Jos työtä suorittava henkilö ei ole työntekijä, hänet selitetään yrittäjäksi: kolmannen poissuljetun ”laki”.

Työttömyysturvan puolella on pohdittu kolmatta vaihtoehtoa. Työtön voi nimittäin työllistyä myös omaan työhön.

Omaa työtään tekevistä puhutaan siis sujuvasti, vaikka työoikeus ei tunne oman työn käsitettä; työoikeushan tarkastelee erityisesti työsopimussuhteeseen liittyviä kysymyksiä, eikä siinä ole tilaa kolmannelle vaihtoehdolle. Esimerkiksi työterveyshuoltolaissa puhutaan yrittäjistä ja muista omaa työtään tekevistä. Verottaja tunnistaa myös yksityisen elinkeinonharjoittajan. Johonkin tarpeeseen nämäkin puhetavat ja erottelut perustuvat.

Ajankohtaiseksi pohdinnan on tehnyt keskustelu alustataloudesta. Äärimmilleen pelkistäen voidaan sanoa, että alustataloudessa työvoimaa tarjoava työntekijä ei enää etsi markkinoilta eli alustalta työnantajaa vaan työsuoritteen tarvitsijaa.

Paljon puhutaan työmarkkinoista. Eriytyneempi puheenparsi voisi joskus olla tarpeen. Yksillä markkinoilla tapaavat toisensa työvoimaa etsivä työnantaja ja työvoimaa tarjoava työntekijä. Toisilla markkinoilla kohtaavat toisensa työmarkkinajärjestöt, jotka tekevät sopimuksia siitä, millä ehdoilla työnantaja voi teettää työtä palveluksessaan olevalla työntekijällä.

Työoikeudessa tarkastellaan asioita useimmiten työsuhteessa tehtävän työn näkökulmasta. On siis työsopimus ja työsuhde. Työoikeuden ytimessä ovat työnantajan ja työntekijän eli työsuhteen osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Jos työtä suorittava henkilö ei ole työntekijä, hänet selitetään yrittäjäksi: kolmannen poissuljetun ”laki”.

Käytännön elämä on moni-ilmeisempi. Nimittäin yksityiselläkin sektorilla on ihmisiä, jotka eivät ole työnantajia eivätkä työsuhteisia työntekijöitä, eivätkä itsestään selvästi yrittäjiäkään. Asia paljastuu ainakin silloin, kun henkilö ylittää työttömyyden rajan jompaankumpaan suuntaan.

Työttömyysturvan puolella on pohdittu kolmatta vaihtoehtoa. Työtön voi nimittäin työllistyä myös omaan työhön. Omaa työtään tekevistä puhutaan siis sujuvasti, vaikka työoikeus ei tunne oman työn käsitettä; työoikeushan tarkastelee erityisesti työsopimussuhteeseen liittyviä kysymyksiä, eikä siinä ole tilaa kolmannelle vaihtoehdolle. Esimerkiksi työterveyshuoltolaissa puhutaan yrittäjistä ja muista omaa työtään tekevistä.  Verottaja tunnistaa myös yksityisen elinkeinonharjoittajan. Johonkin tarpeeseen nämäkin puhetavat ja erottelut perustuvat.

Ajankohtaiseksi pohdinnan on tehnyt keskustelu alustataloudesta. Äärimmilleen pelkistäen voidaan sanoa, että alustataloudessa työvoimaa tarjoava työntekijä ei enää etsi markkinoilta eli alustalta työnantajaa vaan työsuoritteen tarvitsijaa. Työnantaminen ajateltaisiin tällöin toiminnoksi, joka ei lisää suoritteen arvoa, vaan sen hintaa, joten siitä voitaisiin – ja pitäisi? – tarpeettomana luopua. Hinnastakaan eivät neuvottelisi eivätkä sopisi työmarkkinaosapuolet, vaan hinnat määräytyisivät markkinoilla. Tästä näkökulmasta tarkastellen olisi siis olemassa kolmannetkin markkinat, jotka ilmi selvästi häiritsisivät kaksia muita markkinoita.

Toki voidaan ilmoittaa, että alustalla työsuoritetta tarjoava henkilö on omaa työtään tekevä tai muu yrittäjä taikka yksityinen elinkeinonharjoittaja. Toinen vaihtoehto on julistaa hänet työntekijäksi ja konstruoida vaikkapa jokin virtuaalinen toimija – alusta – tuottamaan alustalla toimivalle omaa työtään tekevälle työlainsäädännön edellyttämät työnantajapalvelut. Kolmas vaihtoehto olisi lainsäädännön muuttaminen mahdollista maailman muuttumista vastaavalla tavalla.

Työlainsäädännön asiantuntijat eivät ole lämmenneet ajatukselle kolmannesta vaihtoehdosta. Jos kuitenkin kävisi ilmeiseksi, että uudesta työntekomuodosta säätämisellä saavutettaisiin olennaisia hyötyjä tai vältettäisiin merkittäviä haittoja, varmasti löytyy Arvo Sipilän ja Jorma Vuorion veroisia teoreetikkoja kirjoittamaan pykälät ja niille analyyttiset perustelut.

