Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Mitä alhaisesta syntyvyydestä pitäisi päätellä

Maanantai 29.10.2018 klo 21.40 - Markku Lehto

Alkuvuodesta uutisena kerrottiin, että viime vuonna syntyvyys Suomessa oli kaikkien aikojen matalin. Vuoden aikana syntyi 50 321 lasta. Puoli vuotta myöhemmin, 26.10.2018 voi lukea Helsingin Sanomista: ”Tammi-syyskuussa lapsia on syntynyt Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan 36 176, mikä on yli 2 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan”. Mitä tästä pitäisi päätellä?

Syntyneiden lasten lukumäärä on sellaisenaan ymmärrettävä luku. Se ei kuitenkaan kerro, onko syntyvien määrä väkilukuun nähden suuri vai pieni. Kokonaishedelmällisyysluku kuvaa lasten määrää hedelmällisyysiässä olevia naisia kohti. Sitä on yleisesti käytetty verrattaessa eri ajanjaksojen ja eri maiden hedelmällisyyttä toisiinsa.

Suomessa kokonaishedelmällisyysluku oli 1900-luvun alussa viiden tuntumassa eli hedelmällisyysiässä olevaa naista kohti syntyi 5 lasta. Tahti putosi 30-luvulle tultaessa 2,4:än. Sodan jälkeen se nousi beibibuumin aikana kolmeen ja puoleen. Syntyvyysluvut kohosivat yli sadantuhannen, mutta suhteellisesti oltiin jo huomattavasti alempana kuin runsas sukupolvi aikaisemmin ja lasku jatkui.

Väestön määrän turvaaminen pitkällä tähtäyksellä edellyttäisi, että luku on vähintään 2.1. Sillä tasolla oltiin viimeksi vuonna 1968. Laskua jatkui vuoteen 1973, jolloin päädyttiin 1,5:en. Siihen lasku näytti pysähtyvän. Meno oli sahaavaa, mutta hiljalleen noustiin niin, että luku oli 1,87 vuonna 2010. Siitä lähtien on tultu vuosi vuodelta alaspäin ja viime vuonna luku oli 1,49

Tälle on erilaisia selityksiä. Lapset eivät enää ole vanhuuden turva. Eläke- ja hoivaratkaisujen jälkeen voi lapsetonkin katsoa turvallisesti tulevaisuuteen. Rationaalista syntyvyyden säännöstelyä tukee halu parempaan elintasoon ja varsinkin halu taata lapsille parempi tulevaisuus. Parempi tulevaisuus on pidentänyt opintovaihetta ja nostanut ensisynnyttäjien ikää. Toteutusta ovat edesauttaneet ehkäisyvälineet. 

Suomen vuoden 2010 hedelmällisyysluku oli itse asiassa eurooppalaisittain korkea. Irlanti ja Ranska olivat edellä ja naapurimaa Ruotsin kanssa oltiin samalla tasolla. Saksassa, monessa Etelä- ja Itä-Euroopan maassa luvut olivat alempia. Nyt Suomi on siirtymässä tähän alempaan sarjaan. Eurooppa enempää kuin Suomikaan ei ole väestöllisesti omavarainen. 

Voitaisiinko syntyvyyttä kohottaa nykytasosta. Jos lapsia syntyisi viisituhatta enemmän vuodessa, työvoimaa olisi varovastikin arvioituna reilusti yli satatuhatta enemmän silloin, kun ensimmäinen ”uussuuri” ikäluokka siirtyy eläkkeelle. 

Historiasta saa ajatukselle jonkinlaista tukea. Syntyvyys kääntyi hienoiseen nousuun 1970-luvulla samaan aikaan kuin perhepolitiikaa vahvistettiin. Toisiaan seurasivat vanhempainrahakauden merkittävä pidentäminen, päivähoidon laajentaminen, kotihoidon tuki, hoitovapaa ja tuntuva lapsilisien nostaminen. Kun ottaa huomioon panostuksen massiivisuuden, tulos näyttää aika laihalta. Aina aika ajoin hedelmällisyysluku vajosi lähelle vuoden 1973 pohjalukua ja nousi lopulta vuonna 2010 tasolle, jossa oltiin vuonna 1970. 

