.

Jotta omavalvonta olisi vaikuttavaa, henkilöstön edustajilla pitää olla lakiin perustuva mahdollisuus tarvittaessa myös kyseenalaistaa työnantajan tai esimiehen työnjohto-oikeutensa perusteella tekemä ratkaisu. Se on olennainen osa toimivaa työnantajan omavalvontaa. Tarvittavaa valtaa voidaan ja pitää antaa. Miksei ammattilaisiin luotettaisi edes sen verran, että heillä olisi lupa kysyä ja oikeus saada vastaus?

Olin kauan sitten työryhmän sihteerinä tekemässä selvitystä siitä, miten työsuojeluvaltuutetut käyttivät silloin tuoretta oikeuttaan keskeyttää vaaralliseksi katsomansa työ. Selvityksen tulos: Viisaasti ja taiten työsuojeluvaltuutetut nauttivat tämän tosi herkkunsa – ja ovat myös pitäneet valtansa omissa käsissään sitä millekään sihteeristölle luovuttamatta.