Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Fjäder Holmströmin kuopassa

Tiistai 30.10.2018 klo 20.40 - Leo Suoma

Oikeastaan puheenjohtaja Fjäder kertoi huolimattomin sanavalinnoin sen millaisia palkkausjärjestelmiä Suomessa jo on; mutta huolimattomuus onkin se synti, jota edunvalvoja ei ainakaan saisi tehdä. 

Hän  näyttää pohdinnoillaan langenneen kuoppaan, jonka professori Holmström kaivoi yhdenvertaisuuslainsäädännöstä piittaamattomilla puheillaan palkan maksamisesta sillä perusteella, mistä maasta työntekijä tulee.

Lue lisää »

Mitä alhaisesta syntyvyydestä pitäisi päätellä

Maanantai 29.10.2018 klo 21.40 - Markku Lehto

Alkuvuodesta uutisena kerrottiin, että viime vuonna syntyvyys Suomessa oli kaikkien aikojen matalin. Vuoden aikana syntyi 50 321 lasta. Puoli vuotta myöhemmin, 26.10.2018 voi lukea Helsingin Sanomista: ”Tammi-syyskuussa lapsia on syntynyt Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan 36 176, mikä on yli 2 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan”. Mitä tästä pitäisi päätellä?

Syntyneiden lasten lukumäärä on sellaisenaan ymmärrettävä luku. Se ei kuitenkaan kerro, onko syntyvien määrä väkilukuun nähden suuri vai pieni. Kokonaishedelmällisyysluku kuvaa lasten määrää hedelmällisyysiässä olevia naisia kohti. Sitä on yleisesti käytetty verrattaessa eri ajanjaksojen ja eri maiden hedelmällisyyttä toisiinsa.

Suomessa kokonaishedelmällisyysluku oli 1900-luvun alussa viiden tuntumassa eli hedelmällisyysiässä olevaa naista kohti syntyi 5 lasta. Tahti putosi 30-luvulle tultaessa 2,4:än. Sodan jälkeen se nousi beibibuumin aikana kolmeen ja puoleen. Syntyvyysluvut kohosivat yli sadantuhannen, mutta suhteellisesti oltiin jo huomattavasti alempana kuin runsas sukupolvi aikaisemmin ja lasku jatkui.

Väestön määrän turvaaminen pitkällä tähtäyksellä edellyttäisi, että luku on vähintään 2.1. Sillä tasolla oltiin viimeksi vuonna 1968. Laskua jatkui vuoteen 1973, jolloin päädyttiin 1,5:en. Siihen lasku näytti pysähtyvän. Meno oli sahaavaa, mutta hiljalleen noustiin niin, että luku oli 1,87 vuonna 2010. Siitä lähtien on tultu vuosi vuodelta alaspäin ja viime vuonna luku oli 1,49

Tälle on erilaisia selityksiä. Lapset eivät enää ole vanhuuden turva. Eläke- ja hoivaratkaisujen jälkeen voi lapsetonkin katsoa turvallisesti tulevaisuuteen. Rationaalista syntyvyyden säännöstelyä tukee halu parempaan elintasoon ja varsinkin halu taata lapsille parempi tulevaisuus. Parempi tulevaisuus on pidentänyt opintovaihetta ja nostanut ensisynnyttäjien ikää. Toteutusta ovat edesauttaneet ehkäisyvälineet. 

Suomen vuoden 2010 hedelmällisyysluku oli itse asiassa eurooppalaisittain korkea. Irlanti ja Ranska olivat edellä ja naapurimaa Ruotsin kanssa oltiin samalla tasolla. Saksassa, monessa Etelä- ja Itä-Euroopan maassa luvut olivat alempia. Nyt Suomi on siirtymässä tähän alempaan sarjaan. Eurooppa enempää kuin Suomikaan ei ole väestöllisesti omavarainen. 

