Katoavatko työpaikat? Mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan työpaikoista? Jospa ennen pitkää relevantti kysymys ei enää olekaan: ”Saitko työpaikan?” vaan: ”Saitko työaikaa?”

Katoavatko työpaikat? Ja mitä silloin tapahtuu, jos työpaikkoja katoaa? Kysytäänpä Tilastokeskukselta. Tilastokeskuksen määritelmä on tämä: ”Jokaisen työllisen henkilön on tällöin ajateltu muodostavan yhden työpaikan.” Työpaikan muodostaa siis työllinen henkilö.

Saitko työpaikan? on ymmärrettävä suomenkielinen kysymys. Oikeastaan siinä ei kysytä paikkaa, tiettyä yksilöityä aika-avaruuden osaa, jolla on leveys, pituus ja syvyys. Muodollinen tai näsäviisas vastaaja voisi myönteisessä tapauksessa vastata työpaikan saamista koskevaan kysymykseen näin: Tein työsopimuksen ja tämä työsopimussuhde täydentyy työsuhteeksi silloin ja silloin eli sinä hetkenä, jolloin aloitan sopimuksen mukaisen työn tekemisen.

Työpaikasta eli paikasta, jolla on pituus, leveys ja syvyys, päättää työnantaja. Työsopimuslain mukaan työnantajalla on oikeus määrätä työn ajasta ja paikasta ja oikeus valvoa, että työntekijä noudattaa näitä määräyksiä.

Tilastokeskuksen määritelmä vaikuttaa itsestäänselvyydeltä: mitä useampi ihminen on työllinen, sitä enemmän on työpaikkoja. Toisaalta lukua pidetään myös avoimista työpaikoista, jotka nekin ovat työpaikkoja. Työsopimuslain perusteella paikkoja ovat sen sijaan ne sijainnit, joissa työnantaja teettää työtä. Työnantajat ovat järjestäneet työlliset töihin sillä tavalla, että heidän osoittamiaan työpaikkoja on Suomessa noin neljännesmiljoona.

Luultavasti työntekopaikat, joilla on leveys, pituus ja syvyys, lisääntyvät, vaikka tilastokeskuksen määritelmän mukaiset työpaikat eivät lisääntyisi. Jos nimittäin katsotaan läheltä, missä työlliset tekevät työtään, entistä useamman työllisen työpaikalla on sumeat rajat. Sen asemesta, että oltaisiin sidottuja paikallisesti tiettyyn pisteeseen, ollaankin sidottuja ajallisesti tiettyyn suorittamiseen. Kun joskus voitiin sanoa lähdettävän konkreettisesti tai kuvaannollisesti ”sorvin ääreen”, nyt on verkko aina vierellä: mikä tahansa paikka on mahdollinen työpaikka, paikka jossa työtä tehdään.

Mikäli yleisestä keskustelusta mitään voidaan päätellä, sekä työnantajat että työntekijät haluavat päästä eroon työpaikoista. Työnantajan kannalta erityisen paikan varaaminen ja osoittaminen jokaiselle työsuhteessa olevalle henkilölle on kustannuskysymys. Myös työntekijät haluavat pois työpaikoilta, esimerkiksi etätöihin. Kummankin osapuolen edut ja tavoitteet yhdistyvät monitilaratkaisuissa. Työntekijät saavat tehdä työtä kotonaan ja työnantajan järjestämän toimitilan tarve vähenee. Työnantajan tarjoama työpaikka näyttää menettäneen lumo- ja vetovoimansa. Töitä halutaan tehdä ja, jos mahdollista, tehdään, missä milloinkin: kotona, kahviloissa, erilaisissa odotustiloissa, junissa ja lentokoneissa ja –  ennen muuta – maksavan asiakkaan tiloissa.

Lainsäädännössä on kuitenkin yhtä ja toista, joka näyttäisi edellyttävän jotain tiettyä paikkaa ja osoitetta.

