STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan nykyistä työriitojen sovittelua olisi syytä uudistaa. Avaus on merkittävä ja rohkeakin. Jos työriitoja koskeva lainsäädäntö avataan, on todennäköistä, että pöytään kannetaan monenlaisia aihepiiriin kuuluvia asioita pakkosovittelusta alkaen työtaistelusakkojen määrään saakka.
Palola viittaa jokseenkin yleisin sanamuodoin Ruotsin malliin ja Medlingsinstitutet’iin, ”johon kuuluu useita henkilöitä.”
Uudistamisessa ei kuitenkaan voine olla kysymys pelkästään valtakunnansovittelijan toimiston tarpeellisesta sovittelijamäärästä.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan nykyistä työriitojen sovittelua olisi syytä uudistaa. Avaus on merkittävä ja rohkeakin. Jos työriitoja koskeva lainsäädäntö avataan, on todennäköistä, että pöytään kannetaan monenlaisia aihepiiriin kuuluvia asioita pakkosovittelusta alkaen työtaistelusakkojen määrään saakka. Ne ovat asioita, joiden vaikutusten aikataulu kirjoitetaan vuosikymmeninä.
Toki Palolan puheenvuoro koskee myös ajankohtaista työmarkkinatilannetta. Ainakin rivien välistä vilkkuu epäluottamus valtakunnansovittelijaan: Palola mainitsee ”epäonnistuneet sovittelut”. Hän ei kuitenkaan mennyt arvostelussaan niin pitkälle kuin Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting, joka on julkisesti kritisoinut valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalaa varsin kärkevin sanamuodoin. Toiseksi siinä on terveisiä Etelärantaan, ikään kuin tokaisu: Tätähän te halusitte! Työmarkkinoilla vastakkainasettelu on koventunut, ja Palolan sormi osoittaa: ”Keskusjärjestöt eivät enää neuvottele palkoista ja työsuhteen ehdoista.” Kolmas ajankohtainen huomautus koskee poliitikkojen sotkeutumista työmarkkinaneuvotteluihin. Palola ei sano suoraan, mutta rivien välistä voi lukea, että poliittisista interventioista – esimerkiksi Sari Sairaanhoitajasta, kilpailukykysopimuksesta ja todennäköisesti myös Postin työriidasta – on ollut, on ja tulee olemaan seurauksena työmarkkinoiden korjausliike, joka on aina omalla tavallaan kallis tai kivulias.
Mitään uutta ei ole siinä, että STTK:n puheenjohtajan mielestä kolmikantainen valmistelu turvaa vuoropuhelun ja sen kautta luottamuksen päätösten oikeudenmukaisuuteen ja reiluuteen. Ilman sitä Palola ei voisi sanoa ääneen olennaista asiaa: ”Maailman ja työmarkkinoiden muutos kiihtyy.” Tätä vasten luettuna merkille pantavaa on se, että hän ei vetoa työnantajiin, jotta nämä palaisivat keskitettyjen ratkaisujen aikaan, vaan puhuu kolmikantaisesta vuoropuhelusta. Nostamatta esille keskitettyjä sopimuksia hän ilmoittaa, että STTK on valmis laajentamaan paikallista sopimista. Samoin STTK:lle kelpaa ”vientivetoinen malli”.
Vientivetoinen malli kytkeytyy Palolan ehdotukseen sovittelujärjestelmän uudistamisesta. Hän nimittäin viittaa jokseenkin yleisin sanamuodoin Ruotsin malliin. Täsmällisin viittaus koskee valtakunnansovittelijan toimiston vertailua Medlingsinstitutet’iin, ”johon kuuluu useita henkilöitä.” Samalla se antaa vihjeen siitä, mihin paljon puhuttu Suomen malli voitaisiin ankkuroida.
Ruotsissa on Medlingsinstitutet-niminen viranomainen. Sillä on kolme tehtävää: toimiva palkanmuodostus, työriitojen sovittelu ja palkkatilastointi.
Jos Palola teki numeron vain siitä, kuinka monta henkilöä Suomessa on valtakunnansovittelijan toimistossa verrattuna Ruotsin tilanteeseen, ehdotus ei ole merkittävä. Ruotsissa sovittelutehtäviin on käytettävissä kolmisenkymmentä sovittelijaa. Suomessa on tällä hetkellä valtakunnansovittelija ja kolme sovittelijaa; lain mukaan sovittelijoita ”voidaan määrätä tarpeellinen määrä”.