Voitaisiinko syntyvyyttä kohottaa nykytasosta. Jos lapsia syntyisi viisituhatta enemmän vuodessa, työvoimaa olisi varovastikin arvioituna reilusti yli satatuhatta enemmän silloin, kun ensimmäinen ”uussuuri” ikäluokka siirtyy eläkkeelle. 

Historiasta saa ajatukselle jonkinlaista tukea. Syntyvyys kääntyi hienoiseen nousuun 1970-luvulla samaan aikaan kuin perhepolitiikaa vahvistettiin. Toisiaan seurasivat vanhempainrahakauden merkittävä pidentäminen, päivähoidon laajentaminen, kotihoidon tuki, hoitovapaa ja tuntuva lapsilisien nostaminen. Kun ottaa huomioon panostuksen massiivisuuden, tulos näyttää aika laihalta. Aina aika ajoin hedelmällisyysluku vajosi lähelle vuoden 1973 pohjalukua ja nousi lopulta vuonna 2010 tasolle, jossa oltiin vuonna 1970. 

Tutkimuksista välittyy enimmäkseen käsitys, ettei perhepoliittisilla keinoilla voida syntyvyyttä juurikaan nostaa. Tukitoimilla voidaan kyllä vaikuttaa syntyvyyden ajoituksiin. Julkinen kohina perhepoliittisen uudistuksen ympärillä voi nopeuttaa perheen aikataulua. Näyttää, kuin tuloksia olisi tullut. Perheiden lopullinen lasten määrä ei kuitenkaan kasva. Sellaista nykimistä voi havaita Suomenkin 50 viimeisen vuoden hedelmällisyysluvuissa. 

Voitaisiinko tehdä jotain edes kahdeksan viime vuoden yhtämittaisen alamäen oikaisemiseksi. Mikä on kääntänyt kelkan suunnan. Perhepolitiikkaan on käytetty sama BKT:n suhteutettu osuus eli 3 %. Osuus ei ole kasvanut, mutta ei myöskään laskenut. Mieleen tulee taantuma. 

Lyhytaikaisella taantumalla voi olla syntyvyyttä kohottava vaikutus. Silloin lasten hankkimiseen on hyvä tilaisuus, kun työmarkkinoilla ei ole vetoa. Näin kävi 90-luvulla ja ehkä se selittää sen, että yhtäjaksoinen syntyvyyden nousu jatkui 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Vastaavasti voisi ajatella, että kahdeksan laskevan vuoden takana on taantuman pitkittyminen. Jos näin olisi, syntyvyyslukujen pitäisi jo nousta. Siitä ei ole ainakaan vielä viitteitä. 

Selityksenä voivat olla muuttuneet arvostukset ja määrittelemätön epävarmuus, johon yhdistyvät taloutta ja ajankäyttöä koskevat toiveet. Esimerkiksi joustavampi mahdollisuus määritellä työaikojen pituutta ja jaksottumista voisi helpottaa monen perheen arkea. Ehkä maapallon liikakansoitus on vaikuttanut päätöksiin. Kaikkiaan koulutetut vanhemmat saattavat asettaa vanhemmuudelle kovempia vaatimuksia kuin edelliset sukupolvet. Näitä perusteita ei ole syytä ryhtyä tuomaroimaan.

Jos muutosta halutaan, keskustelun sävyn ainakin tulisi uudistua. Nyt keskustelussa ovat korostuneet lasten hoidosta aiheutuvat menetykset eläkkeissä ja työuralla. Huolena on ollut, miten minimoidaan lapsesta aiheutuva haitta työmarkkinoilla. Perhepolitiikka on työ- ja tasa-arvopolitiikkaa. Huomio tulisi kiinnittää siihen, mitä myönteistä lapsista seuraa. Lapset tuovat elämään uuden ulottuvuuden, joka tarjoaa ainutkertaisia immateriaalisia palkkioita. Se on vaihtoehto, joka pitäisi hyväksyä arvostettuna elämäntapana sellaisenaan.