Työsuojeluviranomaisella on esimerkiksi oikeus päästä paikkaan ja muihin tiloihin toteuttamaan valvontatehtäväänsä. Tässä tapauksessa paikasta ei tule ongelmaa, koska se voi olla mikä tahansa, missä perustellusti otaksutaan tehtävän työtä. Ongelmaa ei yleensä tule siitäkään, mikä on se paikka, jossa järjestetään työsuojelun yhteistoiminta. Siinä näet työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipisteiden tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostamaa kokonaisuutta.

Sen sijaan esimerkiksi työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista annetussa asetuksessa puhutaan hyvin konkreettisista tiloista ovineen, ikkunoineen ja lattioineen. Kuinka sitä mahtavat soveltaa työnantajat, joiden teettämää työtä heidän työntekijänsä tekevät etänä, mobiilina, oikeastaan missä tahansa…

Sitä paitsi yhtä ja toista, esimerkiksi työpaikkaa koskevat säännökset, työnantajan on pidettävä työntekijöiden nähtävänä työpaikalla. Samoin työnantajan on pidettävä työpaikalla nähtävänä työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys. Nähtävänä pitämisessä työpaikaksi on tosin katsottu myös työpaikan Internet-sivu tai muu verkko, kunhan työntekijöillä on pääsy sen sivuille. Keskustelua on käyty siitä, voiko työterveyshuolto tehdä toistuvin työpaikkakäynnein tehtävän työpaikkaselvityksen käymättä työpaikalla eli tehdä sen verkossa.

Yhtä kaikki, mitä todennäköisimmin työpaikat eivät häviä eivätkä katoa, vaan ne saavat yhä uusia ja uudenlaisia fenotyyppejä.

Työsuhteen tunnusmerkkeihin kuuluu työntekijän työstään saama vastike eli palkka. Vaikka varmasti on edelleen töitä, joista paikan perusteella esimerkiksi neliömetri- tai kuutiometripalkkana maksettu vastike on asianmukainen, useimpien palkka maksetaan ajan perusteella työpanoksesta esimerkiksi tunti- tai kuukausipalkkana, mikä tosin voi edellyttää tietyssä osoitteellisessa paikassa olemista. Aika ja paikka ovat niin helposti mitattavia…

Kokonaan eri messu on sitten kysymys, voiko mitään tai kenellekään toiselle työtä tekemättä saada vastiketta eli palkkaa, niin että vastikkeen vastaanottaja muodostaisi Tilastokeskuksen määritelmän mukaisen työpaikan. Tämä on yksi periaatekysymys keskustelussa työn käsitteen laajentamisesta. Käytännön asia on sitten se, kuka tai mikä, mistä varoista ja minkä suuruisena maksaisi vastikkeen. Toisesta suunnasta tarkasteltuna vastaan tulee kysymys sosiaaliturvan ehdoista. Tokko esimerkiksi kaikkea turvan vastaanottamista tarvitsee tai on syytä selittää työksi.

Entistä useammin kuulee kysyttävän: Saitko työaikaa? Ammattiurheilijat tulevat helposti mieleen: on huono merkki, jos ammattilainen ei saa peliaikaa. Saatu peliaika on jonkinlainen tasomittari ja se raportoidaan median urheilu-uutisissa. Paljon enemmän on kuitenkin niin sanottuja nollatuntisopimus-työntekijöitä, joiden työtuntien vähimmäismääräksi on sovittu nolla tuntia. Heidän ansiotulonsa riippuvat siitä, saavatko he työaikaa, vaikka heillä on työpaikka.

Voi olla, että ennen pitkää relevantti kysymys ei olekaan: ”Saitko työpaikan?” vaan: ”Saitko työaikaa?” Toisaalta aikakauslehtiä lukemalla voisi päätellä niinkin, että monella työllisellä on työaikaa yllin kyllin, vaikka muille jakaa. Riskinäkökulmasta työllisten kannalta olennaisin pohdittava saattaisi olla vapaan ajan puute. Ajatusleikkinä voi kysellä ainakin itseltään, miten muuttuisi esimerkiksi työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys, jos siinä ensisijaisena tarkastelukulma olisikin aika eikä paikka…