Suomen kansantalouden kehitys on ollut vuoden 2016 alusta hämmästyttävän hyvää. Talouskasvu oli vuosina 2016 – 2018 keskimäärin noin 2,6 prosenttia vuodessa. Yllättäen tämä on samaa suuruusluokkaa kuin vuosina 1980 – 2010 keskimäärin.

Tämä ei tietenkään ole korkea kasvuluku verrattuna parhaisiin aikoihin, jolloin parhaimmillaan päästiin 3 – 4 prosentin vuosittaisiin kasvulukuihin. Niiden taustana oli kuitenkin työvoiman tarjonnan jatkuva kasvu sekä joskus poikkeukselliset tilanteet kuten 1990-luvun lopussa, jolloin Nokian maailmanvalloitus piti kasvuluvut Suomessa korkealla.  Lisäksi talouskasvua vauhditettiin lähes joka vuosikymmenellä jopa kymmenien prosenttien devalvaatioilla. Ne pitivät viennin kilpailukyisenä ja viennin kasvun korkeana.

     Nyt talouskehityksen lähtökohdat ovat ihan toiset. Eläkkeelle siirtyvät ikäluokat ovat suurempia kuin työmarkkinoille tulevat. Työvoiman tarjonta supistuu. Viennin kilpailukykyä ei voida nostaa valuuttakurssien muutoksilla. Suomi kuuluu euroalueen yhteiseen raha- ja valuuttakurssipolitiikkaan.

     Menetettyä hintakilpailukykyä voidaan parantaa ns. sisäisillä devalvaatioilla. Tästä esimerkkinä oli Sipilän hallituksen johdolla tehty työmarkkinoiden kilpailukykysopimus. Yksikkötyökustannuksilla laskettuna Suomen kilpailukyky heikkeni kilpailijamaihin, esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan, verrattuna vuosina 2007 – 2013 toistakymmentä prosenttiyksikköä (vrt. Suomen pankki: Euroja talous). Kilpailukykysopimuksen sekä maltillisten palkkasopimusten ansiosta suhteellinen heikennys kurottiin vuosina 2016 – 2018 puoleen tai allekin.

Talouskasvu perustuu nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän tuottavuuden paranemiseen. Tuottavuuden oletetaan, jos hyvin menee, nousevan 1 – 1,5 prosenttia vuodessa. Tämä huomioon ottaen kulunut kolmivuotiskausi oli menestys. Kasvu oli nopeampaa kuin oletettu tuottavuuden nousu.

     Poliittinen oppositio ja eräät muutkin arvioijat ovat väittäneet, että taloudellinen menestys vuosina 2016 – 2018 johtui maailmanmarkkinoista, ei Sipilän hallituksen toimenpiteistä. Maailmanmarkkinoiden kehitys olikin kohtuullisen hyvää, ei kuitenkaan poikkeuksellista.

     Vastaväitteenä näkemykselle, että hallituksen politiikan vaikutus olisi ollut vähäinen tai olematon, voidaan todeta, että maailmantalous kasvoi kohtalaisesti myös vuosina 2011 – 2015.  Muu euroaluekin pääsi kasvuun vuoden 2013 lopulla, mutta Suomen talous siitä huolimatta sukelsi. Kaikkiaan Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana kansantalous supistui useita prosentteja. Hallitusten talouspolitiikka oli tällöin sosialidemokraattisten ministerien muotoilemaa.

     Jos hallitusten vaikutus Suomen talouden kehitykseen on vähäinen, kuten poliittinen oppositio väittää, ja maailmanmarkkinat määräävät suunnan tai kehityksen voimakkuuden, silloinhan on kyse eräänlaisesta talouspolitiikan ajopuuteoriasta. Ajopuuteoriassa ajatellaan, että Suomen kehitys, tässä tapauksessa talous, on kuin kuohuvassa koskessa ajelehtiva tukki, joka holtittomasti ajautuu virran mukana ilman omaa tahtoa tai vaikutusvaltaa.

     Ajopuuteoria otettiin käyttöön toisen maailmansodan jälkeen, kun haettiin selityksiä Suomen turvallisuuspoliittisille ratkaisuille, joiden perusteella lähdettiin jatkosotaan. Teorian esitti ensiksi historian professori Arvi Korhonen. Sen mukaan Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Arvi Korhosen esille nostaman näkemyksen muotoili Suomessa pitkään vaikuttanut Saksan suurlähettiläs Wibert von Blücher muistelmissaan vuonna 1950 runollisesti: ”Suurvaltojen valtataistelussa pikkuvaltioiden vapaalla omalla päätösvallalla on kovin suppeat rajat. Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas Suomen joki tempaa mukaansa ajopuun (Wikipedia).”

