Nykyisessä eli uudistettavaksi tulevassa perhevapaajärjestelmässä äitiysvapaa on noin neljä kuukautta. Sen jälkeen alkaa kuuden kuukauden mittainen vanhempainvapaa, jonka voi käyttää kumpi tahansa vanhempi tai jonka vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla.

Isyysvapaan pituus on nyt yhdeksän viikkoa, josta isä voi käyttää enintään kolme viikkoa yhtä aikaa äitiys- tai vanhempainvapaalla olevan äidin kanssa. Loppuosan tai vaihtoehtoisesti koko isyysvapaan isä voi pitää vanhempainvapaan jälkeen, mutta kuitenkin ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Äidin avio- tai avopuolisolla on sukupuolesta riippumatta vastaavat oikeudet vanhempain- ja isyysvapaaseen kuin isällä.

Vanhempainvapaan jälkeen äidin tai isän on mahdollista jäädä hoitovapaalle kotihoidontuen turvin hoitamaan lasta enintään kolmivuotiaaksi saakka. Osittaista hoitovapaata voi puolestaan saada lapsen toisen kouluvuoden loppuun asti.

Tätä siis uudistetaan. Summittainen, jonnekin 13 ja 18 kuukauden välille solahtava, vastauskin uudistuskysymykseen on jo tiedossa. Mutta mikä mahtaa olla kysymys?

Ai kysymys?

Tässähän on kysymys työllisyysasteesta. Tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen pohjoismaiselle tasolle. Yhdellä matematiikalla perhevapaauudistus arvioitiin lisäävän työllisten määrää noin 50 000 nykyiseen verrattuna.  Vuonna 2017 Suomessa syntyi noin 50 000 lasta. Sikäli työllistettävien kohderyhmä on jokseenkin selkeä ja helposti tavoitettavissa. Tosin aina luotettava ja selkeä valtiovarainministeriö tuli laskelmissaan siihen tulokseen, että työmarkkinoille tulisi enintään 2 900 äitiä.

Työllisyysaste nousisi, jos äidit saataisiin kotoa rahatalouden piirissä oleviin töihin. Samalla lapset saataisiin kotoa käyttämään päivähoito- ja varhaiskasvatuspalveluja. Palvelut työllistävät. En löytänyt tietoa niiden lisääntyvän kysynnän vaikutuksesta työllisyyteen.

Useimmat äidit lienevät kotona nuorimman lapsensa hoitotöissä, vaikka siinä samalla saattaa tulla hoidetuksi vanhempiakin lapsia. Kuopuksen hoitajista noin 3 500 voisi työllistyä odottamassa olevaan työpaikkaan (jossa ehkä on määräaikainen sijainen). Niillä äideillä, joita työpaikka ei ole odottamassa, on taas keskimääräistä heikommat työllistymisedellytykset.

Ja sitten kysymys on ns. lastentekotalkoista. Suomessa on viimeksi noin 150 vuotta sitten syntynyt yhtä vähän lapsia kuin nykyisin. Tosin lapsikuolleisuus oli 150 vuotta sitten aivan eri tasolla kuin nykyisin. Siitä huolimatta tällä menolla Suomen väkiluku pienenee, ensin varhaiskasvattajat ja sitten opettajat jäävät työttömiksi (vaikka monista heistä varmaan tulee päteviä kotouttajia ja maahanmuuttoasiantuntijoita). Viidentoista vuoden kulutta voidaan taas purkaa myös varuskuntia, kun joka tupaan ei riitä naisia eikä miehiä.

Pidemmän päälle kysymys on siitäkin, kuka tekee ne työt, joilla myös eläkkeellä oleville kustannetaan se elintaso, jonka me eduskunnan ja työmarkkinajärjestöjen kautta olemme itsellemme luvanneet. Perhevapaauudistuksella voisi saada syntyvyyden uuteen nousuun.

Lisäksi perhevapaauudistus tarvitaan, jotta kaikilla lapsilla olisi mahdollisimman sileä polku varhaiskasvatukseen sekä edelleen esi- ja perusopetukseen. Se antaa hyvän perustan opinnoissa, työelämässä ja elämässä menestymiselle.  Lisäksi varhaiskasvatus tukee talouden tuottavuutta ja kasvua. Varsinkin ongelmavanhempien lapset hyötyvät.

Tietysti perhevapaauudistus koskee myös mahdollisuutta pienentää yrittäjän taloudellista riskiä. Ajatus voi kulkea siihen suuntaan, että voisiko kaikenlaiset hoitovapaakustannukset siirtää työnantajalta verovaroilla kustannettaviksi.

Kyse voi olla myös tasa-arvosta. Työelämän tasa-arvo on yksi hyvä peruste perhevapaauudistukselle. Miesten työllisyysaste on yli 74 prosenttia ja naisten noin 71 prosenttia. Naisten työllisyysastetta olisi siten nostettava enemmän kuin miesten. Toisaalta kahden vanhemman perheissä äiti on yhä yleisimmin vastuussa lastenhoidosta ja kotitaloustöistä. Miesten kotityöllisyysastetta pitänee nostaa.

Olennainen osa työelämän tasa-arvoa on palkka. Se ei saa riippua sukupuolesta. Samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. Kotitaloustöiden ja lastenhoidon ollessa useammin naisten kuin miesten vastuulla naisilla on miehiä huonommat tosiasialliset mahdollisuudet päästä ns. uraputkeen. Hoitovapaauudistuksella tätä eroa ja myös kotitöiden jokseenkin perinteistä jakautumista voitaisiin muuttaa. Se veisi eteenpäin sekä yleistä työelämän tasa-arvoa että naisten ja miesten samapalkkaisuutta.

No niin. Eiköhän näitä kysymyksiä tässä jo tullutkin…