Suomi juhli vuonna 2017 satavuotista itsenäisyyttään. Vuoden tunnussanaksi oli hyväksytty Yhdessä. Suomi 100 juhlavuosi kattoi koko maan aina Hangosta Utsjoelle. Mukaan oli saatu koko kansa siten, että juhlavuoden tapahtumia kertyi liki 5000. Suurin osa niistä toteutui kansalaisten omaehtoisen toiminnan tuloksena.

 Tätä taustaa vasten on erikoista Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuoren ensi töikseen käynnistämä hanke C21, jonka tarkoituksena on jakaa maa voittajiin ja häviäviin. C21 tarkoittaa kaupunkeja, joiden asukasluku on yli 50 000 henkeä. Vapaavuori kutsui syksyllä nämä kaupungit yhteiseen strategiapalaveriin. Tarkoitus on kai jatkaa hanketta alkaneena vuonna.

 Miksi juuri tuo luku? Se selittynee sillä, että yhteen laskien kaupunkien väkiluku on 2,8 miljoonaa, eli muun Suomen noin 290 kunnan osalle jää 2,7 miljoonaa asukasta. C21 voi siten sanoa edustavansa Suomen kansan enemmistöä.

 Suomi jakautuu kuntien lisäksi työssäkäyntialueiden perusteella määräytyviin 70 seutukuntaan. Seutukuntien tulevaisuus näyttää väestökehitysennusteen mukaan keskenään varsin erilaiselta. Yli 50 seutukunnan väki vähenee. On vain noin tusinan verran seutuja, joiden asukasmäärä kasvaa. Suomihan siirtyi vuonna 2016 aikaan, jolloin kuolleisuus ylittää syntyvyyden. Toisin sanoen alueen asukasmäärän kasvu johtuu tästä eteenpäin pääosin muuttoliikkeestä, joko omassa maassa paikkakunnalta toiselle tai ulkomailta Suomeen.

Niitä seutukuntia, jotka saavat merkittävää nettomuuttoa, on vain kuusi.  Ne ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu, Kuopio ja Jyväskylä. Pääkaupunkiseutu, siis Helsinki, Espoo ja Vantaa, ovat saaneet 2010-luvulla nettomuuttovoittoa yli 70 000 henkeä. Luku on enemmän kuin muiden viiden muuttovoittoa saaneen seudun nettomuuttovoitto yhteensä.

Vapaavuoren hanke tarkoittaa käytännössä siis sitä, että jo meneillään olevaa kehitystä pitäisi vahvistaa muun Suomen kustannuksella. Voittokunnat ovat lähtökohtaisesti vauraampia ja tulotasoltaan korkeammalla kuin muut alueet. Näin politiikka alkaisi tukea vauraita alueita vähäväkisiä alueita vastaan ja vähätuloisempien ihmisten kustannuksella. Uusimaa ja erityisesti pääkaupunkiseutu ovat jo nyt tulotasoltaan (mm. Eurostat) aivan eri kategoriassa kuin muu Suomi. Maa jakaantuukin tulotason suhteen pääpiirteissään kolmeen ryhmään, pääkaupunkiseutu, väli-Suomi sekä Itä- ja Pohjois-Suomi.

Kun katsotaan kuuden tärkeimmän muuttovoittoa saaneen alueiden vetovoimatekijöitä, yhtenä tärkeimmistä seikoista erottuu yliopisto- ja korkeakouluopetus. Tähän viitaten voi lisäksi sanoa, että merkittävin alueellista kehitystä tasapainottavaa politiikkaa onkin tehty juuri korkeakouluopetuksen sekä tutkimuksen alalla.

Ensimmäisiä suuria alueellistamishankkeita oli korkeakoulujen osalta Yhteiskunnallisen korkeakoulun siirtäminen Helsingin Kalliosta Tampereelle. Aktiivisena henkilönä tässä hankkeessa oli 1960-luvun alussa maalaisliittolainen pääministeri V. J. Sukselainen. Kun teollisuuden rakennemuutos iski 1970-luvulla voimalla Tampereen tekstiiliteollisuuteen sekä konepaja- ja metallisteollisuuteen, yliopisto ja Teknillinen korkeakoulu loivat pohjan uudelle nousulle. 