      Historiantutkijoiden käymän kädenväännön jälkeen voitiin todeta, että ajopuuteoria oli väärässä. Osa suomalaisten johtoa, erityisesti sotilasjohtoa, oli hyvissä ajoin hakeutunut yhteistyöhön Saksan kanssa Neuvostoliiton vaaraa vastaan.

     Ajopuuteorialle rinnakkaiseksi mielikuvaselitykseksi syntyi jo varhaisessa vaiheessa koskiveneteoria, jonka kannattajia oli mm. akateemikko Eino Jutikkala. Poliittisiin ja historiallisiin kuohuihin ohjaudutaan koskiveneellä, ja yritetään selviytyä vaaroista maan kannalta parhaimmalla tavalla.

     Koskivenevertausta voinee käyttää myös talouden pyörteissä. Lähihistoria osoittaa, ettei Suomi ole taloudellisesti selviytynyt kuohuntavaiheista kuin ”koira veräjästä”. 1990-luvun alussa kansantuotteen pudotus oli lähes 10 prosenttia, mistä pudotuksesta osa johtui Neuvostoliiton hajoamaisesta ja osa omista toimenpiteistä 1980-luvulla. Samanlainen pudotus toistui finanssikriisin yhteydessä vuonna 2009.

     Olisi kuitenkin väärä tulkinta, ettei mitään ole tehtävissä. Tosiasiassa on paljon, ja tässäkin koskivenevertaus toimii hyvin.

     Koskiveneessä tukirakenteiden on oltava kuohuja ja kolhuja vastaan riittävän lujat. Taloudessa tämä merkitsee rakenteiden vahvistamista ja pelivaran luomista esimerkiksi valtiontalouteen. Tarvitaan joustokykyä. Jatkuva velkaantuminen voi luoda liian raskaan painolastin, jotta veneen ohjaaminen pahimpien vaiheiden läpi onnistuisi.

     Koskiveneen peräsimeen tarvitaan myös osaavaa kättä. Kansantalouden kehitykseen vaikuttava politiikka toimii lukuisten ja myös ennakoimattomien ristipaineiden keskellä. Talouspolitiikan johdolla pitää olla selkeä näkemys riskeistä ja mahdollisuuksista sekä selvä visio pyrkimyksestä oikeudenmukaiseen kehitykseen koko maassa.

     Sipilän hallituksen visio ja ohjenuora on ollut työllisyyden kohottaminen. Hallitus on tehnyt lukuisia toimenpiteitä työllisyyden parantamiseksi. Yhdessä hyvän talouskehityksen kanssa työllisyyden parantamisessa onkin onnistuttu yli odotusten. Hallituksen itselleen asettaman 72 prosentin työllisyystavoitteen ja 110 000 uuden työpaikan saavuttamiseen ei uskonut juuri kukaan. Molemmat tavoitteet ylittyvät selvästi.

      Miten sitten valtiovallan toimenpiteiden vaikutus taloudessa toimii? Peruslähtökohta on, että talouden uudistukset, joihin lainsäädännöllä tai julkisella rahoituksella voidaan vaikuttaa, on tehtävä ajoissa. Politiikalla on myös vaikutusta siihen, miten talouden kerrannaisvaikutukset toimivat. Talous on myös – fundamenttien ohella – psykologiaa. Voidaan synnyttää joko alavireinen tai positiivinen kierre. Molemmista on hyvät esimerkit 2010-luvulta.

      Asiantuntijat nimesivät juuri joulun alla 2018 (YLE 30.12.2018) työllisyyden nousun 72 prosenttiin vuoden tärkeimmäksi talouspoliittiseksi tapahtumaksi. Työpaikkojen kohoaminen 120 000 – 130 000:lla on tärkein tulevaisuuden uskoa ja yksityistä kulutusta ylläpitävä tekijä. Se on osa positiivisen, ns. hyvän kierteen syntymistä. Harjoitetulla talouspolitiikalla on ollut olennainen vaikutus hyvän kierteen syntymiseen Suomessa. Suomen talous ei ole ajopuu, eikä sellaiseksi saisi päästääkään.