                                                                           - o -

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä. Iso kuva on selvä. Eurooppalaiseen mielenmaisemaan ei kuulu korkea, ei edes väestön määrän samana pitävä syntyvyys. Suuretkin muutokset ovat mahdollisia, mutta silloin puhutaan arvojen vallankumouksesta. Sellaisesta ei ole merkkejä. Olemme väestöllisen omavaraisuutemme menettänyt maa ja maanosa. Tulevaisuutemme turva on positiivinen muuttovirta.

Perhepolitiikalla voi olla vaikutusta syntyvyyteen. Ne perhepoliittiset toimet, joita julkisuudessa pyöritellään, eivät kokemustiedon perusteella yleiskuvaa olennaisesti muuta. Tarvitaan jotain järisyttävämpää kuin vanhempainrahakauden venytys ja uusi jaksotus, johon sitä paitsi liittyy kotona hoitamismahdollisuuksien kaventaminen. On pysähdyttävä sen tosiasian äärelle, että lapset ovat lapsia. Turvallinen lapsuus vaatii yhdessäoloa. Yhdessäoloon tarvitaan aikaa. Aurinko kiertää yhtä nopeasti tai hitaasti lapsiperheitä kuin lapsettomia. Yhdessäolon vaatima aika on otettava jostain. Vaikka työstä.

Uusia elementtejä alueiden kehittämiseen

Perjantai 26.10.2018 - Silja Hiironniemi

Suuret kaupungit vastaan maakunnat

A-Studiossa käsiteltiin 17.10.2018 seutukaupunkeja. Keskustelemassa olivat kunta- ja hallintoministeri Anu Vehviläinen ja aluetilastojen kuvaajana tunnetuksi tullut VTT Timo Aro. Keskustelu sujui sopuisasti siihen nähden, miten aluekehittämisen eri osa-alueita on tämän vuoden aikana aikaisemmin käsitelty.

Hallituksen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu käynnisti kaupungeista ja kaupungistumisesta kiivaan keskustelun, jossa kaupungistuminen ja maakunnat asetettiin vastakkain. Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuori julisti, että maakuntauudistusta ei tule, ja kokosi Suomen 21 suurinta kaupunkia yhteen C21- kaupunkirintamaksi korostamaan suurten kaupunkien merkitystä Suomen kehittymisessä. Maakuntia pidettiin ”keinotekoisina hallinnollisina alueina”.

Elokuussa 2018 kärjistyi YLEn kyselyn pohjalta aluekeskustelu Suomen asuttuna pitämisestä. Siinä suomalaisten enemmistö asettui koko Suomen asuttuna pitämisen kannalle. Tämä ei ollut kaikille mieleen. Kysymyksenasettelua kritisoitiin perusteella, ettei koko Suomi ole asuttu eikä ole koskaan ollutkaan (Timo Aro HS 23.7. ja Suomen Kuvalehti 10.8.). Koko Suomen kaikki 1x1 km ruudut eivät todellakaan ole asuttuja, kuten Aro on tilastoilla osoittanut. Mutta siitähän ei kyselyssä ollut kysymys. Kyselyn tulos osoitti yksinkertaisesti sen, että suomalaiset haluavat, että Suomessa on mahdollisuus asua ja valita asuinpaikkansa eri puolilta maata. Tämä puolestaan edellyttää, että alueella on saatavilla koulutusta, työtä ja palveluja.

Näytti jo siltä, että kaupunkien ja maaseudun tai suurten kaupunkien ja muun Suomen vastakkainasettelu vain kärjistyy. Keskusteluun on kuitenkin tullut mukaan myös uusia elementtejä.

Seutukaupungit on tunnistettu ja niiden merkitys löydetty

Lue lisää »

Kysymys on perhevapaauudistuksesta

Perjantai 12.10.2018 - Leo Suomaa

Seuraavan hallituksen ohjelmasta tiedetään sen verran, että se sisältää perhevapaauudistuksen.

