Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Kulttuuri, pandemia ja luova tuho

Torstai 25.3.2021 klo 10.40 - Markku Lehto

Markkinoiden dynamiikkaan kuuluu se, että vanhat rakenteet, yritykset, tuotteet ja osaamisalueet häviävät parempien ja tuottavampien tieltä. Kansanviisaus tunnistaa tämän Schumpeterin teorian toteamuksessa, ettei munakasta voi tehdä munia rikkomatta. 

Pandemia on kiistatta aiheuttanut tuhoa. Se on synnyttänyt myös luovuutta. Pakon edessä on huomattu, että töitä voi tehdä toisellakin tavalla ja opiskeluun on monia mahdollisuuksia. 

Eniten pandemiasta kärsineiden joukossa ovat monet kulttuurin alat. Tuhoisuus on ensi vaiheessa aiheutunut kokoontumusrajoituksista, jotka ovat estäneet ammatinharjoittamisen. Tuhoa on pahentanut se, että alihankintaketjuissa toimivien pelivaara on pieni ja heidän mahdollisuutensa saada korvausta työtilaisuuksien peruuntumisesta ovat osoittautuneet poikkeuksellisen aukollisiksi. Kysymys ei ole vain taiteilijoista, vaan laajasta joukosta ammattilaisia, jotka tekevät esitykset mahdolliseksi.

Ongelman hoitamista on viivästyttänyt asian putoaminen hallinnon alojen väliseen kuiluun. Käytännössä monet toimivat yksinyrittäjinä ja ovat lähellä palkansaajaa. Työttömyysturvaa koskevat tulkinnat ovat olleet horjuvia ja hakijan näkökulmasta katsottuna mielivaltaisia. Työttömyysturvalakiin olisi pitänyt lisätä selvennys, joka koskee tilannetta, jossa ammatinharjoittaminen on estynyt julkisen vallan asettamien tilapäisten ja henkilöstä riippumattomien rajoitusten takia.

Tuho on nyt nähty. Jäljellä on kysymys voisiko tästä seurata jotain positiivista, jota voisi kutsua luovan tuhon tuotteeksi?

Ensimmäinen oppi ja yllätys monelle on ollut kulttuurialalla työskentelevien määrä. ”Tapahtuma-ala” on sanana vasta nyt tullut monelle tutuksi. Tilastokeskuksen määritelmän mukaisesti alalla toimii reilusti yli satatuhatta henkilöä. Nyt määrä pienenee, kun monet ovat laittaneet kirjaimellisesti pillit pussiin. Potentiaalinen kysyntä ei kuitenkaan ole vähentynyt ja kysyjät pääsevät vauhtiin, kunhan tapahtumat sallitaan. Hyvinvointia etsitään yhä enemmän kulttuuritarjonnasta.

Tästä tullaankin toiseen päätelmään. Kulttuurin kysynnälle ei ole ”luonnollista” rajaa näköpiirissä. Taiteen ja tieteen tuotteet eivät kuormita ympäristöä ja niistä voi nauttia loputtomasti saamatta vahinkoa sielulleen tai ruumiilleen. Usein toistettuun kysymykseen, onko jatkuva talouskasvu mahdollista rajallisessa ympäristössä, kulttuuri tarjoaa vastauksen. Se osoittaa tien talouskasvuun ilman ympäristöön kohdistuvia ylenpalttisia vaatimuksia. Kulttuurin tarjontaa voi lisätä tuhoamatta tulevien sukupolvien elinympäristöä.

Tarjontaa voi siis lisätä, mutta entä kysyntä. Kolmas kohta kuuluukin, osoitetaanko alaa kohtaan arvostusta? Miten on kulttuurikasvatuksen laita? Kulttuuriin pääsee sisälle opettelemalla ja sitä varten on olemassa koululaitos, mutta toimiiko se näin? Päätoimittaja Matti Kalliokoski (SK 11/21) ei ole ainut, joka on huolissaan lukioiden tulevaisuudesta. Niistä on tulossa valmennuskurssien pitäjiä, jotka eivät tarjoa elämän eväitä aikuisuutta kohti kulkevalle nuorelle. Koulutuksen tehtävä on kehittää lapsen ja nuoren kykyjä nauttia henkisestä hyvinvoinnista. Jos emme muuta kurssia, hyvinvoinnin sisältö ohenee materian palvonnaksi.

”Mut mikä se on se kyltyyri” kysyi Eino Leino. Onko se hienoston tapa osoittaa paremmuuttaan? Onko tasa-arvolla mitään tekemistä kulttuurin kanssa? Leinon satiiri on edelleen ajankohtainen. Taloudellisesti merkittävä osa kulttuuriin käytetyistä julkisista varoista ohjautuu aloille, jotka asettavat ihmiset alueellisesti ja taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Suurimpien kaupunkien varakkaat asukkaat ovat etuoikeutetussa asemassa. 

