Suuret kaupungit vastaan maakunnat

A-Studiossa käsiteltiin 17.10.2018 seutukaupunkeja. Keskustelemassa olivat kunta- ja hallintoministeri Anu Vehviläinen ja aluetilastojen kuvaajana tunnetuksi tullut VTT Timo Aro. Keskustelu sujui sopuisasti siihen nähden, miten aluekehittämisen eri osa-alueita on tämän vuoden aikana aikaisemmin käsitelty.

Hallituksen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu käynnisti kaupungeista ja kaupungistumisesta kiivaan keskustelun, jossa kaupungistuminen ja maakunnat asetettiin vastakkain. Helsingin ylipormestari Jan Vapaavuori julisti, että maakuntauudistusta ei tule, ja kokosi Suomen 21 suurinta kaupunkia yhteen C21- kaupunkirintamaksi korostamaan suurten kaupunkien merkitystä Suomen kehittymisessä. Maakuntia pidettiin ”keinotekoisina hallinnollisina alueina”.

Elokuussa 2018 kärjistyi YLEn kyselyn pohjalta aluekeskustelu Suomen asuttuna pitämisestä. Siinä suomalaisten enemmistö asettui koko Suomen asuttuna pitämisen kannalle. Tämä ei ollut kaikille mieleen. Kysymyksenasettelua kritisoitiin perusteella, ettei koko Suomi ole asuttu eikä ole koskaan ollutkaan (Timo Aro HS 23.7. ja Suomen Kuvalehti 10.8.). Koko Suomen kaikki 1x1 km ruudut eivät todellakaan ole asuttuja, kuten Aro on tilastoilla osoittanut. Mutta siitähän ei kyselyssä ollut kysymys. Kyselyn tulos osoitti yksinkertaisesti sen, että suomalaiset haluavat, että Suomessa on mahdollisuus asua ja valita asuinpaikkansa eri puolilta maata. Tämä puolestaan edellyttää, että alueella on saatavilla koulutusta, työtä ja palveluja.

Näytti jo siltä, että kaupunkien ja maaseudun tai suurten kaupunkien ja muun Suomen vastakkainasettelu vain kärjistyy. Keskusteluun on kuitenkin tullut mukaan myös uusia elementtejä.

 

Seutukaupungit on tunnistettu ja niiden merkitys löydetty

Joukko pieniä ja keskisuuria kaupunkeja on lanseerannut seutukaupunkiverkoston nimellä T 55. Seutukaupungeiksi nimettyjen 55 kaupungin rooli alueiden kehittämisessä on tähän saakka ollut epäselvä, niitä ei ole tunnistettu yhdeksi ryhmäksi eikä niiden merkitystä ole tiedostettu.  Seutukaupunkien väkiluku vaihtelee noin 5 500 asukkaasta yli 50 000 asukkaaseen.

Konsulttiyhtiö MDI:n laatiman T 55 seutukaupunkiselvityksen mukaan seutukaupungeilla on runsaasti sekä yhteisiä että erottavia tekijöitä. Yhteiset nimittäjät liittyvät toimimiseen oman lähialueensa seutukeskuksina ja asutus-, työpaikka- ja palvelukeskittyminä. Erottavat nimittäjät liittyvät selvityksen mukaan sijaintipotentiaaliin, asemaan alueellisessa työnjaossa, rakennemuutoksen etumerkkiin ja ennen muuta tulevaisuususkoon. 

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla seutukaupunkeja ovat Alajärvi, Alavus, Kauhajoki, Kauhava ja Ähtäri. Sen sijaan maakuntakeskus Seinäjoen kyljessä sijaitsevia Ilmajokea ja Lapuaa ei ole luettu seutukaupunkeihin.

Seutukaupunkien alueellisen kehityksen tilannekuva on monin tavoin jakautunut: joukkoon kuuluu sekä positiivisen että negatiivisen rakennemuutoksen kaupunkeja sekä omaa asemaansa etsiviä kaupunkeja. Olennaista on, ettei yhden mallin mukaiset ratkaisut eivät toimi seutukaupunkien kohdalla, vaan jokaista kolmea seututyyppiä pitäisi sekä arvioida että kehittää omassa kontekstissaan. A-Studion keskustelussa positiivisena esimerkkinä käytettiin Ylivieskan kaupunkia, ja negatiivisen kehityksen esimerkkinä opettajankoulutuksen menettänyttä Savonlinnaa.