Perhevapaauudistuksen ainekset ovat pöydällä kaikkien nähtävänä. Keskustelua käydään vanhempainvapaakuukausista, joita on vähintään 13 ja enintään 18. Niistä sommitellaan ratkaisu, joka lisää ainakin isien perhevapaita, jos perheet haluavat käyttää kaikki mahdolliset vapaansa. Lisäksi tiedetään, että uudistus tehdään joko kustannusten määrää lisäämättä tai niitä vain vähän lisäten.

Lue lisää »

Teknologian vauhdittama globalisaatio nostaa uudet mahtitekijät maailmantalouteen

Sunnuntai 7.10.2018 - Kalle Laaksonen

Termi globalisaatio syntyi vasta 1990-luvulla. 1990-luvulla alkoi kuitenkin jo globalisaation toinen vaihe. Tavarakauppaa - globalisaation ensimmäistä vaihetta - maat ja kansat ovat harjoittaneet vuosituhansia. Toinen vaihe, jota vauhdittaa teknologian kiihkeä edistyminen, merkitsi tiedon ja tuotannon maantieteellisten esteiden poistumista. Samalla se nosti uudet mahtitekijät maailmantalouteen.

Nykyinen, todennäköisesti murtumassa oleva kansainvälinen taloudellinen järjestys, instituutiot ja käyttäytymisnormit, luotiin heti toisen maailmansodan jälkeen. Uusi järjestys oli vastaus 1920- ja 1930-luvuilla koetulle epäjärjestykselle ja keskinäiselle kauppapoliittiselle kamppailulle, joka osaltaan johti maailmansotaan.

Järjestys luotiin Yhdysvaltojen johdolla. Instituutiot koostuivat kolmesta tärkeimmästä organisaatiosta; Kansainvälisestä valuuttajärjestö IMF, Maailmanpankki sekä GATT-sopimus. Viimeksi mainittu edisti vapaakauppaa. GATT-sopimus muutettiin vuonna 1994 Kansainväliseksi kauppajärjestöksi WTO:ksi.

YK:n toimesta järjestettiin 1990-luvulla monta mittavaa konferenssia, joissa tarkasteltiin kansainvälisen muutoksen hallintaa. Yhteinen nimittäjä oli global governance, eli globaali hallinta. Keskinäisriippuvuus oli päivän sana. Ajateltiin, että yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla päästään kehitystavoitteisiin ja kestävään kehitykseen.

Globalisaatiota edistivät politiikkamuutokset ja teknologian läpimurrot ja tekniikan häikäisevä kehitys. Informaatio- ja kommunikaatioteknologia teki parissa vuosikymmenessä koko maailmasta yhteiset markkinat. Tieto, pääomat ja osaaminen kulkevat nyt valon nopeudella ja hakeutuvat parhaiten tuottaviin paikkoihin ja kombinaatioihin. Myös tuotantoketjut muistuttavat verkostoa.

Kaupan ja tuotannon fyysiset rajat madaltuivat. Myös kauppapoliittiset rajat kaatuivat, kun Kiina, Intia ja monet muut maat muuttivat talouspolitiikan suuntaa.  Neuvostoliitto hajosi ja irtautuneet maat alkoivat integroitua länteen.

Kiinan talouskasvu hallitsee nyt maailmaa. Vuosille 2017 – 2019 tehtyjen ennusteiden mukaan Kiinan talouskasvu kattaa 35 % maailmantalouden kasvusta, Yhdysvaltojen 18 % ja Intian sekä Euro-alueen kumpikin 8 %. Tämä geopoliittinen muutos on yksi syy muutospaineisiin länsimaiden sisäpolitiikassa.