Tämä johtaa neljänteen opetukseen. On selvää, ettei pienessä maassa voi olla monia oopperataloja ja taidemaailman huiput esiintyvät vain maailmankuuluilla estradeilla. Kun nämäkin mahdollisuudet ovat pandemian takia olleet pois laskuista, on olosuhteiden pakosta herännyt kysymys, voisiko teknologia tulla avuksi. Siitä on nyt saatu kokemuksia. Niiden arvioiminen ja uusien innovaatioiden soveltaminen voi olla sitä luovaa tuhoa, johon Schumpeter viittasi sata vuotta sitten.

Taiteilijan ja yleisön välitön kontakti luo elämyksen, jota on mahdoton ainakaan nykyisen tekniikan keinoilla korvata. Täydellisen esityskokemuksen ja sen täydellisen puuttumisen välillä on kuitenkin monia mahdollisuuksia. Viides opetus on, että sähköisesti välitetystä esityksestä voidaan tehdä elävä tapahtumaa lähestyvä tilaisuus. Tuotekehittelylle on tarvetta ja vielä enemmän on tarvetta romuttaa ennakkoluuloja.

Esitys voidaan räätälöidä kuulija- ja katsojakunnan mukaan. Taltiointi tai suora lähetys voidaan esittää paikallisessa juhlasalissa samoilla alku- ja väliaikatarjoiluilla kuin originaali tapahtuma. Sitä voidaan täydentää yhteydellä, joka mahdollistaa esiintyjien haastattelun. Sekin on mahdollista, että joku esiintyjistä saapuu paikan päälle kertomaan esityksen valmisteluista ja siihen liittyviä anekdootteja. On monia tapoja rikastuttaa paikalliskulttuuria.

Jotain silti puuttuu. Kuudentena opetuksena onkin se, että aitoon kokemukseen tarvitaan pidemmälle kehitettyä tekniikkaa. Kun henkilö osallistuu tapahtumaan, hän seuraa esitystä kohdistamalla huomionsa kulloinkin kiinnostavalta vaikuttavaan seikkaan. Sen pitäisi olla mahdollista myös sähköisesti välitetyssä esityksessä. Kuvanäkymän pitäisi seurata katsojan silmänliikkeitä. Kun katse siirtyy näyttämön vasempaan takanurkkaan, kuvassa tarkentuu vastaava osuus ja muu hämärtyy. Tai kun katsoja haluaa seurata viulistin jousenkäyttöä, pianistin sormien liikkeitä tai rumpalin sooloa, kuva tarkentuu siinä kohdassa. Juuri niin kuin todellisuudessa tapahtuu. Katsojalle on synnyttävä vaikutelma, että hän ohjaa kameraa. Tekniikalle riittää siis vielä haasteita.

Pandemia on tehnyt tuhoisaa jälkeä kulttuurielämässä, mutta jos otamme opiskemme, se voi parhaimmillaan myös uudistaa kulttuurielämää. Tilaisuuksia ja tapahtumia voi toteuttaa monella tavalla. Jos siinä onnistutaan, kysyntä monipuolistuu ja se mahdollistaa tarjonnan laajemman levityksen. Kulttuuri tulee useampien ulottuville ja se takaa tasaisemman tulovirran kulttuurin tuottajille. 

Kysyntää pitää vahvistaa koulutusta uudistamalla ja ennakkoluuloja karsimalla. Tarjonnan kehityspotentiaali saadaan kukkaan panostamalla tuotteiden kehittelyyn. Pidemmän ajan tavoitteena suomalaiset voisivat kehittää teknologian, joka mahdollistaa entistä paremman mukanaolon kotisohvalla ja lähiauditoriossa. Se sopisi kutsumustehtävänä harvaan asuttuun ja maailman metropoleista etäällä olevaan maahan.

Onko vanhassa vara parempi

Torstai 17.9.2020 klo 18.55 - Markku Lehto

Monelle tutuksi tulleessa kirjassa Faktojen maailma Hans Rosling kuvaa taitavasti, kuinka asiat ovat paremmin kuin luulemme. Hän tiivistää sen virkkeeseen: ”Itse asiassa jokainen maa on muuttunut paremmaksi melkein kaikilla mittareilla”. Se on totta. Siitä on houkuttelevaa päätellä, että kaikki uusi merkitsee muutosta parempaan. Näin ei kuitenkaan ole. Tämän suuren kuvan sisällä on ehditty kulkea monenlaisia harhapolkuja edistyksen nimissä. 

