Kävin Kunnallisalan kehittämissäätiön 14.2.2018 pidetyssä seminaarissa ”Kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan Suomi”. Yhdistin etukäteen mielessäni seminaarin teeman tulevaisuuden kunta -ideaan. Kunnilta poistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät, ja jäljelle jäävien tehtävien merkitys korostuu. Kuntien tärkeänä tulevana roolina on nähty elinvoiman vahvistaminen. Mitä kaikkea siihen kuuluu?
Pohjaa keskustelulle
Puheenvuoroja oli paljon, ja ne olivat lyhyitä. Siitä aiheutui kiire, jolla puhujat tykittivät oman asiansa kuulijoille. Kuulijalla ei paljon ollut vapaa-aikaa, mutta ilmapiiri oli silti hyväntuulisen rento. Seminaarissa päästiin jopa nykytilanteen kuvauksesta (ikuinen resurssipula) myös laajemmin uudistavaan ajatteluun.
Byrokraattisimman puheenvuoron käytti Eurooppa-, kulttuuri- ja liikuntaministeri Sampo Terho. Kuulimme, mitä hankkeita opetus- ja kulttuuriministeriöllä on meneillään, ja miten valtionrahoitus jakautuu eri kulttuurin ja liikunnan sektoreille. Taiteen ja kulttuurin valtionrahoitus on nykyisin noin 450 miljoonaa/vuosi, kuntien sitä jonkin verran suurempi.
Toista maata oli sitten professori Mika Pantzarin puheenvuoro tulevaisuuden vapaa-ajastamme...
Kävin Kunnallisalan kehittämissäätiön 14.2.2018 pidetyssä seminaarissa ”Kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan Suomi”. Yhdistin etukäteen mielessäni seminaarin teeman tulevaisuuden kunta -ideaan. Kunnilta poistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät, ja jäljelle jäävien tehtävien merkitys korostuu. Kuntien tärkeänä tulevana roolina on nähty elinvoiman vahvistaminen. Mitä kaikkea siihen kuuluu?
Pohjaa keskustelulle
Puheenvuoroja oli paljon, ja ne olivat lyhyitä. Siitä aiheutui kiire, jolla puhujat tykittivät oman asiansa kuulijoille. Kuulijalla ei paljon ollut vapaa-aikaa, mutta ilmapiiri oli silti hyväntuulisen rento. Seminaarissa päästiin jopa nykytilanteen kuvauksesta (ikuinen resurssipula) myös laajemmin uudistavaan ajatteluun.
Byrokraattisimman puheenvuoron käytti Eurooppa-, kulttuuri- ja liikuntaministeri Sampo Terho. Kuulimme, mitä hankkeita opetus- ja kulttuuriministeriöllä on meneillään, ja miten valtionrahoitus jakautuu eri kulttuurin ja liikunnan sektoreille. Taiteen ja kulttuurin valtionrahoitus on nykyisin noin 450 miljoonaa/vuosi, kuntien sitä jonkin verran suurempi.
Toista maata oli sitten professori Mika Pantzarin puheenvuoro tulevaisuuden vapaa-ajastamme. Hengästyttävässä tahdissa hän latasi esiin ajankäyttötutkimuksia, ennusteita, termejä ja elämäntapatrendejä. Sitä olisi kuullut mielellään puolet pidemmänkin ajan. Pantzar kertoi kuluttajista luonnonvoimana – he tekevät miljoonia onnen tavoitteluun tähtääviä pieniä arjen päätöksiä, jotka ohjaavat kehitystä ja talouskasvua, ei politiikka tai taloustiede.
Tulevaisuudessa hidas ja nopea talous eriytyvät: aktiivieläkeläiset haluavat ajan kulua ja työssä olevat ajan säästöä. Senioritulevaisuuteen kuuluvat ajantäyttö ja markkinat, kun eläkeläiset etsivät ajankäyttökohteita ja ostavat palveluja. Junioritulevaisuuteen puolestaan kuuluu kulutuksen ja työn yksittäisten jaksojen lyhentyminen ja mittaroitu (vapaa-)ajankäyttö.
Tutkimustuloksia kansan toiveista ja sivistysjohtajien painotuksista
Yllätyksettömästi professori Anita Kangas kertoi, että naiset ovat KAKS:n tutkimuksen mukaan käytännössä miehiä innostuneempia kaikesta vapaa-ajan tarjonnasta, lukuun ottamatta huipputason urheilukilpailuja ja -otteluita. Siitäköhän miesten ja naisten elinikäerot loppujen lopuksi johtuvatkin? Seminaarissa ei kerrottu, mutta jaetuista kyselyvastauksista kävi ilmi, että perussuomalaiset olivat vielä miehiä ja työttömiäkin vähemmän kiinnostuneita ylipäänsä kaikista kulttuuripalveluista. Kertookohan se jotakin perussuomalaisten eliniästä? Tai syrjäytymisestä?