Mielenkiintoiseksi asian tekee Medlingsinstitutetin toiminta palkanmuodostuksen alalla.
Ruotsissa koko Medlingsinstitutetin tehtävänä on edistää (verka för) hyvin toimivaa palkanmuodostusta; toki asian valmistelu on kolmikantaista. Jos Palolan ehdotukseen sisältyy ajatus, että Suomessakin valtakunnansovittelijan toimiston tehtäviä tulisi laajentaa Ruotsin mallin suuntaan, avaus on merkittävä. Ruotsissa nimittäin pyritään viranomaisvetoisesti palkanmuodostukseen,
- jossa vientisektori määrittelee palkkatasoon;
- jossa yhdistyy ostovoiman turvaaminen ja korkea työllisyysaste;
- joka ei aiheuta työriitoja;
- joka tekee mahdolliseksi suhteellisten palkkaerojen muutokset; ja
- joka tukee teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.
Ruotsin sovittelijoidenkin tehtävänä on edesauttaa toimivaa palkanmuodostusta.
Suomessa valtakunnansovittelijan virka on työmarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi ja työriitojen sovittelua varten. Valtakunnansovittelijan on pyrittävä yhteistoiminnassa työmarkkinajärjestöjen kanssa edistämään työnantajien sekä työntekijöiden ja virkamiesten sekä niiden järjestöjen välisiä suhteita. Sovittelutoimessaan sovittelijan tehtävänä on pyrkiä johtamaan riitapuolet sovintoon lähinnä heidän omien ehdotustensa ja tarjoustensa perusteella. Käytännössä valtakunnansovittelijat ovat vuosikymmenten ajan kuitenkin sovittelutoimessaan pitäneet ohjenuoranaan työmarkkinoilla syntynyttä yleistä linjaa. Sekin on työmarkkinaosapuolten toiminnan tulosta eikä valtion viraston määrittelemä.
Medlingsinstitutetin palkanmuodostuksen tavoiteluettelossa mainittu palkkasuhteiden muutosten mahdollisuus voisi, muuten, olla se sokeripala, jonka kanssa STTK voisi helpommin niellä vientivetoisen ja teollisuuden kilpailukykyä turvaavan palkanmuodostuksen. STTK:n jäsenjärjestöinä on suuria liittoja, jotka katsovat, että esimerkiksi palkkatasa-arvon takia myös palkkasuhteita olisi muutettava. Mitä todennäköisimmin tästä asiasta puhutaan kevään 2020 työmarkkinaneuvotteluissa. Yleisen elämänkokemuksen mukaan järjestövetoisesti on pidetty kiinni siitä, että suhteelliset palkkaerot pysyvät jokseenkin ennallaan.
Toki Suomessa jo nykyisinkin tarkastellaan palkanmuodostusta. Esimerkiksi tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta julkaisee siitä raportteja. Sen tehtävänä on laatia taloudellisia selvityksiä ja laskelmia kansantalouden sekä tulojen ja kustannusten kehityksestä. Lisäksi selvitystoimikunnan tehtävänä on seurata työmarkkinaratkaisujen toteutumista ja niiden vaikutuksia ottamalla huomioon kustannuskilpailukyvyn asettamat vaatimukset sekä työmarkkinoiden toimivuus. Tästä on kuitenkin pitkä askel siihen, että sovittelijainstituutio ohjaisi palkanmuodostusta. Tai esimerkiksi siihen, että valtakunnansovittelija ottaisi asiakseen palkkasuhteiden muuttamisen.
Vaikka Palola ei ehkä halua ottaa esikuvaksi Ruotsin mallia kokonaisuudessaan, vuoropuhelua ja kolmikantaista valmistelua sekä vientivetoista mallia hän kuitenkin näyttä kannattavan. Kun työmarkkinoiden neuvottelukulttuuri ei toimi, kuten STTK:n tiedote on otsikoitu, viranomaistoimintaa on uudistettava – mikä on sinänsä iso kannanotto työmarkkinakeskusjärjestön puheenjohtajalta. Uudistamisessa ei kuitenkaan voine olla kysymys pelkästään tarpeellisesta sovittelijamäärästä.
