Talouselämä 23/2018 julisti, että taistelu työehtojen yleissitovuuden purkamisesta on alkanut.

Yleissitovuuden purkaminen voi tarkoittaa erilaisia pyrkimyksiä.

On hyvä nostaa pöydälle myös se, mistä ainakin on kysymys Talouselämän kuuluttamassa taistelussa työehtojen yleissitovuuden purkamisesta.

Talouselämä 23/2018 julisti, että taistelu työehtojen yleissitovuuden purkamisesta on alkanut. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoo samassa lehdessä, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa: ”Meilläkin on niitä, joiden mielestä yleislakko on ainoa mahdollisuus.” Accountorin hallituksen jäsen Asko Schrey luettelee yleissitovuuden lisäksi muitakin kamppailukysymyksiä: liittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, laittomat lakot ja luottamusmiespakko sekä se, että luottamusmiehestä saavat äänestää vain järjestäytyneet työntekijät.

Kyllä näistä aineksista haluttaessa saadaan soppa syntymään…

Työehtosopimuksella turvataan työntekijän vähimmäistyöehdot ja työrauha sopimuskauden ajaksi. Työehtosopimus velvoittaa niitä, jotka ovat sen tehneet. Työnantajan puolelta sen voi tehdä työnantaja tai työnantajayhdistys ja työntekijöiden puolelta työntekijäin yhdistys. Tällaista sopimusta sanotaan normaalisitovaksi.

Normaalisitovasta työehtosopimuksesta voi tulla yleissitova työehtosopimus. Siitä on säädetty laissa. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta vahvistaa päätöksellään, onko sille toimitettu valtakunnallinen työehtosopimus edustava soveltamisalallaan.  Yleissitovuuden edellytyksenä olevaa edustavuutta arvioidaan muun muassa työehtosopimuksen soveltamisen yleisyyttä mittaavilla tilastotiedoilla, alan sopimustoiminnan vakiintuneisuudella ja sopijapuolten järjestäytymisasteella. Karkeana peukalosääntönä voidaan pitää, että työehtosopimus on yleissitova, jos vähintään puolet alan työvoimasta on työehtosopimukseen sidottujen työnantajien palveluksessa.

Yleissitovuus tarkoittaa, että kaikkien, muidenkin kuin työehtosopimuksen tehneiden, alan työnantajien on noudatettava sen määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä.

Suomessa ei ole vähimmäispalkkalakia. Yleissitovat työehtosopimukset sisältävät sopimusmääräykset työsuhteen vähimmäisehdoista. Useissa Euroopan maissa on erityinen vähimmäispalkkalainsäädäntö.

Yleissitovuuden purkaminen voi tarkoittaa erilaisia pyrkimyksiä.

Lievin muoto näyttäisi koskevan yleissitovuuden rajoittamista koskemaan vain vähimmäispalkan määrää. Työmarkkinajohtaja Janne Makkula huomauttaa, että Suomi on ainoa maa, jossa ”yleissitovuus on näin laajaa”: viaksi katsotaan siis sen laajuus. Makkulankin mukaan vähimmäispalkan voisi määrätä joko työehtosopimus tai laki. Asko Schreyn mielestä heikompien suojelemiseksi ”riittäisi minimipalkasta määrääminen”.

Ankarampi pyrkimys tavoittelee yleissitovuuden purkamista kokonaan. Silloin jäljelle jäisivät normaalisitovat työehtosopimukset ja myös niiden turvaama työrauha.

Kaikkein pisimmälle menevät ajatukset, joiden tavoitteena on lopettaa normaalisitovatkin työehtosopimukset, joista Asko Schrey sanoo, että ”työmarkkinajärjestöjen neuvottelijat pakottavat työnantajat ja työntekijät samaan muottiin”. Hänen mielestään neuvottelukartelli pitää ottaa pois työmarkkinajärjestöiltä. Samaan suuntaan ajattelevan Janne Makkulan sanoin ”palkat määräytyisivät useammin yrityksen ja työntekijän välisissä neuvotteluissa”.

