Hyvinvoinnin juuria ja tulevaisuutta

Aluepolitiikkaa pitää uudistaa

Tiistai 27.8.2019 klo 11.10 - Silja Hiironniemi

Aluepolitiikkaa pitää uudistaa

Suomen alueellinen kehitys on eriytynyt ja väestön keskittyminen jatkuu

Viime vuosina Suomen talous on kasvanut ja kilpailukyky ja työllisyys parantunut. Kehitys kuitenkin eriytyy alueellisesti useilla eri tunnusluvuilla mitattuna.

Eriytyminen näkyy voimakkaasti kuntien väestökehityksessä. Muuttovoittoa vuosina 2015-2019 sai 69 kuntaa, ja 242 kuntaa oli muuttotappiokuntia. Pääkaupunkiseudun lisäksi maakuntakeskukset saivat yleisesti muuttovoittoa. Muuttotappiota kokivat lukumääräisesti eniten Kouvola, Savonlinna, Lohja, Salo ja Kurikka. Väestöstä 62,5 % asui vuonna 2018 kymmenen suurimman kaupunkiseudun alueella.

Ennusteiden mukaan väestön ja työikäisen väestön keskittyminen suurten kaupunkien työssäkäyntialueille jatkuu ja kärjistyy edelleen.

Muuttoliikkeen vuoksi myös väestön ikärakenne on muuttunut voimakkaasti. Vanhusten osuus muuttotappioalueella kasvaa ja huoltosuhde heikkenee. Sukupuolirakennekin muuttuu. Nuoria naisia on muuttotappioalueilla vähemmän kuin nuoria miehiä.

Työpaikkojen määrä on ollut kasvussa viime hallituskauden aikana, mutta kasvu ei ole jakautunut tasaisesti. Avoimen sektorin työpaikat lisääntyivät vuosina 2014-2016 18 675:llä. Yli 50 000 asukkaan kaupungeista 12:ssa avoimen sektorin työpaikkojen määrä lisääntyi, mutta 11:ssa työpaikkojen määrä vähentyi. Toisaalta monilla pienemmilläkin paikkakunnilla työpaikkamäärissä oli kasvua.

Valtion budjettitalouden piirissä olevat työpaikat ja muut julkiset tai puolijulkiset valtakunnalliset työpaikat ovat keskittyneitä Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle.

Työllisyys on parantunut koko Suomessa viime hallituskauden aikana. Siinäkin on suuria alueellisia eroja. Korkeinta työllisyys on Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Työttömyysaste vaihteli huhtikuussa 2019 Luodon 1,8 %:sta Ilomantsin 16,6 %:iin. Alinta työttömyys oli Etelä- ja Länsi-Suomessa ja korkeinta Itä- ja Pohjois-Suomessa. 25 kunnassa oli suurin piirtein täystyöllisyys eli työttömyysaste oli alle 5 %.

Työvoimapulaa on kautta maan eri toimialoilla, myös mm. Lapissa ja Kainuussa.

Alueellinen eriytyminen hukkaa inhimillisiä voimavaroja ja kehittymisen mahdollisuuksia sekä aiheuttaa rakennetun infrastruktuurin vajaakäyttöä.

Nykytilanne muodostaa tilauksen hallitukselle ja muille poliittisille toimijoille. Epäkohtiin on puututtava määrätietoisin toimenpitein. Alueellisesti tasapainoinen kehitys on Suomen ja suomalaisten etu. Se on myös mahdollista, toisin kuin usein luullaan.

Kehitykseen vaikuttavat globaalit trendit

Keskittyminen kulminoituu kaupungistumiseen. Monet kokevat kaupungistumisen väistämättömäksi valtatrendiksi, jota tulee tukea ja hyödyntää. On kuitenkin myös muita rinnakkaisia ja yhtä voimakkaita tai voimakkaampiakin trendejä, jotka vaikuttavat Suomen ja maailman kehitykseen. On tärkeää tiedostaa kokonaisuus parhaan selviytymiskyvyn ja kilpailukyvyn aikaansaamiseksi.

Ilmastonmuutos on trendi, joka edellyttää ihmisiltä suuria toimintatapojen muutoksia energian tuottamisen ja käyttämisen, liikkumisen, kulutuksen ja luonnonvarojen käytön ja tuotannon suhteen. Ilmastonmuutos korostaa maaseutualueiden ja luonnonvarojen globaalisti parhaan mahdollisen käytön merkitystä tulevaisuuden kehitystyössä.