Vuoden 1941 alkupuolella kansanhuoltoministeriö antoi Toivo Rautavaaralle tehtäväksi laatia ohjeita luonnonkasvien käyttömahdollisuuksista. Tulosta syntyi tutkimus- ja perinnetietoa yhdistelemällä. Lukijaa opastettiin yksityiskohtaisesti luonnonkasvien terveelliseen ja ravitsevaan maailmaan. Selvitys tuli tarpeeseen. Sota-aikana kaikki syötäväksi kelpaava nousi arvoon arvaamattomaan.

Sota loppui ja niin hävisi myös kiinnostus luonnonkasveihin. Tarjolla oli makeampia ja rasvaisempia vaihtoehtoja. Monet muutkin asiat tulivat vanhanaikaisiksi. Paikallisyhteisöjen mielenvirittäjänä toiminut kansanmusiikki hiipui hiljaiseloon sodan jälkeen. Populaarimusiikki valtasi alaa. Vanha rakennuskanta joutui niin ikään silmätikuksi. Moderni kaupungistuminen valtasi mielet. Purkuinnossa tuhottiin kauniita kivitaloja puurakennuksista puhumattakaan.

Toisin kuin monet silloin kuvittelivat, kehitys ei ole sen jälkeen ollut suoraviivaista. Vuonna 1976 julkaistiin uusi versio Rautavaaran kirjasta nimellä ”Mihin kasvimme kelpaavat”.  Se oli alkuperäistä lyhyempi ja ajan vaatimiin muutoksiin sovitettu. Kustantaja oivalsi ihmisten halun tietää enemmän ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä. Herättäjänä olivat synkät sydän- ja verisuonitautien tapausmäärät. Noista päivistä olemme tulleet luomuruokien ja härkäpapupihvien aikakauteen.

Kansanmusiikin perinteet elpyivät aikaisemmin. 1968 järjestettiin Kaustisilla ensimmäiset kansanmusiikkijuhlat. Uskonvahvistusta oli etsitty Walesista asti. Kaikkien yllätykseksi paikalle saapui 20 000 kuulijaa. Kiinnostus ei lopahtanut, vaan päinvastoin kasvoi. Sittemmin suomalainen kansanmusiikki on liittynyt maailmanmusiikin perheeseen ja sen akateeminen opetus ja tutkimus on kokonaan toisella tasolla kuin 50 vuotta sitten rohjettiin kuvitella.

Rakentamisessa kiinnostus vanhan säilyttämiseen heräsi samoihin aikoihin. Yhtenä käännekohtana pidetään vuotta 1973, jolloin Turun kauppatorin reunalla ollut vanha hotellirakennus, Hamburger Börs purettiin. Purkua vastustava kapina sai selvän symbolin. Turun tauti ehti tehdä tuhojaan monissa kaupungeissa vielä senkin jälkeen, mutta ilmapiirin muutos oli selvästi aistittavissa.

Jos haluamme välttyä vastaavilta harharetkiltä, keskustelun lähtökohdaksi tulisi hyväksyä luonnosta tuttu monimuotoisuus. Vanhaa ei hävitetä sen takia, että se on vanhaa eikä uutta vastusteta sen takia, että se on uutta. Vanhaa voi uudistaa sitä tuhoamatta ja uutta voi tehdä vanhaa kunnioittamalla. Vanhaa ja uutta voi yhdistellä. Emmalla tänä vuonna palkittu Pauanne yhdisti vanhat arkistonauhat ja modernin kansanmusiikin. Timo ja Tuomo Suomalainen olivat edelläkävijöitä jo 60-luvulla. He säilyttivät kaupunkiympäristön lähes sellaisenaan yhdistämällä kalliokaivannon ja modernin kirkon. Rakennusmateriaalina puun arvostus on noussut. Siitä rohjetaan tehdä kerrostalojakin. 

Monet puhuvat mielellään jatkuvan uudistamisen välttämättömyydestä. Sitä voi perustella sanomalla, että perinne-, kokemus- ja kirjatieto on helpompi yhdistää, kun edetään askel askeleelta. Periaatteessa he ovat oikeassa. Jatkuva oppiminen voi estää tuhon tielle joutumisen, mutta sekään ei ole ongelmatonta. 

Ihmiset kaipaavat turvallisuutta ja pysyvyyttä. Toistuvat muutokset luovat kuvan epävarmuudesta ja ennustamattomuudesta. Jos eläkkeitä rustataan toiseen muotoon monta kertaa saman vuosikymmenen aikana, voiko koko järjestelmään luottaa? Jos EU:n on muutettava sääntöjensä tulkintoja kriisistä toiseen, mihin tällä luovuuden tiellä lopulta päädytään? 