Seutukaupunkien kansallinen merkitys on selvityksen mukaan paljon suurempi kuin mitä julkisesta keskustelusta voisi päätellä erityisesti kahdesta syystä: 1) seutukaupungeissa on kyse noin miljoonan ihmisen kotipaikasta ja 2) seutukaupungit ovat merkittävästi kokoaan suurempia teollisuusvaltaisia valmistavan tuotannon vientikeskittymiä, joiden arvonlisäyksellä, viennillä ja investoinneilla on suuri kansallinen merkitys. Selvityksen mukaan seutukaupungit ovat Suomessa vaa’ankieliasemassa. Siinä katsotaan, että niiden elinvoiman ja menestyksen kautta ratkeaa pitkälti alueellisesti tasapainoinen kehitys sekä kansallisesti että maakuntien sisällä.

Jos tämä ajatus lyö läpi kansallisessa kehittämispolitiikassa, on se melkoinen arvonnousu ja kehitysmotivaattori näille kaupungeille, jotka ovat usein jääneet aika yksin pinnistellessään muuttoliikkeen, työttömyyden, alhaisen tulotason ja koulutuspaikkojen menetyksistä johtuvien ongelmien kanssa. Tämän ajattelun soisi vahvistuvan sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti ja jokaisessa seutukaupungissa niiden omien vahvuuksien hyödyntämiseksi entistä paremmin.

 

Seutukaupunkiohjelma laadittu

Valtiovarainministeriön kesällä 2018 julkaisemaan seutukaupunkiohjelmaan on kirjattu jo seuraavan hallituksen yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi monimuotoinen kaupunkipolitiikka, joka huomioi niin seutukaupungit kuin suuremmat kaupungit sekä näiden välisen yhteistyön ja verkottumisen tärkeyden.

Ohjelman mukaan kaupungit otetaan paremmin huomioon valtion ja maakuntien strategioissa.  Maakunnat laativat sopimuksia seutukaupunkien kanssa niiden keskeisistä kehittämisen kysymyksistä. Valtio voi tehdä suoraan sopimuksen seutukaupungin/seudun kuntien kanssa äkillisen rakennemuutoksen tilanteessa.

Alueellistaminen on osaltaan aiheuttanut ristivetoa erityisesti pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä. Seutukaupunkiohjelman mukaan alueellistamisen tavoitteet uudistetaan niin, että sijoittamis- ja lakkauttamispäätösten teossa huomioidaan alueen kokonaistilanne, kuten elinkeino- ja työpaikkarakenne ja jo tapahtuneet sijoitus- ja lakkautuspäätökset ottaen huomioon nykypäivän muuttuvan toimintaympäristön vaatimukset. Ministeri Vehviläinen on asettanut valtiosihteeri  Anna-Kaisa Ikosen ja varatoimitusjohtaja Timo Reinan selvityshenkilöiksi selvittämään alueellistamispolitiikan ja -periaatteiden uudistamista.

 

Kaupunkien verkostoituminen ja alueiden kokonaiskuva

Viimeaikaisesta aluepolitiikasta on puuttunut Suomen erilaisten alueiden kehittämisen kokonaisidea. Seutukaupungit voisivat muodostaa eräänlaisen puuttuvan renkaan kaupungistumista korostavien suurten kaupunkien ja maakuntakeskusten sekä maaseutukuntien välillä.

MDI:n selvityksessä hahmotellaan toiminnallista aluehierarkiaa, joka perustuu alueiden väliseen yhteistyöhön, vuorovaikutukseen, verkostoihin ja edun ajamiseen. Toiminnallinen aluehierarkia jaetaan selvityksessä metropolialueeseen (1), suuriin kaupunkeihin (6), C21kaupunkeihin (21), T55-seutukaupunkeihin (55), suurten kaupunkiseutujen kehyskuntien verkostoon (26) sekä harvaan asuttujen ja pienten kuntien verkostoon (57).

Tästä jaosta voisi löytyä kullekin sopivat roolit ja yhteistyökumppanit, joiden varassa aluekehitystyötä olisi mahdollista tehdä yhteisymmärryksessä erilaisten kumppanien kanssa.

 

Kaupungistuminen

Kaupungistumisen on kuvattu olevan viime aikojen kiihtyvä ilmiö ja väistämätön megatrendi. Tosiasiassa kaupungistumista on tapahtunut jo satojen vuosien ajan. Se on pohjautunut osin markkinapaikkoihin, osin puolustuksellisiin linnoihin, ja osin pelkästään kulloisenkin hallitsijan hallinnollisiin ratkaisuihin. Nykyisin kaupungistuminen ilmenee kaupunkien tiivistymisenä ja kaupunkialueiden laajenemisena ja samanaikaisena haja-asutusalueiden harvenemiskehityksenä.