Oulun kehityksen avain oli Oulun yliopiston perustaminen 1950-luvun lopulla. Hankkeen puuhahenkilö oli maalaisliittolainen, presidentti Kyösti Kallion tytär, Kerttu Saalasti, joka toimi Oulun yliopiston perustamisen aikaan opetusministerinä. Oulun yliopiston teknistieteellinen tutkimus ja tuotekehitys olivat tärkeässä osassa sähköteknisen teollisuuden, mm. Nokian nousussa Suomessa.

Jyväskylä on ollut opettajien opetuksen tyyssija aina 1800-luvulta saakka. Jyväskylän seminaarin ansiosta paikkakuntaa kutsuttiin aikanaan Suomen Ateenaksi. Seminaarin pohjalle syntyi kasvatusopillinen korkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto. Voimistelulaitoksen siirtäminen Jyväskylään liikuntatieteelliseksi tiedekunnaksi oli kovan ponnistelun tulos 1970-luvulla. Sittemmin liikuntatieteellisestä koulutuksesta on tullut kantava osa yliopisto-opetusta ja -tutkimusta Jyväskylässä. Yliopiston ansiosta paikkakunnan väestökehitys on edelleen positiivinen.

Viime vuosien menestyksellisestä ja innovatiivisestä korkeakoulukehityksestä löytyy hyvä esimerkki Lappeenrannasta. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT tukee merkittävää energia-alan kehitystä, mm. bioenergiassa, mikä omalta osaltaan nostaa, ei vain Kaakkois-Suomen menestystä, vaan koko Suomen.

Edellä on kerrottu lyhyesti vain muutamia esimerkkejä kehityksestä, joilla on ollut alueellisen menestyksen lisäksi merkitystä koko Suomen kehitykselle. Näitäkin hankkeita vastustettiin aikanaan erittäin voimaperäisesti. Käytetty argumentti oli mm. se, ettei Suomeen saada Nobel-palkintoja, kun tutkimus ja korkein opetus hajotetaan eripuolille maata.

Jos edellä olevissa esimerkeissä on ollut poliittisilla päättäjillä tärkeä rooli, vähäinen se ei ole ollut pääkaupunkiseudullakaan. Jokainen täällä asuva näkee, että pääkaupunkiseudulla on meneillään historian kovin muutosvauhti. Sitä ovat vauhdittaneet jättimäiset infrahankkeet, joissa valtio tai valtioyhtiöt ovat olleet osarahoittajina.

Helsinki-Vantaan lentoasema on sekä kiitoratojen että lentoaseman rakennusten osalta kokenut Finavian johdolla täydellisen muodonmuutoksen. Lentoasemalla tähdätään jo 20 miljoonan hengen vuosittaisiin matkustajalukuihin, eikä sekään ole yläraja.

Jättihankkeisiin kuuluu Lentoasemalle johtava kehärata, jonka rahoituksesta päätti Vanhasen ykköshallitus. Samoin Vanhasen hallitus päätti lähteä rahoittajaksi surullisen kuuluisaksi tulleeseen Länsi-Metroon. Valtion taholta ymmärrettiin onneksi laittaa katto valtion osuudelle. Uusin ratahanke, jonka liikkeelle saamisesta on ollut Sipilän hallitus päättämässä, on raidejokeri. Ratahankkeet muuttavat pääkaupunkiseudun asutuksen rakennetta radikaalisti ja mahdollistavat huomattavan asuntojen lisärakentamisen.

Kun pääkaupunkiseudulla ei ole kyetty omasta takaa ratkaisemaan asumiskulujen sietämätöntä nousua, valtion asumistukimenoista, jotka ovat jo 2 miljardia vuodessa, yhä suurempi osuus kuluu pääkaupunkiseudulla. Eli tehtävää riittäisi.

Vaurastumisen vähäväkisten kustannuksella ei saisi muodostua uudeksi yhteiskuntapoliittiseksi teesiksi, vaikka halukkuutta olisikin. Kun juhlavuoden teema oli yhdessä, ällistyttävän kauaksi jotkut siitä haluavat kaikota. Toivoa sopii, että Suomi tältä hajotustaudilta säästyy.