Periaatteessa omaa työtään tekevä voitaisiin erottaa työsopimussuhteessa työtä tekevästä henkilöstä yhdellä olennaisella tarkistuksella: Omaa työtään tekevä tekee työnsä omajohtoisesti, kun työsuhteessa työtä tekevä tekee sitä työnantajan johdon ja valvonnan taikka ainakin sen mahdollisuuden alaisena. Muuten työsuhteen tunnusmerkistö ja oman työn tunnusmerkistö voisivat olla melko samanlaiset: sopimus, henkilökohtainen työn tekeminen, työn tekeminen teettäjän lukuun ja työstä maksettava vastike. Omaa työtään tekevää ei näin ollen tarvitsisi julistaa yrittäjäksi. Pakkoyrittäjyydellä on huono maine. Sen sanotaan tehneen hyvistä, kohtuullisesti toimeen tulleista työntekijöistä kehnoja, pienituloisia yrittäjiä.

Miksi asiasta sitten pitäisi säätää? Jos toimintaan liittyy esimerkiksi vahingon tai muu vaara, uhanalaisia pitää ja voidaan suojata säädöksin. Esimerkiksi suoritteen tilaaja voi tarvita suojaa.

Toinen asia on sitten, millä ehdoilla suoritteiden tarjonta ja kysyntä voivat kohdata ja pitääkö julkisen vallan puuttua siihen. Esimerkiksi kuinka pieniä tuloja voitaisiin pitää yhteiskunnallisesti siedettävinä? Kuinka vähillä tuloilla voisi saada itselleen omaa työtään tekevän aseman? Voisiko työnantaja siirtää työntekijän työn saman henkilön omana työnään tekemäksi työksi? Työntekijöitä suojellaan esimerkiksi kiskonnantapaiselta työsyrjinnältä: pitäisikö myös omaa työtään tekevällä olla vastaava suoja?

Veronmaksajien Keskusliiton vanha esimerkki valaisee asiaa rahanäkökulmasta.  Kohtuullisena tavoitteena voitaneen pitää, että suoritteita tarjoamalla pääsisi keskituloiseksi. Oletetaan, että näin menestyvä suoritteen tarjoaja toimii jokseenkin nykyisten sääntöjen mukaisesti. Oletetaan, että häntä verotetaan kuin palveluyrittäjää, jolloin hänen on maksettava tuloveroa 30 prosenttia. Saadakseen 100 euroa puhtaana käteen hänen on saatava 143 euron bruttona. Lisäksi hänen olisi varauduttava sivukuluihinsa 23 prosenttia eli 33 euroa. Suoritteen kustannukset olisivat yhteensä 176 euroa. Suoritteen tilaajalta hänen pitäisi periä lisäksi 24 prosentin arvonlisävero. Suoritteen arvonlisäverollinen hinta olisi siten 218 euroa (esimerkin laatimisajankohdan tiedoin). Jotta keskituloinen pystyisi maksamaan suoritteesta tuon hinnan, hänen puolestaan olisi saatava sitä varten bruttona noin 400 euroa. Meneekö suorite kaupaksi? Ja millä hinnalla se menisi kaupaksi ja saisiko se mennä kaupaksi silläkin hinnalla…

Vaikein kysymys koskee ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Sen perusteet nojaavat työoikeuden jaotteluille ja myös sen rahoituksessa yhtäältä työnantajilla ja työntekijöillä ja toisaalta yrittäjillä on omat vastuunsa ja velvoitteensa. Jos edellä hahmotellun mukaisesti omaa työtään tekevällä ei olisi työnantajaa eikä hän olisi yrittäjäkään, miten hänen ansiosidonnaiset velvollisuutensa ja etuutensa määrittyisivät? Jos alustatalous-markkina kasvaisi olennaisesti verrattuna työsuhde-markkinaan, mitä se vaikuttaisi kaikkiin ansiosidonnaisiin järjestelmiin?

Entä sitten. On kaksi mahdollisuutta: joko aika hoitaa asian tai se ei hoida asiaa.

Esimerkiksi taannoin vilkkaankin keskustelun epätyypillisistä työsuhteista hoiti aika. Järjestelmä syleili epätyypillisyyden kuoliaaksi, vaikka ei ehkä ainakaan työntekijöiden näkökulmasta ratkaissut niitä asioita, joista keskustelu kumpusi. Sitä paitsi työvoimatutkimuksesta saatava tilastotietokaan ei ole tukenut väitteitä epätyypillisten työsuhteiden yleistymisestä 2000-luvulla... On mahdollista, että alustatalouskeskustelulle käy samalla tavalla.

Tai sitten aika ei ratkaise tätä asiaa eikä poista sitä asialistalta. Siinä tapauksessa olisi ehkä viisasta tehdä kaksi asiaa. Yksi on erilaisten työmarkkina- ja -olotutkimusten muokkaaminen niin, että ne olisivat herkkiä tämän ilmiön havaitsemiseen. Kunnollisen tilasto- ja tutkimustiedon perusteella olisi mahdollisuus arvioida, kuinka todellinen ja laaja on alustataloudeksi koettu tai sanottu ilmiö muussakin kuin konsulttikirjallisuudessa. Toinen asia on kansainvälisen säädösvertailun tekeminen. Jos jossain maassa on otettu käyttöön kolmas vaihtoehto tai jokin muu alustatalousperusteinen järjestely, jotkin perustelut sille varmaan ovat olemassa ja joitakin kokemuksia myös sen eduista ja haitoista lienee tiedossa.

Ja vaikka mitään kokonaisuudistusta ei mietittäisikään, joka tapauksessa ainakin nykyisessä alustatalous- ja myös vähän vanhemmassa työttömyysturvakeskustelussa jo esille nousseisiin osakysymyksiin voidaan ja kannattaa hakea vastauksia.