Kaupungistuminen on silti muutakin kuin kaupunkikuntien väestömäärän kasvamista. Se on elämäntapa, joka on levinnyt myös syvälle maaseudulle. Asumisen vaatimustaso ja mukavuudet ovat maaseudullakin suurin piirtein samat kuin kaupungeissa. Teollisuuslaitos maaseudulla tarvitsee ja ansaitsee yhtä hyvät liikenneyhteydet ja tietoyhteydet kuin kaupungissa. Työ hajautuu etätyöksi koko Suomeen ja eri puolille maailmaa. On turha kärjistää kaupungin ja maaseudun eroja, kun ne tavallaan koko ajan vähenevät.

 

Ministeri Lintilä uudistaa aluepoliittista ajattelua

Elinkeinoministeri Mika Lintilä linjasi 10.9.2018 pidetyssä seminaarissa uudentyyppistä aluepolitiikkaa seuraavasti: ”Väitän, että vanhakantaisesti ymmärretyn aluepolitiikan tie on tullut päätökseen. Valtion ja julkisen vallan rooli on yhä enemmän toimia menestyksen mahdollistajana. Olisin itse valmis luopumaan latautuneen aluepolitiikan termistä, mikäli se auttaa keskustelemaan itse asiasta – Suomen elinvoimasta - ilman tahallista väärinymmärtämistä ja vanhentuneilla mielikuvilla mätkimistä.”

Mika Lintilän mukaan olisi perusteltua puhua mieluummin koko maan kattavasta elinvoimapolitiikasta. Siis siitä, miten tulevaisuudessakin taataan monipuolista yritystoimintaa, vireitä asuinalueita, koulutusmahdollisuuksia, sujuvia yhteyksiä sekä asukkaiden suoria vaikuttamismahdollisuuksia niin kaupunki- kuin maaseutualueillakin. Tästähän aluepolitiikassa pohjimmiltaan on kyse.

 

Onko toivoa uuden aluepolitiikan yhteisestä hyväksymisestä?

Uuden aluepolitiikan välineitä on jo kehitelty. Olisi tärkeää löytää kansallinen yhteisymmärrys siitä, miten koko Suomea kehitetään eri toimijoiden toimesta .

Uusi aluepolitiikka, millä nimellä se sitten kulkeekaan, voisi olla erikokoisten ja erilaisten aluekehittäjien vahvuuksiin perustuva verkosto, yhteisö, jossa jokaisella olisi oma roolinsa.

Suuret kaupungit, maakuntakeskukset, seutukaupungit ja maaseutukunnat omaavat kaikki omat tyypilliset ja niiden rinnalla yksilölliset vahvuutensa. Maakunnille kuuluu tässä eri palasia kokoava, kokonaisuutta kehittävä rooli. Maakunnat viime kädessä vievät maakunnan kehitystä kokonaisuutena eteenpäin ja huolehtivat syrjäisemmillekin maakunnan alueille kehitysmahdollisuuksia.

Jos hyvin kävisi, näillä eväillä Suomen eri alueiden vastakkainasettelu olisi ohi, olisi vain eteenpäinpyrkiviä suuria ja pieniä toimijoita, kukin vahvuuksiensa perusteella erikoistuneita.

 

Onko toivoa yhteisymmärryksestä?

Maaseudun tulevaisuus-lehdessä oli 23.10. yllätyksellinen Jan Vapaavuoren haastattelu. Hän kertoi, että ei halua olla missään tapauksessa maaseutua vastaan. Lehden mukaan hän sanoo:

"Me emme ole laittaneet Savon Sanomiin ilmoitusta, että muuta Helsinkiin. Meillä on täällä pitkät asuntojonot ja korkeat asuntojen hinnat. Pääsisimme helpommalla, jos kasvu olisi maltillisempaa. Helsingillä on tekemistä, että selviämme muuttoliikkeen haasteista."

"Vaikka Helsinki vetää puoleensa hyvinvointia ja vaurautta, samalla tänne keskittyy köyhyyttä, kurjuutta ja sosiaalisia lieveilmiöitä. Mitä isommaksi kaupunki kasvaa, sen vakavampia lieveilmiöt ovat."

Vapaavuori toivoo keskustelun lisäämistä. "Kaupungin ja maaseudun välille tarvitaan dialogia. Ei riitä, että kaupungit puhuvat keskenään. Pitäisi keskustella hyvässä hengessä."

Tästä olisi hyvä jatkaa kehitettyjen uusien politiikkaelementtien varassa. Mutta onnellisen ja menestyvän Suomen nykytilanteessa tämä ehkä on saavuttamaton utopia. Pitäähän meillä olla hyviä riidanaiheita. Työmarkkinajärjestelmä on yksi, aluepolitiikka on toinen.

Onko meillä malttia mennä eteenpäin? Onko tahtoa? Onko ymmärrystä?