Digitalisaatio ja teknologian kehittyminen on trendi, joka mahdollistaa ja tukee hajautuneesti toimivaa tuotantoa ja työn tekemistä ja uusien toimintatapojen syntymistä sekä palvelujen tuottamista alueille.

Trendit ohjaavat ja vaikuttavat kehitykseen myös Suomessa, mutta niihin on mahdollista vaikuttaa ja niitä on mahdollista hyödyntää. Ne muodostavat osin myös vastakkaisia kehitysvoimia. Tätä trendivoimaa tulee hyödyntää uudessa alueellisessa kehittämispolitiikassa.

Eriytymishaasteeseen on vastattava uudenlaisella alueellisella kehittämisellä

Aluepolitiikka-termillä on suomalaisessa poliittisessa keskustelussa vanhahtava kaiku. Silti sitä tarvitaan. Sitä pitää kuitenkin uudistaa vastaamaan uusien megatrendien, eli kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja digitalisaation tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Uudistuva alueellinen kehittämispolitiikka voisi pitää sisällään kolme elementtiä:

1. Alueiden kehittäminen kytkeytyy tiiviisti yhteen ilmastopolitiikan kanssa.

Ajattelun tulee olla kokonaisvaltaista. Ihminen elää paikallisesti ja globaalisti luonnossa ja luonnosta. Maapallon elämää ylläpitävä ekosysteemi sijaitsee valtaosin maaseudulla. Kaupunkien sisällä olevan elollisen varassa ei ole mahdollista ylläpitää elämää eikä jatkuvaa kehitystä. Ihmisen suhteen luonnonvarojen käyttöön tulee olla dynaaminen, tutkittuun tietoon perustuen kehittävä, ei staattinen, käyttöä pysäyttävä.

Kaupungistuminen ei saa merkitä kaupunkien irtoamista luonnosta ja maaseudusta, vaan nykyistä syvempää kytkeytymistä laajempiin ekologisiin verkostoihin, kuten Juha Kuisma sanoo. Kaupungin ja maaseudun symbioosi on ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun onnistumisen edellytys. On aika suuri yksimielisyys siitä, että Suomi haluaa hoitaa osansa tässä prosessissa. Se on mahdollista selkeän tavoiteasettelun ja kaupungissa ja maaseudulla asuvien ja toimivien ihmisten ja yritysten vuorovaikutuksen kautta.

Uuden alueellisen kehittämispolitiikan tulee vaikuttaa siihen, että

Suomeen kehitetään maakuntakeskusten ja maakunnan tai muiden kaupunkien ja niitä ympäröivän maaseudun käsittäviä hiilineutraaleja alueita vähentämällä päästöjä ja lisäämällä hiilinieluja.
Suomessa asetetaan osana kansallisia hiilineutraaliustavoitteita myös maakuntakohtaiset hiilineutraalisuustavoitteet siten, että koko Suomi on hiilineutraali vuonna 2035.
Hiilineutraalisuuden tavoitealueet voivat yhteistyössä muiden tavoitealueiden kanssa sopia yhteistyöstä ja työnjaosta. Tämä voi olla tarpeen suurten kaupunkiseutujen hiilineutraaliuden aikaansaamiseksi.
Suomen metsiä hyödynnetään tuottamalla puusta hiilen kokonaispäästöjä vähentäviä tuotteita korvaamaan nykyisin Suomessa ja muualla maailmassa tuotettuja tuotteita.
Hiilinieluja lisätään istuttamalla metsää, ja metsän hoitotoimenpiteillä parannetaan sen hiilensidontakykyä.
Maata viljellään ja eläimiä kasvatetaan siten, että ruoantuotannon hiilipäästöt Suomessa vähenevät ja tuotannolla korvataan muualla suuremmat päästöt aiheuttavia tuotteita.
Maan hiilensitomiskykyä parannetaan.
Ruoan tuotannon, tuotekehityksen ja kaupan suhteet tasapainotetaan siten, että ihmisille on tarjolla suomalaisten tuottajien kannattavasti tuottamaa ”reilun tuotannon” ja alhaisen hiilijalanjäljen ruokaa kohtuuhintaan.

2. Uusi alueiden kehittämispolitiikka parantaa Suomen kilpailukykyä ja kehittymisen edellytyksiä

Kokonaisvaltainen kehittämispolitiikka merkitsee koko Suomen elinvoiman ja kilpailukyvyn kehittämistä kunkin alueen erityispiirteitä ja voimavaroja hyödyntäen ja jalostaen. Sen avulla hyödynnetään koko Suomen inhimillisiä resursseja ja luonnonvaroja Suomen talouden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Vuorovaikutus ja verkostoituminen tapahtuu nykyisessä sähköisessä yhteiskunnassa kaikkien eri osapuolten välillä pääkaupunki – maakunnan keskuskaupunki – seutukaupunki – kuntakeskus – kylä – harvaan asuttu maaseutu. Kaikilla näillä on oma tehtävänsä ja roolinsa. Kaikkien näiden elinvoimaa, yhteistyötä ja verkostoitumista tulisi kehittää kunkin omien parhaiden edellytysten mukaisesti.