Tutkimuksista välittyy enimmäkseen käsitys, ettei perhepoliittisilla keinoilla voida syntyvyyttä juurikaan nostaa. Tukitoimilla voidaan kyllä vaikuttaa syntyvyyden ajoituksiin. Julkinen kohina perhepoliittisen uudistuksen ympärillä voi nopeuttaa perheen aikataulua. Näyttää, kuin tuloksia olisi tullut. Perheiden lopullinen lasten määrä ei kuitenkaan kasva. Sellaista nykimistä voi havaita Suomenkin 50 viimeisen vuoden hedelmällisyysluvuissa. 

Voitaisiinko tehdä jotain edes kahdeksan viime vuoden yhtämittaisen alamäen oikaisemiseksi. Mikä on kääntänyt kelkan suunnan. Perhepolitiikkaan on käytetty sama BKT:n suhteutettu osuus eli 3 %. Osuus ei ole kasvanut, mutta ei myöskään laskenut. Mieleen tulee taantuma. 

Lyhytaikaisella taantumalla voi olla syntyvyyttä kohottava vaikutus. Silloin lasten hankkimiseen on hyvä tilaisuus, kun työmarkkinoilla ei ole vetoa. Näin kävi 90-luvulla ja ehkä se selittää sen, että yhtäjaksoinen syntyvyyden nousu jatkui 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Vastaavasti voisi ajatella, että kahdeksan laskevan vuoden takana on taantuman pitkittyminen. Jos näin olisi, syntyvyyslukujen pitäisi jo nousta. Siitä ei ole ainakaan vielä viitteitä. 

Selityksenä voivat olla muuttuneet arvostukset ja määrittelemätön epävarmuus, johon yhdistyvät taloutta ja ajankäyttöä koskevat toiveet. Esimerkiksi joustavampi mahdollisuus määritellä työaikojen pituutta ja jaksottumista voisi helpottaa monen perheen arkea. Ehkä maapallon liikakansoitus on vaikuttanut päätöksiin. Kaikkiaan koulutetut vanhemmat saattavat asettaa vanhemmuudelle kovempia vaatimuksia kuin edelliset sukupolvet. Näitä perusteita ei ole syytä ryhtyä tuomaroimaan.

Jos muutosta halutaan, keskustelun sävyn ainakin tulisi uudistua. Nyt keskustelussa ovat korostuneet lasten hoidosta aiheutuvat menetykset eläkkeissä ja työuralla. Huolena on ollut, miten minimoidaan lapsesta aiheutuva haitta työmarkkinoilla. Perhepolitiikka on työ- ja tasa-arvopolitiikkaa. Huomio tulisi kiinnittää siihen, mitä myönteistä lapsista seuraa. Lapset tuovat elämään uuden ulottuvuuden, joka tarjoaa ainutkertaisia immateriaalisia palkkioita. Se on vaihtoehto, joka pitäisi hyväksyä arvostettuna elämäntapana sellaisenaan.

                                                                           - o -

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä. Iso kuva on selvä. Eurooppalaiseen mielenmaisemaan ei kuulu korkea, ei edes väestön määrän samana pitävä syntyvyys. Suuretkin muutokset ovat mahdollisia, mutta silloin puhutaan arvojen vallankumouksesta. Sellaisesta ei ole merkkejä. Olemme väestöllisen omavaraisuutemme menettänyt maa ja maanosa. Tulevaisuutemme turva on positiivinen muuttovirta.

Perhepolitiikalla voi olla vaikutusta syntyvyyteen. Ne perhepoliittiset toimet, joita julkisuudessa pyöritellään, eivät kokemustiedon perusteella yleiskuvaa olennaisesti muuta. Tarvitaan jotain järisyttävämpää kuin vanhempainrahakauden venytys ja uusi jaksotus, johon sitä paitsi liittyy kotona hoitamismahdollisuuksien kaventaminen. On pysähdyttävä sen tosiasian äärelle, että lapset ovat lapsia. Turvallinen lapsuus vaatii yhdessäoloa. Yhdessäoloon tarvitaan aikaa. Aurinko kiertää yhtä nopeasti tai hitaasti lapsiperheitä kuin lapsettomia. Yhdessäolon vaatima aika on otettava jostain. Vaikka työstä.