Tämän vuoden työehtosopimusneuvottelujen yksi erikoinen riita koski rahoitusalan paikallista sopimista. Ulkopuolisen korvin kuultuna erikoista oli se, että työntekijäpuoli vaati ja työnantajapuoli vastusti paikallista sopimista. Tavallisempaa on, että työantajapuoli vaatii ja työntekijäpuoli vastustaa paikallista sopimista.
Paikallisen sopimisen laajentamista tavoittelevien odottaisi käyttävän luovaa mielikuvitustaan. Nykyistä laajemman paikallisen sopimisen hyväksyttävyydelle pitää luoda ja esittää perusteet, jos sitä tosissaan halutaan.
Tämän vuoden työehtosopimusneuvottelujen yksi erikoinen riita koski rahoitusalan paikallista sopimista. Ulkopuolisen korvin kuultuna erikoista oli se, että työntekijäpuoli vaati ja työnantajapuoli vastusti paikallista sopimista. Tavallisempaa on, että työantajapuoli vaatii ja työntekijäpuoli vastustaa paikallista sopimista.
Paikallinen sopiminen on yksi ulottuvuus pyrkimyksistä poistaa työmarkkinoiden jäykkyyksiä eli lisätä niiden joustavuutta.
Joustavuus on kuitenkin monimielinen käsite. Kumpikaan työmarkkinaosapuoli ei vastusta joustavuutta. Niillä on vain erilainen näkökulma joustavuuteen.
Usein ratkottavat asiat ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia. Esimerkiksi rahoitusalan kiistassa kumpikin osapuoli näytti pyrkineen välttämään arpapeli siitä, sattuuko joku olemaan töissä viikonloppuna tai kuka sattuu joutumaan olemaan silloin töissä.
Työnantajapuolen joustavuustavoitteiden vastapainoksi työntekijäpuoli haluaa turvallisuutta. Työntekijäpuolen joustavuustavoitteiden vastapainoksi työnantajapuoli haluaa varmuutta toiminnan ennakoitavuudesta. Usein työntekijäpuoli ajattelee, että turvallisuutta tuo vain liittotasolla tehty sopimus. Rahoitusalan työriidassa työnantajapuoli taas tuumi, että toiminnan ennakoitavuus ja sen jatkuvuuden varmistaminen edellyttää liittotason työehtosopimusta.
Ulkopuolisen ihmettelijän näkökulmasta paikallista sopimista koskevassa asiassa on yleisemminkin kysymys tästä samasta asetelmasta.
Monet työehtosopimukset ovat osoituksena siitä, että eivät työntekijäjärjestöt vastusta paikallista sopimista, niin kuin sitä eivät vastusta työnantajajärjestötkään. On käytännöllistä osoitusta suopeudesta paikalliselle sopimiselle, eikä ole näyttöä sen periaatteellisesta vastustamisesta. Paikallinen sopiminen on mahdollista, jos sen edellytyksistä saadaan yhteinen näkemys. Kysymys on neuvoteltavissa ja sovittavissa olevasta asiasta eikä periaatteellisesta erimielisyydestä.
Sen asemesta, että jatkuvasti toistetaan samoja virkkeitä paikallisesta sopimisesta, sen laajentamista tavoittelevien odottaisi käyttävän luovaa mielikuvitustaan. Nykyistä laajemman paikallisen sopimisen hyväksyttävyydelle pitää luoda ja esittää perusteet, jos sitä tosissaan halutaan. Jospa paikallisen sopimisen järjestelmään voisi liittyä esimerkiksi eräänlaisia sopimisen automaattisia vakauttajia… Ei ole työ eikä vaiva luetella ehdotuksia, jotka ovat vietävissä esimerkiksi hallitusohjelmaan tai järjestöjen neuvoteltavaksi ja joihin kummaltakin puolelta työmarkkinapöytää voitaisiin tarttua. Syntyisi ehkä tilanne, jossa jokainen voisi kokea voittaneensa. Kannattaako muunlaista ratkaisua tavoitellakaan?