1. Kaupunkipolitiikka

Suurten kaupunkien ja erityisesti pääkaupunkiseudun merkitys Suomen kehityksen moottoreina tunnistetaan ja tuetaan.
Valtion, suurten kaupunkien ja keskuskaupunkien välillä jatketaan kehittämissopimusten tekemistä.
Seutukaupunkien vahvuudet tunnistetaan ja niitä kehitetään vuorovaikutuksessa muiden kaupunkien ja ympäröivien seutujen kanssa.

2. Maaseutupolitiikka

Uusien maaseutuelinkeinojen ja ammattien kehittymistä tuetaan.
Vahvistetaan maatalouden ja maaseutuyrittäjien ilmastoystävällisiä toimintatapoja ja tuotekehitystä.

3. Alueellisten tukien mahdollistama koheesiopolitiikka

Tuetaan kansallisten ja EU:n tukien avulla alueellisesta eriytymiskehityksestä kärsivien alueiden elinkeinojen, elinvoiman ja kulttuurin kehittämistä

3. Uusi aluekehityspolitiikka parantaa eri alueilla asuvien ihmisten ja yritysten tasa-arvoa ja tasavertaisia elämisen ja toiminnan mahdollisuuksia

Suomalaisilla on perustuslain mukaan oikeus valita asuinpaikkansa. On pidettävä mahdollisena se, että ihmiset voivat asua ja elää Suomessa haluamallaan alueella.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut sijoittuvat ympäri maata ja hyödyntävät opetuksessa digitalisaatiota siten, että alueelliset koulutustarpeet voidaan tyydyttää.
Opetusta hajautetaan toisen asteen oppilaitosten, aikuiskoulutuksen, kansalais- ja työväenopistojen sijoittumisen ja opetusohjelmien avulla laajasti myös seututasolla.
Asumisen alueellisia hintaeroja vähennetään asuntopoliittisin toimenpitein.
Monipaikkaisuutta edistetään helpottamalla kesäasuntojen muuttamista vakituisesti asuttaviksi ja mahdollistamalla asukkaille kunnallisten palvelujen käyttö kahdessa kunnassa ja verojen maksun jakaminen kahteen kuntaan
Valtion läsnäolo turvataan koko Suomen alueella. Toimintojen alueellistamista jatketaan ja etätyön tekemistä helpotetaan valtion virastoissa.
Sote-uudistus toteutetaan perustamalla 18 maakuntaa, joilla on verotusoikeus. Maakuntaitsehallintoa laajennetaan ja vahvistetaan asteittain.

Alueellinen kehitys ei kuitenkaan ole pelkkää politiikkaa ja päätöksiä. Ihmiset tekevät valintansa työ- ja opiskelupaikan saatavuuden ja asumisen hinnan lisäksi myös mielikuvien, viihtyvyyden, perheolosuhteiden ja juuriensa perusteella. Se on heidän oikeutensa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluepolitiikka, aluekehitys, eriytyminen

Sopimisen edistäminen

Keskiviikko 3.4.2019 klo 8.06 - Leo Suomaa

Teollisuuden palkansaajat TP ry sai Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtajan tehtävästä eläkkeelle jääneeltä Lasse Laatuselta arvion, jonka mukaan keskitetyt tai sopimusryhmittäin tehdyt sopimukset ovat niin arvokas asia, että kaikkien työmarkkinaosapuolten kannattaisi pitää niistä kiinni. Laatunen antaa kokemusesimerkkejä, kuten etuuksien sopeutuksia ja lakkauttamisia tai eläkeiän nostoa, työmarkkinakonsensuksen avulla rauhanomaisesti läpi viedyistä poliittisesti vaikeista uudistuksista. Arvion mukaan tulevaisuudessa työmarkkinajärjestöjen keskinäisin neuvotteluin pitäisi rohkeasti tarttua myös vaikeimmin uudistettavaan lainsäädäntöön eli työehtosopimuslain ja työriitojen sovittelulain uudistamiseen, mutta minne sitten tarkkaan ottaen osuukaan julkisuudessa esitetty toivomus: Kuunnelkaa edes Laatusta!