Jos mikään, niin työn tekemisen muodot ja organisoitumisen tavat muuttuivat ja mullistuivat viime vuosisadalla. Onko nyt uumoiltu työn murros tai muutos yhtä suuri, se voidaan arvioida vuosien kuluttua.
Mutta tästäkin mennään eteenpäin, kun otetaan loikka. Nimittäin luottamusloikka. Vaikka kuinka toitotetaan, että muutokset ovat hyviä, sitä ei uskota, jos luottamus puuttuu. Toistaiseksi luottamusloikasta on keskusteltu vähemmän kuin muista, yksinkertaisemmista loikista.
Jos mikään, niin työn tekemisen muodot ja organisoitumisen tavat muuttuivat ja mullistuivat viime vuosisadalla. Onko nyt uumoiltu työn murros tai muutos yhtä suuri, se voidaan arvioida vuosien kuluttua.
Sen sijaan on ilmeistä, että näköpiirissä tai ainakin tarjolla on toimeentulomuotojen ja -tapojen muutos. Niin kuin muinaissuomalaiset kutsuivat karhua otsoksi tai mesikämmeneksi, nykysuomalaiset puhuvat työn käsitteen muutoksesta, kun näyttävät tarkoittavan palkanmaksuvelvollisuuden organisoinnin muutosta. Häveliäästi jätetään sanomatta, mille tai kenelle tulisi velvollisuus vastikkeettoman palkan maksamiseen. Sen sijaan subjektiivinen oikeus siihen tulisi ilmeisesti jokaiselle Suomen alueella oleskelevalle. Kansalaisiin rajoittuminen olisi syrjivää.
Jos muuttuva työ edellyttää uusia organisoitumistapoja, yritykset – mikä niiden yritysmuoto sitten lieneekin tulevina vuosikymmeninä – keksivät ja ottavat niitä käyttöön. Vastikkeettoman palkan maksaminen ja ainakin sen maksuvelvollisuuden osoittaminen on sen sijaan asia, joka edellyttää vähintään yhteiskunnallista tai peräti valtiollista toimintaa.
Yksi yritysten keksimä asia näkyy olevan työn teettämisen paikkasidonnaisuuden väheneminen. Nykyinen aluesuunnittelu ja -politiikka ovat teollisen vallankumouksen tuotteita ja vastasivat sen mahdollisuuksien ja haasteiden käsittelyyn. Nyt tämäkin – paikasta riippumattomien toimintojen kaavoittaminen – pitää ajatella uudestaan ja uudelleen. On toimialoja, joilla esimerkiksi työssäkäyntialue menettää merkityksensä, kun työn kysyntä ja tarjonta eli työn eikä työntekijöiden käyntialueet ovat planetaarisia.
Aina, kun jotain uutta ja merkittävää tapahtuu, jaetaan myös riskit uudella tavalla. Työn murroksen sanotaan vaativan sitä, että työntekijäasemassa olevat henkilöt, luonnolliset henkilöt eli ihmiset ottavat kantaakseen merkittävän osan niistä riskeistä, jotka nyt on säädetty tai sovittu työnantajaksi sanotun oikeushenkilön kannettaviksi. Siitä on nimittäin kysymys, kun arvellaan tai vaaditaan työn muuttuvan itseohjautuvammaksi ja vapaammaksi. Sen ajatuksen, että työntekijä voi luottaa työtä johtavaan ja valvovaan työnantajaansa, tilalle tarjotaan ajatusta, että yrityksen pitää voida luottaa työntekijäänsä. Konsulttipuheessa sitä sanotaan työntekijöiden entistä vahvemmaksi itsensä johtamiseksi.
Sitä paitsi maailmanlaajuisia tilastoja lukemalla ymmärtämätön saattaa tulla siihen tulokseen, että mitä köyhempi valtio sitä suurempi osa työvoimasta on yrittäjinä. En ole nähnyt yhtään Suomessa tehtyä tutkimusta, joka osoittaisi, että hyvien työntekijöiden siirtyminen yksinyrittäjiksi olisi kansantalouden tai yrittäjien oman talouden kannalta edullinen ratkaisu. Jos jokainen alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitseva yrittäjää saisi lisää tuloja 100 eurolla nettona kuukaudessa, se näyttäisi vähentävän köyhyyttä häkellyttävän paljon...
Voiton ja tappion mahdollisuuksien uusjako on myös vallan jakoa. Jotkut tai jotkin arvelevat pääsevänsä voitolle ja saarnaavat uusjaon puolesta: ”Käynnissä oleva työn murros edellyttää! Jo on kirves pantu puitten juurelle!” Tappiolle jäämisen uhka paistaa vallitsevan olotilan puolustajien puheista.
Mikä suuren yhteiskunnallisen keskustelun ja valtiollisen tehtävän paikka! Ihmisiin kohdistuvat kohtalokkaat riskit on taas kerran tunnistettava – ainakin sitä, jos mitään, se työn murros edellyttää – ja ne on poistettava tai ainakin niitä on vähennettävä.
Mutta tästäkin mennään eteenpäin, kun otetaan loikka. Nimittäin luottamusloikka. Vaikka kuinka toitotetaan, että muutokset ovat hyviä, sitä ei uskota, jos luottamus puuttuu. Toistaiseksi luottamusloikasta on keskusteltu vähemmän kuin muista, yksinkertaisemmista loikista.