Samalla, kun globalisaatio voimistui, alkoi myös hajaannus. On siirrytty kahdenvälisiin, suppeampia maaryhmiä koskeviin sopimusneuvotteluihin. Suomen puolesta asiaa hoitaa Euroopan unioni. EU:lla on kauppapolitiikassa ns. kompetenssi. EU on neuvotellut kahdenväliset sopimukset mm. Kanadan ja Japanin kanssa. Neuvottelut jatkuvat Etelä-Amerikan kauppajärjestön Mercosurin kanssa.

Eri maiden sisäpolitiikan muutosta vauhditti ihmisten kokemus siitä, että globalisaatio on syy heidän taloudellisiin ongelmiinsa. Tuotanto siirtyy uusiin maihin ja kilpailu kiristyy. Palkkoja ei sen vuoksi voi nostaa entiseen tahtiin. Varsinkin teollisuusmaiden matala- ja keskituloisten tulojen kasvu on ollut vähäistä. Globalisaatiosta tuli syntipukki. Samaan aikaan pääomamarkkinoilla ja yrityksien korkeassa asemassa olevat voivat kuitenkin nostaa tulojaan reippaasti.

Talous toimii pääomien ehdoilla. Teollisuusmaiden keski- ja matalatuloisten jääminen ainakin suhteellisesti jälkeen herättää katkeruutta ja syytöksiä globalisaatiota kohtaan. Huomaamatta jää, että teknologian kehityksen ja globalisaation ansiota on, että inflaatio on ollut matala viimeiset parikymmentä vuotta. Saamme kaikki televisiomme aikaisempaa halvemmalla.

Ihmisten tyytymättömyyden saumaan ovat iskeneet erilaiset nationalistiset liikkeet ja poliitikot. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on huippuesimerkki. Häntä ei kiinnosta kauppateorioiden lupaama win-win-kehitys. Trump katsoo maailmaa nollasummapelin lasien läpi. Kun minä voitan, jonkun on hävittävä. Amerikan pitää aina voittaa. Make America great again. Trumpin YK:ssa syksyllä 2018 pitämässä puheessa tyrmättiin lähes kaikki monikansalliset yhteistoimintamuodot.

Yhdysvallat on edelleen niin suuri talous (lähes 20 000 miljardia dollaria), että maan suunnanmuutos heijastuu jokaiseen muuhun talousyksikköön maailmassa. Luodut instituutiot murtuvat ja menettävät merkitystään. Mitä tulee tilalle ja mitkä ovat seuraukset? Trumpin kauden jälkeen – oli se vaikka vain neljä vuotta – paluuta entiseen ei ole.

Amerikkalaiset globaalit yritykset Google, Microsoft, Facebook, Apple, Amazon jne., hallitsevat tällä hetkellä mielen maisemaa maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltojen panostus vaadittavaan tieteelliseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen on kuitenkin jäämässä jälkeen. Kiina ja Intia ovat nousevia mahteja näilläkin aloilla.

Kiinan on jo saavuttamassa Yhdysvaltojen käyttämät määrärahat tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vuonna 2014 Yhdysvaltojen panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K) oli noin 460 miljardia dollaria, kun vastaava luku Kiinassa oli 375 miljardia[1]. USA on vielä edellä, mutta olennaista on nopeus, millä Kiina nousee. Vuosituhannen alussa Kiinan panostus T&K-menoihin oli vain muutamia miljardeja dollareita.

Kiinassa yli 2 miljoonaa nuorta opiskelee teknisiä tieteitä eikä ole oletettavaa, että he jäisivät työttömiksi. 2020-luvulla Kiina ohittanee USA:n innovaatioissa ja teknisten tieteiden kehitystyössä. Samalla Washingtonin konsensuksen sijaan aletaan puhua Pekingin konsensuksesta.  Kiinan noudattama talouspolitiikka saa seuraajia länsimaiden sijasta. Mahtimaiden asemat vaihtuvat. Edessä on Aasian vuosisata.