Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Loppuvatko ihmiset

Torstai 15.11.2018 klo 10.37 - Markku Lehto

Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta ja johtaja Anna Rotkirch ovat huolissaan väestöpolitiikasta. Helsingin Sanomien mielipidesivulla (HS 15.11.2018) he ehdottavat, että nyt viimeistään olisi nostettava politiikan agendalle kysymys siitä, millaista väestöpolitiikkaa Suomessa tulisi harjoittaa. 

Olen samaa mieltä. Kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin Kanava-lehteen artikkelin väestökehityksestä Suomessa. Lopetin sen sanomalla, että moneen lähtöön on ehdotettu komiteaa, mutta tähän se olisi erityisen sopiva. Komitea nimittäin sopii juuri sellaisen kysymyksen selvittämiseen, jossa itse ilmiö on epäselvä. Ei sellaiseen, jossa haikaillaan tehokkaampaa toimeenpanoa.

Väestöpolitiikkaan kuuluvat syntyvyys, kuolevuus ja muuttoliike. Kirjoitin ensiksi mainitusta aiheesta tällä foorumilla joku aika sitten. Lisään siihen yhden ulottuvuuden, jota en silloin käsitellyt. 

Mainiossa kirjassaan ”Faktojen maailma” Hans Rosling käy läpi maailman väestön kehitystä. Koko kirjan tärkein havainto hänen mukaansa on se, että lapsiluku naista kohden on pudonnut 1960-luvun puolesta välistä ällistyttävällä nopeudella. Silloin luku oli 5 synnytystä naista kohden, joka muuten oli sama kuin Suomessa saman vuosisadan alussa. Nyt luku on alle 2,5. (Suomessa alle 1,5). Hän jatkaa: ”YK:n asiantuntijat eivät ennusta, että lasten määrä lakkaa kasvamasta. He raportoivat, että niin on jo käymässä”.

Jos näin on, miten maailman väkiluku kuitenkin kasvaa? Sen takia, että nyt syntyneet ikäluokat ovat ”suuria ikäluokkia”, jotka puskevat läpi koko ikäskaalan. Maailman väestökehitys muistuttaa Suomen väestökehitystä suurine ikäluokkineen. Väkiluku kasvaa vuoteen 2100 mennessä vielä 4 miljardia, mutta syy ei ole lasten määrän lisääntyminen, vaan 15-74-vuotiaiden määrän kasvu.

Rosling alleviivaa sitä, että suuri perhekoko koskee vain äärimmäisessä köyhyydessä elävää 10 % maapallon väestöstä. Muut eli yhdeksän kymmenestä perheestä ovat jo saavuttaneet sellaisen elintason, jossa lapset jäävät henkiin, naisia koulutetaan ja perheillä on edellytykset tavoitella parempaa tulevaisuutta. Näissä perheissä lasten määrä supistuu keskimäärin kahteen tai sen alle uskonnosta, ihonväristä ja maanosasta riippumatta. 

Rosling oli ehkä niin innostunut näistä havainnoista (hän menehtyi haimasyöpään hieman ennen kirjan valmistumista), ettei hän tehnyt jatkokysymystä, mitä tästä seuraa ensi vuosisadalla ja mistä tämä perimmiltään kertoo. Syntyvyys näyttää nimittäin painuvan ympäri maapallon alle uusiutumisluvun. Siitä seuraa ihmislajin määrän hidas kutistuminen ja jossain etäisessä tulevaisuudessa sen loppuminen. Pentti Linkolan toive on sittenkin toteutumassa. Ehkä hänen lähtökohdistaan katsottuna liian hitaasti, mutta kuitenkin. 

Jätän tämän huolen (tai ilon) käsittelemättä, mutta kommentoin sitä, mistä tämä kertoo. Lyhyesti sanottuna Homo Sapiens on ihastunut sellaiseen elämäntapaan, johon ei kuulu lajin jatkuvuuden turvaava lapsimäärä. Ihminen on elämäntavallaan edesauttanut monien lajien häviämistä arvaamatta, että on itse samalla polulla.

Teollisen ja jälkiteollisen yhteiskunnan elämäntapa arvoineen päivineen on tämän kehityksen taustalla. Tapamme jäsentää ajankäyttö ja tehdä työtä tai halumme kuluttaa, kehittyä, matkustaa ja nauttia elämästä tai pyrkimys hallita elämää näyttävää omaisuutta kasaamalla ja opettelemalla  ja käyttämällä mitä ihmeellisimpiä vempaimia hyvinvointimme edistämiseksi eivät suosi lapsikeskeistä elämää. Ilmiö ei todellakaan ole uusi. Syntyvyyden lasku lähti liikkeelle Ranskasta jo 1800-luvulla ja etenee nyt johdonmukaisesti maapallon joka soppeen. Tällä en halua vähentää kiinnostusta asiaan, vaan herättää huomaamaan, ettei tästä selvitä pikkusäädöillä. 

Ihmisten toiveiden ja toteutuneen kehityksen välillä on ristiriita. Kun kysytään ihmisiltä lapsitoiveita, he ilmoittavat haluavana lapsia ja kun kysytään, mikä saa heidät onnelliseksi, kärkeen nousevat perhe ja lapset. Ulkoisesti kaikki on paremmin kuin ennen. Kuitenkin arkisessa elämässä asiat näyttävät menevän toisin kuin toivotaan ja puhutaan. Miksi? Kun pohditaan väestökysymystä, olisi hyvä aloittaa tästä.