Jatkuvan uudistamisen tielläkin on muistettava juuret, joista toiminta on lähtenyt liikkeelle. Viisas perehtyy lähtökohtiin, kuuntelee myös vastaväitteitä ja osaa ottaa niistä opikseen. Sama koskee myös opponentteja. 

Tämän tarinan opetus on, että on syytä varoa uudistuksia, joita perustellaan trendillä. Vankemmaksi vakuudeksi palataan vielä alussa mainittuun ruokahuoltoon ja sen tulevaisuuden uhkiin. Polemiikki-lehdessä (3/2020) Ilkka Herlin ihmettelee, että suurkaupungit on brändätty ”ekologiseksi elämänmuodoksi”. Kasvava betonimäärä ei anna ajatukselle tukea ja mitä suuremmiksi metropolit kasvavat, sitä suuremmissa vaikeuksissa on kestävällä tavalla toteutettu ruokatuotanto. Huoltovarmuus on uhattuna, ellei alueiden roolia, maankäyttöä ja tuotantotapoja punnita uudelleen.

Kokeilemalla hyvää tulee

Maanantai 4.3.2019 klo 14.51 - Markku Lehto

Kansa tietää, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Miksi varoituksen sanoista huolimatta tarjoillaaan kokeilukulttuuria? Sen tunnetuin edustaja on perustulokokeilu.

Nobelisti Daniel Kahneman kertoo upseerista, jonka mielestä huonosta suorituksesta piti antaa ankarat moitteet. Se paransi tulosta. Mieleen ei ollut pälkähtänyt, että heikkoa suoritusta seurasi yleensä vähän parempi. Vertailuryhmä olisi avannut silmät. 

Päätöksenteon tulisi nojautua useammin kontrolloituihin koeasetelmiin. Oli erinomaista, että hallitus käynnisti kokeilun kauan keskustelussa pyörineestä perustulosta. Se toi kansainvälistäkin mainetta maalle, joka hankkii tietoa tieteellisellä kokeilulla. 

Vähintä mitä nyt on tehtävä, on jatkaa tätä kokeilua. Otos jouduttiin rajaamaan aikataulusyistä eikä verohallinto muilta kiireiltään ehtinyt mukaan. Näin saatiin heti spekuloinnin aineksia, joilla epämieluisia tuloksia koetetaan selittää olemattomiksi. Kokeilua on laajennettava muihin väestöryhmiin ja tehtävä koeasetelmasta realistinen. Uskon, että tuloksista saadaan uutta ja olennaista tietoa siitä, miten taloudelliset kannusteet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen.

Kokeilu tulisi laajentaa koskemaan myös sosiaaliturvauudistusta. Samalla olisi tehtävä muutoksia politiikan toimintatapoihin. Mittavat kokeilut vaativat taakseen laajan parlamentaarisen sitoutumisen kokeilun loppuun saattamiseen. Silloin ne voidaan toteuttaa yli vaalikauden mittaisina. Näin varmistetaan, että kokeilut voidaan viedä loppuun järkevällä aikataululla ja tehdä tarvittavat analyysit ennen toimeenpanoa.

Lue lisää »

Vapaa-aika on elinvoimaa

Tiistai 20.2.2018 klo 12.00 - Silja Hiironniemi

Kävin Kunnallisalan kehittämissäätiön 14.2.2018 pidetyssä seminaarissa ”Kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan Suomi”. Yhdistin etukäteen mielessäni seminaarin teeman tulevaisuuden kunta -ideaan. Kunnilta poistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät, ja jäljelle jäävien tehtävien merkitys korostuu. Kuntien tärkeänä tulevana roolina on nähty elinvoiman vahvistaminen. Mitä kaikkea siihen kuuluu?

Pohjaa keskustelulle

Puheenvuoroja oli paljon, ja ne olivat lyhyitä. Siitä aiheutui kiire, jolla puhujat tykittivät oman asiansa kuulijoille. Kuulijalla ei paljon ollut vapaa-aikaa, mutta ilmapiiri oli silti hyväntuulisen rento. Seminaarissa päästiin jopa nykytilanteen kuvauksesta (ikuinen resurssipula) myös laajemmin uudistavaan ajatteluun.

Byrokraattisimman puheenvuoron käytti Eurooppa-, kulttuuri- ja liikuntaministeri Sampo Terho. Kuulimme, mitä hankkeita opetus- ja kulttuuriministeriöllä on meneillään, ja miten valtionrahoitus jakautuu eri kulttuurin ja liikunnan sektoreille. Taiteen ja kulttuurin valtionrahoitus on nykyisin noin 450 miljoonaa/vuosi, kuntien sitä jonkin verran suurempi.

Toista maata oli sitten professori Mika Pantzarin puheenvuoro tulevaisuuden vapaa-ajastamme...

Lue lisää »