Kunnallisten sivistysjohtajien painotukset ja kansan toiveet poikkesivat kovin paljon toisistaan. Sivistysjohtajat arvioivat kokonaisuutena kaikkien palvelujen tärkeyden lähes kaksinkertaisiksi. Askarruttamaan jäi, miten miehet saataisiin mukaan kulttuuririentoihin ja miten kansan ja heidän palveluistaan vastaavien viranhaltijoiden käsitykset saataisiin lähentymään. Joidenkin olisi varmaan syytä katsoa peiliin.
Keskustelua vapaa-ajan palveluista
Keskusteluosuuden aloitti liikuntapoliittista selvitystä tehneen työryhmän puheenjohtaja Harry Harkimo kertomalla, että hänellä ei ole hajuakaan siitä, mihin valtion liikunta- ja kulttuurirahat kuluvat, kun ne kunnille annetaan. Ajatteleekohan hän, että kunnat saavat enemmän valtionapuja kuin mitä kunnallisiin julkisesti nähtävillä oleviin liikuntapalveluihin käytetään ja loppuraha menee ikään kuin hukkaan? Olisin selvitellyt hänen ja työryhmän ajatuksia enemmän, mutta OKM:n sivuilta ei työryhmän mietintöä löytynyt, vain blancomaininta siitä, että liikuntapoliittinen selonteko on ”suunnitteilla”, ei valmistelun aikatauluja eikä valmisteluvastuussa olevia. Varmuuden vuoksi totean siis vain, että valtionosuuksien käytön yksityiskohtainen ohjaus ei todellakaan edustaisi mitään tulevaisuuden ajattelua.
Muissa keskustelupuheenvuoroissa tuli kuitenkin esille havainnollisesti ja vakuuttavasti esille liikunnan ja kulttuurin keskinäiset yhteydet ja myös yhteys laajemmin hyvinvointiin, terveyteen ja syrjäytymisen estämiseen. Liikunta, urheilu ja taide ovat sama asia, totesi kirjailija Rosa Liksom. Suunnistaja Minna Kauppi totesi, että urheilu yhdistää. Päävalmentaja Henrik Dittman korosti vapaa-ajan ja oppimisen yhdistämistä. Ilman liikuntaa ei opita matematiikkaa, ja paneelin kirjailijatkin kertoivat ratkovansa pulmiaan kävelemällä, koska se vireyttää aivoja. Tässä kohdin tuli kyllä mieleen rikkiviisas ajatus, että ovatpa ajat muuttuneet. Eino Leinoa on vaikea kuvitella muualle kuin Kappelin pöytien ääreen jumipaikkoja avaamaan.
Kirjailija Elina Hirvonen todisti omasta elämästään, että tarvitaan mahdollisimman paljon mahdollisuuksia, jotka eivät liity ihmisen taustaan. Kirjastot ja musiikkiopistot antavat mahdollisuuden päästä asioiden äärelle, ilman että sanotaan, mitä niillä pitää tehdä. Tämä on itsessään arvokasta. Tämähän on myös hyvinvointiyhteiskunnan idea parhaimmillaan.
Presidentti Tarja Halonen korosti seminaarin innoittamana, että muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan sekä ajattelu että tunne. Kulttuuri tuottaa tunnetta, eläytymistä ja myötätuntoa.
Mitä on elämä ja mitä on vapaa-aika?
Asiamies Antti Mykkänen pohti loppupuheenvuorossa vapaa-ajan olemusta, onko se vain jäännösaikaa kaiken muun ajankäytön jälkeen, vai jotakin laajempaa. Elämä ja sen osa-alueet ovat kokonaisuus, jako työhön ja vapaa-aikaan ei enää ole mielekäs. Mykkänen nosti esiin tutkimuksissa todetun kulttuurin tervehdyttävän ja esimerkiksi lukemisen jopa elämää pidentävän voiman. Eläkeläiset ovat voimavara, jatkuvasti suureneva osa tekee erilaista työtä eläkkeellä ollen.
Minulle jäi seminaarista päällimmäiseksi vapaa-ajan ja yleensä ajankäytön eriytyminen tulevaisuudessa. Meillä tulee olemaan yhä enemmän eläkeläisiä, joiden koko elämä on työstä vapaata aikaa ja ajankäyttö itse määriteltävissä, ja voi tosiaan puhua Pantzarin tapaan ajantäytöstä. Niitäkin on, joiden vapaa-aika kietoutuu työhön eikä erotu siitä. Ja on sellaisiakin, jotka elävät odottaen vapaa-aikaa ja tulevia lomamatkoja. Elämä on kuitenkin kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa liikunnan ja kulttuurin elähdyttävä voima on jatkuvasti käytettävissämme, jos haluamme.
Vapaa-aikasektori on kärsinyt hallinnon siiloutumisesta sekä valtiolla että kunnissa. Toivottavasti kunnat huomaavat tämän pehmosektorin tuomat mahdollisuudet ja sisällyttävät tulevaan elinvoimarooliinsa elinkeinopolitiikan rinnalle täysimääräisesti liikunnan ja kulttuurin. Bongasin kulttuuriviranhaltijavaltaisesta yleisöstä kyllä yhden kuntajohtajan, joka oli kartalla jo seminaariin tullessaan, mutta uutta asennoitumista kuntien johdolta ja päättäjiltä tarvittaisiin nyt laajasti.