Riku Aalto sanoo ääneen, että ”ay-liikkeen vaikutusvaltaa pyritään murtamaan”. Janne Makkulan kuvaaman neuvotteluasetelman voi niinkin nähdä: ammattiosasto tai luottamushenkilö ei esimerkiksi ole hänen kaavailuissaan yrityksen neuvottelukumppani. Mutta vaikka yleissitovuuslainsäädäntö kumottaisiin, ammattiosastot ja -liitot jäävät jäljelle. Luultavasti ne edelleen valvoisivat jäsentensä etuja ja ainakin erimielisyyden sattuessa olisivat heidän tukenaan. Professori Seppo Koskisen arvion mukaan yleissitovuuden purkaminen jopa lisäisi työntekijöiden järjestäytymistä.

Jos työehtosopimusten yleissitovuutta halutaan purkaa, samalla lienee aloitettava vähimmäispalkkalainsäädännön valmistelu. Joustavuutta ja ketteryyttä tavoiteltaessa lainsäädäntöä ei yleensä pidetä ensimmäiseksi mieleen tulevana keinona. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voidaan arvioida, että eduskunta ei säädä lakia, jolla yleisesti alennetaan vähimmäisansioita. Todennäköisempi on toisen suuntainen pyrkimys.

Kuviteltavaksi voidaan myös ottaa, millainen hallituksen esitys ja eduskuntakäsittely tarvittaisiin aina parin vuoden välein, jos nykyisten yli puolentoistasadan yleissitovan työehtosopimuksen vähimmäispalkkamääräykset muutettaisiin ajan tasalla pysyviksi lain säännöksiksi.

Jos yrityksen ja työntekijöiden välisiä neuvotteluja halutaan lisätä, samalla lienee aloitettava reilun sopimisen ehtojen valmistelu. Asiaa sivusta seuraten voi havaita, että paikallista sopimista innokkaammin kannattava osapuoli ei ole juuri lainkaan tehnyt sitä tarkoittavia aloitteita. Sen sijaan toisen osapuolen puheenvuoroista niitä on helposti poimittavissa. Jos tavoitteena ei ole ”herravalta” – sana on Riku Aallon käyttämä – neuvottelupöytiin olisi tuotava uskottavan paikallisen sopimisen malleja. Talouselämän lainaama paikallisen sopimisen perustelu on totta monesta eri näkökulmasta: ”Koska tunnemme toimialan ja ihmiset.” Jokin luottamusta herättävä sisältö olisi annettava toteamukselle: ”Sopisimme asioista paikallisesti.”

Asko Schreyn mainitsemia tai väittämiä hyötyjä yleissitovuuden purkamisesta olisivat kilpailun lisääntyminen, tasapäisyyden vähentyminen ja yritysten välisten erojen kasvaminen.  Esimerkiksi nämä seikat tulisivat varmaankin lainsäädännön arviointineuvoston tarkasteltaviksi, jos yleissitovuussäännöksiä aletaan muuttaa. Arviointineuvoston tavoitteenahan on lisätä lainvalmistelun ja erityisesti hallituksen esitysten vaikutusarviointien laatua.

Lisäksi on hyvä nostaa pöydälle myös se, mistä ainakin on kysymys Talouselämän kuuluttamassa taistelussa työehtojen yleissitovuuden purkamisesta. Yleissitovuus asettaa näet vain vähimmäisehdot. Niitä paremmista työntekijän työehdoista voidaan sopia yleissitovuuden estämättä. Yleissitovuuden purkamisessa on kysymys ”palkkojen joustamisesta alaspäin”. Siis siitä, että kaikki tai jotkin työntekijäryhmät – lehden lainaamina esimerkkeinä maahan tulleet pakolaiset tai ”nuoret, maahanmuuttajat ja ikääntyneet” – saisivat pienempää palkkaa.