Elina Lepomäen kirjassa Vapauden voitto (Otava, 2018) on hyvät perustelut, joiden nojalla esimerkiksi Suomen Yrittäjät voisi kannattaa paikallista sopimista.

Sitä paitsi myös Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa on ajateltu ”paikallisen sopimisen toimintatapoja” ja puhuttu ”paikallisen sopimisen edellytysten vahvistumisesta”. Mutkat suoristaen Elina Lepomäki kirjoittaa, että hallitusohjelmassa on sovittu paikallisesta sopimisesta sekä palkkaamisen kynnyksen alentamisesta.

Toinen, Suomen Yrittäjiä suurempi ryhmä, joka Elina Lepomäen perustelujen mukaan saattaisi olla kiinnostunut paikallisen sopimisen edistämisestä, ovat työttömät. ”Yksinkertaistaen voidaan sanoa”, hän kirjoittaa, ”että silloin kun valuutta ei jousta eikä työpanoksen hinta jousta, ei jousta mikään muu kuin työttömyys.” Työttömiä on noin neljännesmiljoona. Sitä paitsi jokainen työntekijä on potentiaalinen työtön eikä vain mahdollinen eläkeläinen.

Kuitenkaan esimerkiksi Työttömien Keskusjärjestö ry, vaikka se ajaa täystyöllisyyttä Suomeen, ei näytä vaativan tai edes kannattavan paikallista sopimista. On mahdollista, että myös työttömät toimivat rationaalisesti samalla tavalla kuin kaikki muutkin talouden toimijat.

Niin kuin Vapauden voitto -kirjasta selviää, ajatusten tasolle asian jätti hallituskin, paikalliselle sopimiselle luultavasti myönteisin viime- ja lähivuosien hallitus.

Jos Suomen Yrittäjät tai Elina Lepomäki taikka joku muu tosissaan tavoittelisi paikallista sopimista, hän tekisi siitä konkreettisen ehdotuksen. Pelkästään Yrittäjien näkemyksiä toistamalla asia ei etene. Paikallinen sopiminen toteutuu, jos on toteutuakseen vain, jos sille on sekä kysyntää että tarjontaa. Pelkkä markkinointi ei riitä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tarkasteltavaksi olisi otettava normaalisitovan tai yleissitovan työehtosopimuksen työntekijälle suoraan tai tämän edustajan välityksellä nyt antamat hyvät. Ensin ne pitää asia asialta ja kohta kohdalta on saada edes lueteltua. Sitten pitää katsoa, mitkä työntekijä niistä menettäisi ja mitä uusia hyviä työntekijä saisi ja mitkä asiat pysyisivät ennallaan, jos siirryttäisiin paikalliseen sopimiseen.

On mahdollista, että paikallinen sopiminen lisää tuottavuutta, kannattavuutta ja palkanmaksukykyä.  Jos selvitykset lisäksi osoittavat, että työntekijä ei menetä mitään, niin sen jälkeen kenenkään on vaikea vastustaa paikallista sopimista asiaperustein, vaikkei sitä innokkaasti kannattaisikaan. Sitä paitsi on helppo luetella aineksia, jotka eivät nykyisin sisälly työehtosopimuksiin, mutta jotka voisivat olla työntekijäpuolelle arvokkaita paikallista sopimista puoltavia seikkoja.

Edes Työttömien Keskusjärjestö, työllisten keskusjärjestöistä puhumattakaan, ei hevin kannata paikallisesta sopimisesta ehdotusta, jonka ainoana tarkoituksena on koukerokielellä sanottuna palkkaamisen kynnyksen alentaminen eli suomeksi ilmaistuna alennus työehtosopimuksessa sovittuun työntekijän palkkaan.  Mikään ei nytkään estä maksamasta enemmän kuin työehtosopimuksessa on sovittu.

Tulevaisuus on epävarma. Epävarman vaihtaminen vielä epävarmemmaksi ei ole houkuttelevin vaihtoehto. Luottamus on edellytys toimivalle taloudelle ja myös työmarkkinoiden toiminnalle. Rationaalinen työntekijäkin kysyy, lisäisikö paikallinen sopiminen luottamusta parempaan tulevaisuuteen. Miten luottamuksen henki ilmenisi paikallisessa sopimisessa?

Merkille pantavaa on, että Elina Lepomäki ei keskustele paikallisista neuvotteluista, jollei sitten rivien välissä: ”Uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Siellä työnantajalla ei ole mitään saneluvoimaa.”

Jos paikallisen sopimuksen ei olisi tarkoitus perustua neuvotteluun, niin se olisi hyvä todeta heti aluksi. Sitten seuraava kysymys olisi, miten sopimukset syntyisivät neuvottelematta.

Jos taas tarkoituksena olisi käydä paikalliset tai henkilökohtaiset työehtoneuvottelut, niin keskusteluun tulevat Elina Lepomäen (kirjassaan toisen asian yhteydessä) mainitsemat Ronald Coasen ajatukset neuvottelukustannuksista. Jos ja kun jokainen sopimus tehtäisiin nimenomaan neuvottelun perusteella, siitä syntyisi kaikenlaista, esimerkiksi tiedonkeruuseen ja lakiapuun liittyvää kulua – ajankulun lisäksi. On mahdollista, että liittojen tekemän sopimuksen soveltamisesta aiheutuva rasitus olisi vähäisempi kuin työpaikkakohtaisten neuvottelujen yritykselle aiheuttama rasitus. Silloin myös työnantajan voi olla järkevää antaa liittojen neuvotella. Johonkin tarpeeseen työnantajaliitotkin ovat syntyneet.